Oulun tulee luopua keskustakampushankkeesta

linnanmaa-ilmakuva-800px.png

Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu, Luke, SYKE ja VTT sekä Linnanmaan yli 200 yritystä muodostavat yhdessä yhden Euroopan suurimmista tiede- ja innovaatiokampuksista. Niiden käytössä on alueella 300 000 neliömetriä tiloja, opiskelijoita on 20 000 ja työntekijöitä 12 000.

Oulun yliopiston hallitus on päättänyt hankesuunnittelun käynnistämisestä uuden kampuksen ensimmäisen vaiheen rakentamiseksi Oulun Raksilaan. Rakennushankkeen laajuus on lähtökohtaisesti noin 30 000 kerrosalaneliömetriä. Yliopisto tulee esittämään Oulun kaupungille asemakaavan muuttamista Raksilan alueella.

Vuoden 2020 ensimmäisellä puoliskolla Oulun yliopistolla oli käytössään 113 000 neliötä Linnanmaalla. Linnanmaan kampukselle siirtyneellä Oamk:lla on tiloistaan vuokrasopimus Linnanmaalla vuoteen 2040 asti.

 

Pro Linnanmaa -liikkeen vaatimukset

  • Oulun tulee luopua keskustakampushankkeesta.
  • Oulun yliopiston tulee kehittää toimintaansa Linnanmaan kampuksella yhteistyössä alueen tutkimus- ja koulutuslaitosten, teknologiakylän yritysten ja opiskelijoiden kanssa.
  • Yliopiston hajasijoittamisella ei saa heikentää monitieteellisiä opiskelu- ja tutkimusmahdollisuuksia.
  • Raksilan kahdeksan vuotta valmisteltua asemakaavaa ei tule lykätä keskustakampushankkeen vuoksi.

 

Pro Linnanmaa -liikkeen argumentit

Linnanmaan tiedepuiston, Oulun Piilaakson, merkitys Oulun seudun vetovoimaisuudelle on suuri. Kokonaisuus on erinomainen ympäristö tehokkaalle, toimivalle ja yhteisölliselle opiskelulle sekä tietointensiiviselle yritystoiminnalle, ja se on ollut menestyksekäs konsepti yritysten houkuttelemiseen ja pitämiseen Oulussa. Muodostuneen kokonaisuuden romuttaminen olisi historiallinen virhe, jonka kielteiset vaikutukset olisivat pitkäaikaiset ja korvaamattomat.

  1. Yliopistokampuksen sijainti Raksilassa ei lisää yliopiston eikä kaupungin vetovoimaa.
  2. Muuton myötä opiskelijoiden ja työntekijöiden asumiskustannukset kasvavat, mistä aiheutuu yhteiskunnallista eriarvoistumista ja asuntomarkkinoiden polarisaatiota.
  3. Yliopiston hanke viivästyttää ja näivettää sekä Oulun keskustan että Pohjois-Oulun kehitystä.
  4. Raksilan kauppakeskuksen valmiin suunnitelman toteuttamista ei ole  perusteltua pysäyttää vuosikausiksi.
  5. Linnanmaalle on tehty mittavia investointeja, kuten kalliita laboratoriotiloja, ja päätetty uudesta uimahallista, minkä lisäksi alueen uudessa kaavarungossa on varauduttu raitiotieyhteyteen.
  6. Ympäristön hiilijalanjälki kasvaa merkittävästi uudisrakentamisen seurauksena jo olevien tilojen hyödyntämiseen verrattuna.
  7. Muuton myötä Linnanmaan yliopistokäyttöön suunnitelluille rakennuksille on vaikea saada uusia käyttäjiä.
  8. Yliopiston tila- ja pysäköintikustannukset kasvavat merkittävästi Raksilassa Linnanmaahan verrattuna.
  9. Yliopiston muuttoprosessi ja monikampustoiminta synnyttävät vaikeita käytännön ongelmia ja haasteita, joita on vaikea edes ennakoida.
  10. Yliopiston perustehtäviin ei lain mukaan kuulu keskustan elävöittäminen.
  11. Linnanmaan kampus mahdollistaa monitieteellisen opiskelun, koska lääketiedettä lukuun ottamatta kaikki opetus on Linnanmaalla.
  12. Linnanmaan kampus on valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö.

 

Allekirjoitusten luovutus

Adressin allekirjoitukset luovutetaan kaupunginvaltuustolle.

 

Adressin vastuuhenkilöt

  • Hanna Honkamäkilä (kansainvälisten asioiden päällikkö, väitöskirjatutkija)
  • Pertti Huuskonen (hallitusyrittäjä, teollisuusneuvos)
  • Pentti Koivunen (hopeatutkija, arkeologian lehtori emeritus)
  • Tiina Rajala (kehitysjohtaja)
  • Samppa Rehu (IT-alan yrittäjä)
  • Ville Salminen (yrittäjä, projektitutkija) 

 

Pro Linnanmaa -liikkeen viralliset kotisivut

https://www.prolinnanmaa.fi


Pro Linnanmaa -liike    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Pro Linnanmaa -liike näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Huomaathan, ettet voi vahvistaa allekirjoitustasi vastaamalla tähän viestiin.