Psykologi Aku Kopakkalan saatava säilyttää työpaikkansa

Kolmetoista vuotta Mehiläisellä työskennellyt psykologi ja kuntoutusjohtaja Aku Kopakkala irtisanottiin Ylen MOT-ohjelman seurauksena.

Kopakkala kyseenalaisti ohjelmassa masennuslääkkeiden hyödyt.

– Olen ohjelmassa pohtinut joidenkin tieteellisten tutkimusten tuloksia. Olin sanoissani varovainen, Kopakkala kuvailee.

Ohjelma esitettiin 26.5. Se on nähtävissä Yle Areenassa.

Kopakkalan mukaan tieteelliset tutkimukset osoittavat masennuslääkkeiden haittojen olevan suurempia kuin hyötyjen.

– Se tieto on eri kuin hoitokäytäntö. Mutta siitä ei saisi puhua, siitä puhuminen johtaa siihen, että työpaikka menee, Kopakkala toteaa.

MOT:n Kansaneläkelaitokselta saamien tilastojen mukaan yli 100 000 suomalaista on jatkuvalla masennuslääkityksellä.

− Suomen Psykologiliitto tuomitsee jyrkästi, ettei psykologi saisi ottaa kantaa omaan ammattiinsa liittyviin asioihin. Kopakkala esiintyi ohjelmassa hyvin tasapainoisesti ja esitti erilaisia näkökulmia, Psykologiliiton puheenjohtaja Tuomo Tikkanen sanoo.

Minä, adressin tekijä olen itse masennuslääkekoukkuun "huijattu" kuva-artesaani Jyväskylästä. Aikoinaan kun resepti minulle kirjoitettiin väitettiin, ettei tule vierotusoireita ja täysin turvallista. Nykyään on yleisessä tiedossa, että vierotusoireet voivat olla hyvinkin elämää rajoittavia ja lääkkeen lopettaminen siksi kovin hankalaa. Muista sivuoireista puhumattakaan. Näitä asiantuntijoita, jotka uskaltavat puhua totuuden lääkkeiden haitoista hyötyjen ohella EI SAA VAIENTAA!