Julkinen kannanotto taukopaikkojen lisäykseen

Me allekirjoittaneet olemme huolestuneina seuranneet sitä, että varsinkaan kaupunkialueilla ei ole raskaalle liikenteelle tarkoitettuja pysäköintialueita. Tiivistyvä kaupunkirakenne hävittää tyhjiä tontteja, joita on käytetty tilapäiseen pysäköintiin. Raskas liikenne tarvitsee pysäköintitilaa sosiaalilainsäädännön (ajo- ja lepoaikalain) vaatimien taukojen vuoksi ja odotusalueiksi kuorman purku- tai lastausaikojen sekä laivojen lähtöaikojen takia.  

On harhaluulo, ettei raskaan liikenteen tarvitse kulkea kaupunkialueilla. Rakennustyömaiden materiaalikuljetukset, kauppaliikkeiden tavarankuljetukset sekä turistilinja-autojen kulkureitit kulkevat juuri kaupunkien keskustoissa. Sosiaalilainsäädäntö on erittäin tiukka ja sen pienistäkin rikkomuksista kuljettajalle määrätään useiden satojen eurojen rangaistuksia. Lisäksi on vaarana ajo-oikeuden menettäminen jos rangaistuksia on useampia.  

Haluamme muistuttaa kaupunkien, kuntien ja valtiovallan edustajia siitä, että kuljettajatkin ovat ihmisiä ja heille kuuluu inhimilliset olosuhteet taukojen pitämistä varten. On väärin, että taukopaikkojen rakentaminen on ulkoistettu kaupallisille toimijoille. Julkisen hallinnon tulisi ottaa vastuuta heille kuuluvasta velvoitteesta eli raskaalle liikenteelle sopivien pysäköintialueiden rakentamisesta ja ylläpidosta.  

Nykyisin kuljettajat joutuvat rikkomaan joko pysäköinnistä annettuja määräyksiä tai sosiaalilainsäädäntöä etsiessään sopivia paikkoja lakisääteisten taukojen pitämiseksi. Useat rahtiliikenteen kuljettajat asuvat viikot autoissaan, ja työpäivän jälkeen olisi inhimillistä päästä käymään suihkussa sekä iltapalalla ennen nukkumaan menoa. Kaupunkialueiden ulkopuolelta löytyy jonkin verran sopivia alueita, mutta reitit ja aikataulut eivät aina mahdollista ylimääräisten lenkkien ajamista näille alueille pääsyä varten.


Rahtarit ry, Timo Kima    Ota yhteyttä adressin tekijään


TAI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista sivustollamme. Adressin tekijä näkee kaikki antamasi tiedot.

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Tarkasta sähköpostisi (myös roskapostikansio).
Facebook
Pitäisikö turkistarhaus kieltää?