Riihimäen Teatteri säilytettävä

Riihimäen Teatteri, Vuoden Teatteri 2017, on pieni mutta merkittävä toimija suomalaisen teatterin kentällä. Lukuisista tunnustuksista huolimatta Riihimäen kaupunginjohtaja ilmoitti 31.10.2017, että teatterin toiminta aiotaan lakkauttaa osana kaupungin säästötoimia.

Vuodesta 1946 toiminut Riihimäen Teatteri on ammattiteatteri tekee kunnianhimoista ja rohkeaa teatteria niukoilla resursseilla. Sen ohjelmisto kerää katsojia niin Riihimäeltä, lähialueilta kuin Helsingistä ja Tampereelta asti. Lisäksi yhteistuotannot kiertävät jatkuvasti ympäri Suomea.

Viime vuosina teatteri on saanut paljon myös valtakunnallista kiitosta: Tampereen Teatterikesä on kutsunut  Riihimäen Teatterin esityksen ohjelmistoonsa kolmena viime vuonna. Lisäksi Suomen Teatterit ry. valitsivat Riihimäen Teatterin vuoden 2017 Vuoden Teatteriksi.

Onkin irvokasta, että tällaisessa nosteessa oleva, hyvää työtä tekevä teatteri aiotaan lakkauttaa kaupungin säästöpaineiden vuoksi.

Riihimäen Teatteri on merkittävä niin valtakunnallisena taidetoimijana, oman alueensa kulttuurintarjoajana, riihimäkeläisenä työllistäjänä kuin myös uusien sukupolvien teatterikasvattajana. Nuorisoteatteri ja ammattiteatteri eivät ole vastakkain, eivätkä missään nimessä vaihtoehtoisia, vaan päinvastoin tukevat toisiaan. 

Teatterin lakkauttamisesta koituvat säästöt jäävät kovin nimellisiksi: kun teatteri suljetaan, loppuvat Riihimäeltä valtion tuet, joilla työntekijöiden palkkoja on maksettu, ja teatterikävijöiden ravintola- ja majoituseurot jäävät alueen yrittäjiltä saamatta. Ammattiteatteri on tutkitusti tärkeä vetovoimatekijä, joka houkuttelee kaupunkiin koulutettuja ja kulutusvoimaisia asukkaita. Voi siis olla, että nämä säästöt käyvät kalliiksi.

Me allekirjoittaneet vaadimme Riihimäen kaupunkia säilyttämään Riihimäen Teatterin. Lisäksi toivomme, että teatteri ja kaupunki laatisivat teatterin tulevaisuudesta yhteisen suunnitelman, johon luottaen Riihimäen Teatteri voisi suunnitella tulevaa ohjelmistoaan.

 


Aino Kivi, teatteriohjaaja, kirjailija    Ota yhteyttä adressin tekijään