Ristiinan lukion säilyttämisen puolesta
Tällä adressilla haetaan jatkuvuutta Mikkelin lukion Ristiinan toimipisteen toimintaan. Mikkelin kaupungilla on tällä hetkellä lakkautusaate lukion osalta.
Lukio on välttämätön Ristiinan ja Suomenniemen elinvoimaisuuden turvaamiseksi.
Perusteluja:
- Pitkät välimatkat ja huonot joukkoliikenneyhteydet. Lukiolaisella ei ole mahdollisuutta omaan autoon eikä ikä riitä ajokorttiin. Oppilaiden koulumatka voi kasvaa jopa yli 60 km yhteen suuntaan, jos pitäisi käydä Mikkelissä.
- Julkisen liikenteen vuorot eivät sovellu opiskelurytmiin, päivät venyvät kohtuuttomiksi, joka vaikuttaa opiskelijan jaksamiseenkin.
- Vähätuloisen perheen lapsi ei välttämättä pääse/lähde lukioon, jos matkakulut kasvavat.
- Yläkoulussa opiskelu voi vaarantua, jos pätevät aineenopettajat eivät saa vaadittuja työtuntien määriä täyteen ilman lukion tunteja.
- Uusi tai paluu muuttaja on tehnyt/tekee asuinpaikka valintansa, koska löytyy peruspalvelut ja lapselle/lapsille on alueella päivähoito, peruskoulu ja lukio.
- Oma lukiokoulutus on tärkeä elinvoimatekijänä, palveluvarustuksen täydentäjänä ja paikallistalouden vahvistajana monine kerrannaisvaikutuksineen.
- Keskittämällä palveluita ja koulutusta kaupunkeihin ei saada muuta aikaiseksi kuin pienten taajama-alueiden autioitumista.
- Ristiinan lukiossa on hyvä yhteishenki, niin oppilaiden kuin opettajienkin välillä. Pienen opiskelijamäärän vuoksi opettajat tuntevat oppilaat ja osaavat auttaa yksilöllisesti. Kaikki apua tarvitsevat sitä myös saavat. Isossa lukiossa voi jäädä helposti ryhmän ulkopuolelle, eivätkä opettajat ehdi panostaa samalla tavalla oppilaisiin.
- Nuorilla, jotka ovat alle 18 vuotiaita tulee olla mahdollisuus opiskeluun turvallisessa ja läheisessä kouluympäristössä.
- Nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi meidän on taattava tasapuoliset mahdollisuudet opiskeluun omalla paikkakunnalla ja omassa kylässä.
Allekirjoitamme, ettei kaupunki lakkauttaisi tervettä maalaiskoulua.
Tiina Ropponen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45546 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1742 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
269 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
204 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
174 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20874 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
145 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025