Suomen kiellettävä rypälepommit!

Arvostetun Human Rights Watch -järjestön mukaan tänä päivänä mikään tavanomainen ase ei muodosta yhtä suurta vaaraa siviileille kun rypälepommit. Mm. Libanonin sodan yhteydessä Israel kylvi ennätysmäärän rypäleammuksia Libanonin alueelle. Osa niistä on edelleen räjähtämättöminä maastossa aiheuttaen vaaraa siviileille.

Marraskuussa Norjan hallitus ilmoitti kutsuvansa koolle kokouksen rypälepommien kieltämiseksi. Suomi osallistui Oslon kokoukseen 22.-23.2.2007 mutta ei sitoutunut rypälepommien täyskieltoon. Sen sijaan Suomi on juuri hankkinut raketinheittimiä, joilla pommeja voisi levittää ja puolustusministeriön mukaan harkitsee uusien rypälepommien hankkimista.

On hienoa että Norja on nyt tehnyt avauksen rypälepommien kieltämiseksi. Myös Suomen tulee liittyä rypälepommikieltoa ajavien valtioiden joukkoon, eikä hankkia uusia rypälepommeja!

Vaadi Suomea liittymään joulukuussa allekirjoitettavaan sopimukseen!


Rauhanasema / Sadankomitea    Ota yhteyttä adressin tekijään