Helsingin Sanomien shakkipalstan puolesta

Helsingin Sanomat on ilmoittanut, että marraskuussa tapahtuvan uudistuksen myötä shakkipalsta poistuu lehdestä. Uudistus tulee voimaan 16. marraskuuta, ja viimeinen shakkipalsta julkaistaan lehdessä lauantaina 14. marraskuuta.

Sanomalehtien hyvin toimitetuille shakkipalstoille on helppo keksiä heti ainakin kaksi tärkeää tehtävää: toisaalta ne kertovat pelin harrastajille shakkimaailmassa tapahtuneista ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä, toisaalta suurelle yleisölle shakkipalstat tekevät tunnetuksi ikivanhaa peliä, joka on paitsi kahden pelaajan välistä kamppailua myös osa suurempaa filosofista ja taiteellista – jopa poliittista – kokonaisuutta.

Suomalaisissa sanomalehdissä julkaistujen shakkipalstojen historia ulottuu pitkälle aina 1850-luvun alkuun, jolloin turkulainen Åbo Underrättelser aloitti shakkipalstansa. 1900-luvun alkupuoliskolla kymmenet suomalaiset sanomalehdet julkaisivat omaa shakkipalstaansa.

1924 alkanut Helsingin Sanomien shakkipalsta on jatkunut pisimpään yhtäjaksoisesti maassamme. Valtakunnan ykköslehdessä julkaistulla shakkipalstalla on ollut valtavan suuri merkitys lajin harrastajille ja sitä seuraaville.

Niin Pohjoismaissa kuin muualla maailmassakin suuret sanomalehdet antavat reilusti tilaa shakille. Pohjoismaisista lehdistä ainakin Dagens Nyheter ja Svenska Dagbladet (Ruotsi), Jyllands Posten ja Politiken (Tanska), Verdens Gang ja Aftenposten (Norja) sekä Morgunbladid (Islanti) julkaisevat shakkipalstaa. Myös muualta maailmasta voi poimia loputtomalta tuntuvan listan tärkeitä lehtiä kuten Guardian, The Times ja The Daily Telegraph (Iso-Britannia), New York Times, The Washington Post, Los Angeles Times (Yhdysvallat), Le Figaro (Ranska), The Hindu (Intia), Toronto Star (Kanada), El Pais (Espanja), Neue Zürcher Zeitung (Sveitsi), Frankfurter Allgemeine Zeitung (Saksa) jne. jne., joiden sivuilla shakkipalsta elää ja voi hyvin.

Me allekirjoittajat pidämme Helsingin Sanomien päätöstä lopettaa shakkipalstansa valitettavana ja toivomme, että lehti julkaisisi edes kerran viikossa shakillisia uutisia tai reportaaseja ja/tai vastaavanlaajuisia kokonaisuuksia kuin ovat olleet lauantaisin julkaistut monipuoliset shakkipalstat.

Näinä aikoina, kun shakki on Suomessa monin tavoin nousussa, shakin osuutta pitää mielestämme pikemminkin lisätä kuin vähentää!

http://www.shakki.net/blog
http://shakkihistoria.blogspot.com

Marko Tauriainen, päätoimittaja, Suomen Shakki



-------------------------------
Lisätty 22.11.2009

Adressi luovutettiin 20.11.2009 Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkuselle. Jätän adressiin edelleen auki, ja jos allekirjoituksia tulee vielä runsaasti, niin ne toimitetaan eteenpäin. Kiitokset kaikille allekirjoittajille!

-------------------------------
Lisätty 16.11.2009

Adressi toimitetaan Helsingin Sanomille 20.11.2009. Lehden uudistusta voi kommentoida blogissa: http://blogit.hs.fi/HS120vuotta/

-------------------------------
Lisätty 8.11.2009

Adressin allekirjoittajina ovat mm. seuraavat suomalaiset kärkipelaajat:

Suurmestarit:

Tomi Nybäck
Yrjö Rantanen
Jouni Yrjölä

Kansainväliset mestarit:

Mikael Agopov
Timothy Binham
Aleksei Holmsten
Mika Karttunen
Petri Kekki
Heikki Lehtinen
Marko Manninen
Veijo Mäki
Miikka Mäki-Uuro
Joose Norri
Mikael Nouro
Sampsa Nyysti
Antti Pihlajasalo
Tapani Sammalvuo
Kimmo Välkesalmi
-------------------------------