Yle Radio 1 muutokset peruttava

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#2408

Ainoa järkevä vaihtoehto kaikelle pulputuskanaville, joissa esiintyjien pääasia on vain olla nokkela ja hauska, on ( ollut) Yle radio 1. Se on suomalaisia monipuolisesti ja syvästi sivistävä kanava, mikä antaa perusturvaa yli sukupolvien. Surullista, että tuo ollaan valmiita rikkomaan.

Jorma Reinikainen (Hollola, 24.11.2025)

#2410

YLE Radio1:n taso vakavasti otettavana viestintäkanavana ja korkeatasoisen musiikin tarjoajana on romahtanut. Tusinatavaraa tarjoavien, usein kaupallsiten kanavien kanssa ei kannata kilpailla niiden kentällä. Verorahoin ylläpidetyltä laitokselta on lupa odottaa sivistystä ja sivistävää ohjelmaa viihteen sijaan. Säälittävimpiä esimerkkejä YLE Radio 1:n alennustilasta on se, että kun pakenee siltä vikkapa Radio Suomen kanavalle kuullakseen vaikkapa uutisia, saa kuulla täsmälleen saman tyylistä ja yhtä heikkotasosita musiikkia, kuin Radio 1:ltä. Vakavasti otettavasta, arvostetusta viestimestä on tullut surun aihe.

Markku Hekkala (Kokkola, 24.11.2025)

#2412

Olen järkyttynyt siitä, minkälaisena kanavamme näyttäytyy nykyisin! Yhä harvemmin viitsin enää avata ennen niin rakasta ja arvostamaani kanavaa.

Hanna-Maria Jurmu (Tervola, 24.11.2025)

#2426

Yle olkoon klassisen musiikin ja laadukkaiden asiaohjelmien kanava. Höttöä saa halutessaan muilta kanavilta.

Aikio Kirsti (Utsjoki, 24.11.2025)

#2428

Hävetkää. Jos tehdyt päätökset ja muutokset pysyvät voimassa, saa Ylen rahoitusta puolestani vapaasti leikata, koska silloin olemme menettäneet jotakin korvaamattoman arvokasta, mitä eivät "uutispodcastit" (mikä suomen kielen irvikuva muuten koko sana!) ynnä muu hömppä koskaan korvaa. Sivistys ja arvokkuus takaisin kunniaan!

Jukka Korhonen (Espoo, 24.11.2025)

#2437

Yle 1 sellaisenaan on ollut keidas nykymelun keskellä. Jos on pakko uudistaa, niin sisältöä kunnioittaen. Osaavat ja asiansa ja alansa osaavat toimittajat ovat olleet Ylen parasta antia. Ja syvällinen kulttuurin tuntemus myös. Tästä haluaisin Ylen pitävän kiinni jatkossakin. Maailma on täynnä radiokananvia, jotka suoltavat soittolistoja ja joutavaa löpinää, mutta vain yksi Yle 1.

Liisa Tuomaala (Kristiansand Norja, 24.11.2025)

#2440

YLEn tehtävä on tarjota ja tukea laadukasta kulttuuria ja tiedonvälitystä riippumattomana, ei lähteä kepeään höttöön, jota on tarjolla yllin kyllin kaupallisilla kanavilla.

Pertti Jalava (Paimio, 24.11.2025)

#2442

Joskus, aika kauan sitten ajattelin ja sanoinkin, että jos joutuisin autiolle saarelle ja saisin mukaani vain yhden asian, ottaisin YLE Radio 1:n. Monta muutosta huonompaan suuntaan on tapahtunut ja nyt ollaan sillä tasolla, että radion joutuu sulkemaan tuon tuosta, kun ei jaksa kuunnella sitä aiheesta toiseen pomppivaa höpinää. Oikea emämoka Yleltä oli poistaa lastenohjelmat radiokanavilta. Siis evättiin tulevien aktiivisesti radiota kuuntelevien sukupolvien kehittyminen. Siitä mielestäni alkoi radiokanavan tyhmistäminen.

Kari-Matti Lahtinen (Äänekoski, 24.11.2025)

#2449

Sivistymätön älämölö ja jumputukset pois Yle Radio 1 -kanavalta. Tämä oli ainut Ylen kanava mitä aiemmin viitsi kuunnella Yle Puheen lisäksi ja nyt sekin pilattu. Yleltä leikattava kaikki joutava viihdekanavien rahoitus pois. Vain uutiset ja sivistynyt sisältö jätettävä. Ylen rahoituksesta voisi poistaa täten 90%.

Otto Lamminmäki (Tervola, 24.11.2025)

#2450

Typerä hölötys******un Ykköseltä, Ja oikeastaan voisi vähentää myös Radio Suomesta. Lisää musiikin teemaohjelmia, vähemmän listakamaa. Ykköselle hyviä asinatuntijajuttuja - ja puolet vihervasemmisto"toimittajista" ulos.

Kari Vehmanen (Helsinki, 24.11.2025)

#2457

Riston valinta on ♥️-asia !

Rauni Toivanen (Joensuu, 24.11.2025)

#2458

Radio Yle 1 - ei karsintaa vaan päinvastoin!

Miia Salonen (24.11.2025)

#2464

LOPETTAKAA KIUSANTEKONNE!

Maarit Härkönen (Tampere, 25.11.2025)

#2465

Älkää lopettako Riston valintaa.

Kirsi Laine (Salo, 25.11.2025)

#2466

YLE radio 1 koko idea on muuttunut, kun sen sisältöä on muutettu niin rajusti. Eikä muutos ole tapahtunut positiiviseen suuntaan.

Johanna Seppälä (Kiiminki, 25.11.2025)

#2469

Kuuluttajia ei todellakaan kannata rekrytoida Järviradiosta tai joltain muulta hihhulipersukanavalta.

Pertti Jussila (Kurikka, 25.11.2025)

#2470

R 1 oli ( ! ) päivän luotettava ystävä ja päällä koko ajan kunnes... Teknisen ja ohjelmallisen "uudistuksen ja kehityksen" jälkeen tingelitangelia, omien ohjelmien ja "popkastien" usein toistuvaa voimallista puffaamista, teknisiä kämmejä , kömmejä ja katkoja on riittänyt riittävästi.

Teuvo Mikkonen (Espoo, 25.11.2025)

#2473

Olen huolissani suomenkielen asemasta maassamme. Yle 1 on kiitettävällä tavalla vaalinut korkeatasoista kielenkäyttöä vuosia. Ammattitaitoiset toimittajat ovat ylläpitäneet kaunista ja sivistävää otetta ohjelmissa. Tätä käytäntöä ei pidä muuttaa.

Tarja Tonteri (Mäntsälä, 25.11.2025)

#2477

YLE 1 sivistävät ohjelmat säilytettävä

Esa Heinonen (Kaarina, 25.11.2025)

#2482

Pyydän
1. palauttamaan kaksituntisen Klassisen kattauksen Sävel on vapaa -ohjelman kolmetuntiseksi
2. siirtämään osan kevyen musiikin ohjelmista muille kanaville
3. aloittamaan Yöklassisen aikaisemmin
4. siivoamaan pois huonoa suomea ja osaamatonta vieraskielisten nimien lausumista tarjoavia "juontajia" ja palauttamaan muutkin irtisanotut loistavat kuuluttajat Timo Teräsvuoren ja Maaria Holman
5. Poistamaan turhan, osaamattoman ja väkinäisen lässytyksen esim. aamun klassisen musiikin ohjelmasta. Siihen eivät onneksi sorru kaikki.
6. Huolehtimaan siitä, että Riston Valinta -ohjelma-aika säilytetään klassiselle musiikille toimittajan eläköidyttyä.
7. Palauttamaan Yle Radio Ykkösen siksi sivistyskanavaksi, joka se on ollut.

Lopuksi kiitän monista kanavan luonteeseen istuvista puheohjelmista kuten Tiedeykkösestä, Aristoteleen kantapäästä ja Politiikkaradiosta, sekä luonnollisesti Outi Paanasen ja Eva Tigerstedtin erinomaisista ohjelmista.
Tuulikki Närhinsalo

Tuulikki Närhinsalo (Helsinki, 25.11.2025)

#2483

En katso televisiota. Miksi piti pilata hyvä radiokanava? Sivistys takaisin! T. Ammattimuusikko

Elektra Minkkinen (Turku, 25.11.2025)

#2489

Koittakaa nyt ottaa huomioon tämä pitkäaikainen kuuntelijaporukka,joka toivoo,että yle radio 1 pysyisi ennallaan.

Aila Palmumen (Seinäjoki, 25.11.2025)

#2502

Klassisen musiikin löytyminen ja kuuluminen radiosta on myös kulttuurisesti arvokasta. Nykypäivän viihde kulttuurin, ihmistä kiihdyttävän musiikin tempoessa joka puolella, tarvitaan pysyvää ja arvokasta taidemusiikkia koko klassisen musiikin saralta!

Anna-Mari Nevala (Oulu, 25.11.2025)

#2507

Yleisen kokemuksen ja viisauden mukaan ehjää ei pitäisi mennä korjaamaan.
Hei haloo!

Marjaana Haapala (Uusikaupunki, 25.11.2025)

#2510

Ihan liikaa muutoksia, radiosuomea ei pidä sotkea laadukkaaseen RadioYleYkköseen, ei juontajiakaan!!

Riitta Uotila (Lahti, 25.11.2025)

#2512

Erityisesti YLEn aamu -ohjelma on hirveä pohjanoteeraus. Tyhjää puhetta ja löysää hissimusiikkia

Teppo Mattsson (Espoo, 25.11.2025)

#2513

Säilyttävää Yle Ykkönen klassisen musiikin ykköskanavana!

Riston valinta on viikon paras! Mistä löytyy syvän sivistyksen omaava musiikkitoimittaja hänen tilalleen???

Marjatta Tolvanen-Ojutkangas (Espoo, 25.11.2025)

#2524

YLE-laki edellyttää yhtiön vaalivan suomalaista kulttuuria. Se edellyttää myös, että ohjelmat ovat kaikkien saatavilla. Helsinkiläistä kuppilakieltä ei ymmärretä vanhemman väestön, muualla asuvien, maahanmuuttajien tai muuten heikommin suomea vielä osaavien parissa - YLE rikkoo siis lakia. Suomen kieli on suomalaisen kulttuurin tärkeimpiä tekijöitä. Kaikki Euroopan yleisradioyhtiöt ovat aina antaneet yleiskielen normin, jota muut julkiset ja viralliset toimijat ovat seuranneet. Esim. suomen kieltä on maailmalla opetettu YLEn nauhoitusten perusteella. Ei enää - puhekielinen mössö on valtaamassa myös Yle Radio 1:n.

sirpa hietanen (Helsinki, 25.11.2025)

#2531

Yle 1 säilytettävä kulttuurikanavana. Hyvin toimitetut musiikki-, ajankohtais- ja tiedeohjelmat olkoot edelleen sen sisältönä. Loputonta tajunnanvirtaa ja kaikenlaista ”joka makuun” suunnattua musiikkia suoltavat ohjelmat ”mukavia” jutustelevine juontajineen pois yle 1 -kanavalta.
Älkää pilatko hyvää konseptia!

Irmeli Virtanen (Helsinki, 25.11.2025)

#2541

Voisiko Yleisradio palata yleissivistävään tehtäväänsä? Siihen kuuluvar laadukkaalla kielellä toimitetut ohjelmat ja juonnot. Puhe- kanava takaisin!

Jouni Miettunen (25.11.2025)

#2543

Supistuksista huolimatta laadun on säilyttävä!

Anneli Carlson-Suojoki (25.11.2025)

#2550

Lopettakaa YLE Radio 1:n musiikin raiskaaminen!
Maailma on täynnä musarenkutusta ja ihmisiä, jotka eivät tiedä, miten Henry Purcell lausutaan. Pois ne Ykköseltä!

Hilkka Stotesbury (Helsinki, 25.11.2025)

#2552

Haluan myös poistettavaksi pitkin päivää kuuluvat tulevien ohjelmien puffaukset.

Aila Knihtilä (Oulu, 25.11.2025)

#2553

Hyvin ha asiantuntevasti toimitetut tiedeykköset on palautettava päivälähetyksiin.

Riitta Pasi (Helsinki, 25.11.2025)

#2566

Yle Radio 1 takaisin sellaisena kuin se oli vielä vuoden 2025 alussa. Ja ne hyvät kuuluttajat Maaria Holma, Timo Teräsvuori, Tuija Kurvinen takaisin.
Ja ne hyvät ohjelmat ja esim ykkösaamu takaisin yle radio 1 puolelle!!

Sinikka Palokangas (Nurmijärvi, 25.11.2025)

#2567

Älkää tuhotko Ylen Radio Ykköstä! Yle Radio 1 on ollut ainut todellinen laatukanava radioaalloilla. (Yle yleensä tarkoittaa laatua, sitä laatua ei saa ajaa Las.)

Riikka Stubbe (Imatra, 25.11.2025)

#2572

Onko teille annettu tehtäväksi kaikkinaisen sivistyksen alasajo, jotta kansalaisista tulisi helposti hallittavaa alamaiskarjaa? Vai ilkeyttännekö te teette näitä kanavauudistuksia, joille ei ole minkäänlaisia perusteita?

Jarmo Pasanen (Lohja, 25.11.2025)

#2579

Laatu takaisin ykköseksi

Anne Yrjänä (Kokkola, 25.11.2025)

#2582

Tulkaa järkiinne ja perukaa

Riitta Tikkanen (Espoo, 25.11.2025)

#2583

Suomi kielenä, oikein puhuttuna, on olennainen osa indentiteettiämme. Se myös auttaa maahanmuuttajia (myös työperäisiä), joita Suomi tarvitsee, kotoutumaan sekä integroitumaan Suomeen.
Tässä jatkuvan hälinän ja epävakauden ajassa, ihmiset tarvitsevat myös rauhoittumisen mahdollisuuden tarjoavaa radiokanavaa.

Arto Manninen (Helsinki, 25.11.2025)

#2584

Väkinäinen hyvän yleiskielen välttely pois. Populaarimusiikki pois. Aamu- ja iltapäivän väkinäinen ja tyhjäpäinen lähetysvista pois. Ei etnoa eikä iskelmää.

Max Isaksson (Helsinki, 25.11.2025)



Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3000 henkilölle.

Lisätietoja…