ADRESSI TAMPEREEN SEUDUN VINTTIKOIRARATATOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3237

Koiraharrastus on nyt jo rajallista ja paikkoja vähennetään koko ajan!

Jenni Holopainen (Elimäki, 10.04.2024)

#3244

Entisenä Tamperelaisena ja nykyisenä Pylkkösenä Kaupin vinttikoirarata on tullut itselle tutuksi erilaisten tapahtumien myötä.
Se on erittäin keskeisellä paikalla koiraharrastusta ajatellen. Siellä kohtaan 1-2 kertaa vuodessa sellaisia tuttuja joita ei muualla päin Suomea kohtaa.
Se on monelle ihmiselle tärkeä tapaamispaikka. Vinttikoiraratoja ei Suomessa montaa ole.
Koiraharrastus kun on lähinnä talkoovoimin pyörivää toimintaa, uuden paikan ja radan kasaaminen kestää kauan ja vie monelta sitä todella tärkeää vapaa-aikaa ja rahaa. Jonka voisi käyttää nykyisen radan parissa koiria treenaten ja kanssa harrastajia tavaten.

Merja Kallionsivu (Pylkönmäki, 10.04.2024)

#3245

Hiihto on pienen osan harrastus koira harrastus on suuren Määrän ihmisiä harrastus ja vinttikoirien juoksun lisäksi monet koirat tapahtumat ovat Sulamaan aikaa Tuolla alueella ! Jos kyseessä ois jäähallissa varmaan rakennettaisiin myös tuohon paikalle Vaikka se on vain pienen Ihmismäärän harrastus.

Sari Vottonen (Vihti, 10.04.2024)

#3253

Useissa koiranäyttelyissä paikassa käynyt. Nyt jää sitten nekin Tampereen vierailut väliin.

Anne Sinisalo (Helsinki, 10.04.2024)

#3259

Muutimme Lahdeta -80 luvulla.
Vinttikoira harrastus oli yksi syy.

Jaakko Jauhiainen (Lempäälä, 10.04.2024)

#3294

Hei, koirien kilpaurheilu vaatii turvalliset puitteet ja Tampereen kaupungin päätöksellä harrastus siirtyisi tulevaisuudessa koirille ja harrastajille mahdollisesti vaarallisempana paikkaan. Nyt kannattaisi herätä päätöksen mielettömyyteen ja perua lumenkaatopaikan sijoitus. Aivan varmasti Tampereen kokoisesta kaupungista löytyy paikkoja myös muualta. Itse asun Kuopion suunnalla ja meille Kaupin Greyhound kilpailut ovat olleet vetovoimatekijä Tampereelle jo vuosia. Aiemmin kilpailujen kautta ja nykyään lähinnä turistina juuri kilpailujen/harjoitusten aikaan. Hieno osa Suomalaista vinttikoiraurheilua on katoamassa, mutta eikö Tampereella osata arvostaa omia toimijoita ellei kyseessä ole jääkiekko tai jalkapallo?

Tommi Jäppinen (Siilinjärvi, 10.04.2024)

#3302

Historiallinen ja vuosikymmeniä koiraharrastajien ja kisojen aktiivisessa käytössä ollut paikka on aivan älytöntä tuhota vain yhden uuden hiihtoladun takia?! Hiihtolatuja varmasti on tarpeeksi jo muutenkin, tällaisia koiraratoja vain 6 koko Suomessa.

Hanna Melanen (Jämsä, 10.04.2024)

#3346

Järki käteen.

Marika Tulivuori (Espoo, 10.04.2024)