ADRESSI TAMPEREEN SEUDUN VINTTIKOIRARATATOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3805

Viette harrastus- ja kilpailutilat tilat, hävetkää. Eikö hiihtämään pääse Suomessa muutenkin.

Lilja Hyvärinen (Hyvinkää, 10.04.2024)

#3821

Täysin väärä päätös. Rata on maineikas ja palvellut vinttikoiria, sekä muitakin koiraharrastajia vuosikaudet. Eikä vain tamperelaisia, sillä harjoituksiin ja varsinkin kisoihin, sekä näyttelyihin joita myös radalla järjestetty on lähdetty jopa satojen kilometrien päästä ja tämä taas tarkoittaa usein tuloja mm ruokailun, majoituksen jne muodossa paikallisille yrityksille.
Miksi tuhota jotain maineikasta ja toimivaa jälleen hiihdon tieltä jolle on jo puitteet olemassa ja lumelle varmasti keksittävissä sellainen säilytyspaikka, ettei toisen harrastustoiminnan harjoittaminen kärsi. Lisäksi uuden radan rakentaminen ei ole halpaa, siihen ei riitä pelkästään ovaalin ja aitojen pystytys vaan se tarvitsee perusteelliset pohjatyöt jo ihan koirienkin vuoksi. Lisäksi tarvitaan mielellään keskeinen sijainti johon helppo päästä kävellen, julkisilla tai omalla autolla ja näistä viimeinen tarkoittaa, että kaivataan valtavasti parkkeeraustilaa varsinkin kisojen ja näyttelyiden aikaan. Onko kaupunki valmis satsaamaan tähän?
Ollaanko mietitty, että nyt ajetaan jo muutenkin ahtaalla olevaa koiraharrastusta entistä ahtaammalle, jotta saadaan jälleen tuettua toista lajia?

On aika herätä ja ymmärtää, että koiraharrastus on iso bisnes myös alan yrityksille ja varsinkin kisa ja näyttelykoiriin uppoaa vuosittain huomattavasti enemmän rahaa kuin suksipariin (ei tarvitse edes vuosittain uusia) , voiteisiin yms. Ja mitä se tarkoittaa? Verotuloja.

Crista Kortelainen (Harjavalta, 10.04.2024)

#3882

Koiraharrastamiseen, etenkin vain koirille tarkoitettuja, tiloja ja ratoja on Suomessa hyvin vähän. Koira on Suomessa suosituin lemmikkieläin ja kaikkien etu, niin koirattomien kuin koirallisten, on se, että koirien kanssa harrastetaan ja niitä koulutetaan. Kyseessä oleva rata omaa pitkät perinteet ja käyttö on aktiivista. Korvaavaa tilaa on todella vaikea löytää ja monet koirakot jäisivät ilman harrastusmahdollisuutta mikäli rata poistuisi käytöstä.

Marleena Hiltunen (Espoo, 10.04.2024)

#3967

Koiraharrastuksiin ja erityisesti isoihin tapahtumiin soveltuvia paikkoja on Suomessa liian vähän, joten nykyiset harrastusmahdollisuudet tulisi ehdottomasti säilyttää. Päätöksenteossa tulee huomioida, että suuret koiralajien tapahtumat, kuten ratajuoksukilpailut ja näyttelyt tuovat alueelle paljon turisteja usein koko viikonlopuksi.

Elina Laurila (Masku, 10.04.2024)

#3990

Lumen säilöminen on täysin järjetöntä ja ko. syyllä estetään toisen lajin harrastus/kilpailutoimintaa.

Pirjo Koskenmäki (Hämeenlinna, 10.04.2024)