Alvettulan koulun ja päiväkodin säilymisen puolesta!
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#805
Lyhytnäköistä, jos lopetatte tämänkin koulun. Julkisten palveluiden vieminen kyliltä on kylien elinvoimaa rapauttavaa, ei rakentavaa toimintaa. Miltä tuntuu pienistä lapsista kulkea tunti tai kaksi päivässä koulukyydillä edestakaisin, kun olisi mahdollista päästä lähikouluunkin? Muksut tungetaan liian isoihin yksiköihin, ja sosiaaliset ongelmat lisääntyvät. Niiden vaikutukset näkyvät pitkään.Sanni Hallanvaara (Hämeenlinna, 22.08.2023)
#810
Järki käteen ja lapsille turvallinen rauhallinen koulu maalaismaisemassa kyllä sitä ehtii rauhattomaan elämään tottua myöhemminkin kunhan on ensin saanut rauhassa totutella !Marja-Leena Ilomäki (Iittala, 22.08.2023)
#811
Kuntien ja kylien elinvoiman ja viihtyvyyden vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että pienet koulut säilyvät. Myös oppilaiden oppimisen ja kasvun sekä kehityksen kannalta on oleellista, että oppilaat saavat opiskella pienissä ryhmissä. Tällaisista kohteista säästäminen kostautuu moninkertaisesti lasten kasvaessa isommiksi.Aino Linnaketo-Joutvuo (Hattula, 22.08.2023)
#820
Älkää aina tehkö vääryyttä lasten kustannuksella.Marja-leena Veijalainen (Hämeenlinna, 22.08.2023)
#826
Ei sovi uskotella sulkemisen tuovan säästöa. Kuljettamisiin ja ihmiskatoon ei kaupungin kassavarat riitäveijo Räsänen (Hämeenlinna, 22.08.2023)
#827
Säilyttäkää ihmeessä hyväkuntoinen, pieni, hyvin toimiva, lapsiystävällinen ja koko kylää ja sen elinvoimaa ylläpitävä ja edistävä koulu.Arja Toivonen (Hattula, 22.08.2023)
#828
Alvettulan koulu ja päiväkoti ovat kylän sydän. Jos ne lakkautetaan koko kylä kuolee! Kumpaakaan ei saa lakkauttaa!!Leena Kesomaa (Hämeenlinna, 22.08.2023)
#832
Hyödyt Alvettulan koulun säilymisestä,samoin päiväkodin,peittoavat ylivoimaisesti sen säästön mikä lakkautuksesta koituisi.Ei niitä lapsia ilmaiseksi hoideta eikä opeteta kirkonkylällä,kuljetukset lisääntyy,ruokaa tarvitaan joka tapauksessa.Sitä arvoa mitä koulu Alvettulan kylälle antaa,ei voida euroilla mitata.Eikö ole koko kaupungin etu,että kylät ovat elinvoimaisia.
Alvettulan koulun kulttuurihistoriallinen arvo on suuri,ja se toimii paikkana harrastuksille ja tilaisuuksille.
Säilytetään koulu ja päiväkoti!
Helena Siren (Pälkäne, 22.08.2023)
#833
Jos joku kylä ansaitsee oman koulun, niin se on Alvettula! On erittäin vaikea uskoa, että sen lakkauttamisesta edes tulisi kovin kummoisia säästöjä, jos huomioidaan koulukuljetukset ja investoinnit, joita täytyy tehdä Alvettulan lasten mahduttamiseksi kirkonkylän kouluun. Kaikkea ei voi kuitenkaan rahassa mitata, ja Hämeenlinnahan on lapsiystävällinen kunta, vai onko?Sarita Virtanen (Iittala, 22.08.2023)
#836
Pitäkää Alvettulan puolia ja maaseudun elinvoimaa yllä!Aila Tapola (Hämeenlinna, 22.08.2023)
#838
Lapset tarvitsevat rauhaa kasvaakseen ja kehittyäkseen omaksi itsekseen. Nämä pienet koulut ja päiväkodin tekevät ne pienet kylät, mikä olisi Suomen vahvuus. Toivon, että päättäjät miettisivat joskus muutakin kuin rahaa. Lasten hyvinvointi nyt näkyy tulevaisuudessa isona säästönä, jos sitä rahaa haluaa välttämättä ajatella niin ajatelkaa tulevaisuuteen.Vilma Günther (Iittala, 22.08.2023)
#840
Ihmiset ja varsinkin lapsiperheet muuttavat maaseudulle pois kaupunkien vilinästä. Koulu ja päiväkoti lähellä ovat tärkeitä palveluja, joilla saadaan asukkaat pysymään kylällä.Marjo Kivistö (Hämeenlinna, 22.08.2023)
#842
Kodin lähellä sijaitseva päiväkoti pienentää lasten päivähoidon aikaa ja sieltä on hyvä jatkaa tuttuun pieneen kouluun.Ne antaa hyvän pohjan jatko-opinnoille. Kuitenkin on kyse pienistä lapsista 1-12v joiden oikeus on omaan kyläkoulun.Heidi Wiberg (Hämeenlinna, 22.08.2023)
#853
Pieni koulu on hyvä kasvualusta lapselleanja epäilys (Nurmijärvi, 22.08.2023)
#855
Kuulolla mitä Kaurialan koululle kuuluu. Jotuvatko parakkiin. Ne ilaongeömat. Vanhassa vara parempi.Annele Miettinen (Hml, 22.08.2023)
#881
Ei lisättävää tekstin perusteille.Maria Isotalo (Hämeenlinna, 23.08.2023)
#883
SäilytettäväPirkko Pyhäjoki (Hämeenlinna, 23.08.2023)
#886
Ei missään nimessä saa lopettaa👍Tuija Salonen (Hämeenlinna, 23.08.2023)
#891
Laskelmat muka syntyvistä säästöistä esille. Onko otettu huomioon ongelmat jotka syntyvät liian suurissa yksiköissä ja turha istuminen bussissa!Elina Näsi-Tulonen (Veikkola, 23.08.2023)
#909
Alvettulan koulua ei saa lakkauttaa!Gitta Pekonen (Hämeenlinna, 23.08.2023)
#910
Toivottavasti hyväkuntoinen koulu säilytetään ja lisätään samalla maaseudun elinvoimaa. Itsekin olen koulun pihalla lapsuudessa leikkinyt.Mervi Tulonen (Turku, 23.08.2023)
#929
Eikö tosiaan löydy mitään muuta säästökohdetta, kuin lapset ja nuoret? Nimim. Kolme tytärtä, joita tämä isosti koskettaa, esim.tulevalle eka luokkalaiselle tulisi 15km/45min koulumatka/suunta ja täpötäydet luokat ja päihdeongelmahuhut korvaavassa koulussa. Maaseutua pitäisi kasvattaa ja tukea, ei tappaa viimeisiäkin toimintoja.Hanna Sipilä (Alvettula, 23.08.2023)
#935
Ajatelkaa välillä lapsia ja perheitä, säästö mikä tästä syntyisi jos koulu lopetetaan ei ole säästö pidemmän päälle.Kaisu Nurminen (Hämeenlinna, 23.08.2023)
#943
Kyläkoulut ovat arvokkaita ja elinehto kylille. Säästöä niiden lakkautuksesta ei tule, kun kuljetuskustannukset ja lasten hyvinvointikustannukset lasketaan mukaan yhtälöönKati Iso-Sipilä-Orpana (Porvoo, 23.08.2023)
#962
Hämeenlinnan Hauho on rakas kesämökkikuntamme ja Alvettula virkeä, lapsiystävällinen kylä, jossa palvelut säilytettävä!Heini Sinkkonen (Kaavi, 23.08.2023)
#965
Älkää lopettako koulua!!!TAPANI AIRAKSINEN (Hauho, 23.08.2023)
#966
Lähipalvelut säilytettävä!Hannu Pirinen (Kaavi, 23.08.2023)
#976
Terve,meidän lapsenlapsista vanhin, Nooa 8v, käy siellä, kuulemma huippukoulu🙂. Hänen velipojat, kaksospojat 3,5v,asuvat Vuolijoella, kasvavat kovat kyytiä, ja tuollainen kyläkoulu parhainta antia elämän tiellä. Toivottavasti tässä koulun lopettamisessa ei käy niin, kuten siinä ei pidä käydä. Ugh, olen puhunut.
Simo Laine (Hyvinkää, 23.08.2023)
#978
Hei! Tilanne on jälleen huolestuttava Alvettulassa. Lapsenlapseni käy 3. luokkaa ja hänen 2. nuorempaa velipoikaa ovat Alvettulassa päivähoidossa.Tämän koululaisen kanssa olen jutellut koulusta ja koulunkäynnistä-ja hän on ylistänyt sitä miten hyvä koulu hänellä on. Jos koulu ja päiväkoti loppuu niin kylä kuivettuu-sehän on päivänselvä!
Kirsi Laine (Hyvinkää, 23.08.2023)
#988
Kyläkoulun puolesta 👍Jarmo Virtanen (Kirkkonummi, 24.08.2023)