Keravan skeittiparkin puolesta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#801

Omat lapset jo aikuisia, mutta skeittiparkki on kaiken ikäisille lapsille, nuorille ja aikuisille arvokas kohtaamispaikka ja harrastus. Tämä on nykyaikaa, herätkää!
Ilolla kuuntelen Keravan lukion viereisestä parkkihallista kantautuvia skeittaajien ääniä. Eikä haittaa yhtään! Laji vaatii oikeanlaiset ja turvalliset puitteet, kokeilkaa vaikka itse hyvät päättäjät! Tsemppiä hankkeen tukijoille ja puolustajille!

(Kerava, 16.06.2020)

#808

Boomereilta pilaantuu iltapäivän teehetket

(Kerava, 16.06.2020)

#814

Lapsille terveellistä liikuntaa!

(Helsinki, 17.06.2020)

#827

Olen aloitteleva skeittaaja-nainen, eli kuulun skeittiparkkien vähemmistöön, mikä lisää paineita lähteä skeittaamaan, eikä harrastusta yhtään edesauta se, että omassa kaupungissa ei skeittiparkkia ole. Olin järjettömän innoissani, kun kuulin Keravalle tulevasta parkista. Älkää tuottako minulle ja monille muille pettymystä.

(Kerava, 21.06.2020)

#830

Skeittailu tarjoaa tylsyyteen turhautuvalle nuorisolle päihteettömiä elämyksiä ja mielenterveyttä tukevia onnistumisen elämyksiä. Voisivat osallistus itse hankkeeseen tekemällä osa yhdessä talkoilla ja joitain alueen hoitotöitä vaikka ihan pienellä taskurahapalkalla. Laajennukset voisi sitoa puistojen säilymiseen vuoden ehjänä tms. Vähentää tylsyyden purkamista puistokalusteiden tuhoamiseen naiivina jännityksen luomisena omaan tyhjyyteen.

(Espoo, 30.06.2020)

#831

Keravalle olisi tärkeää saada skeittipuisto, jotta sen avulla vältettäisiin osa tulevaisuuden sosiaalisista ongelmista.

(Kerava, 19.07.2020)

#841

Hanaa vaan.

(Kerava, 07.09.2020)

#850

Keravalle tarvitaan kunnollinen skeittiparkki.

(Loviisa, 07.09.2020)

#854

Toivottavasti ymmärrätte tehdä asian oikein. On 2020-luku ja Kerava tarvitsee skeittipuiston.

(Kerava, 07.09.2020)

#860

Nuorille ja aikuisille mahollisuus tehdä jotain mistä tykkäävät👍

(Kerava, 07.09.2020)

#865

Järkeä nyt tähänkin hommaan. Tärkeän asian puolesta! Välitetään nuoristamme!!!

(Kerava, 07.09.2020)

#871

Skeittiparkki on ollut jo todella pitkään monen keravalaisen haaveena. Monet heistä käyvät muissa kaupungeissa, kuten Järvenpäässä ja Helsingissä, mutta läheskään kaikille se ei ole mahdollista. Monien lähiliikuntapaikkojen, kuten uimahallin, jäähallin, tennis- ja jalkapallokenttien, olemassaoloa pidetään aika lailla itsestäänselvyytenä, jotka nähdään kuuluvan kaupunkikuvaan, mutta skeittiparkki on saanut Keravalla ikävällä tavalla huonon kaiun, jota se ei missään nimessä ole ansainnut eikä perustu mihinkään tosiasiaan. Rullalautailu muutoinkin aiheuttaa ihmisissä paljon närää, kun se sitä harrastetaan paikoissa, joihin sen ei nähdä kuuluvan. Toisen silmissä se pilaa kivetyksiä ja kaiteita, toisen silmissä ne ovat ainoita paikkoja, joissa pystyy jollain tapaa toteuttaa harrastustaan. Skeittiparkki on monipuolinen lähiliikuntapaikka, joka tarjoaa mahdollisuuden usealle eri lajille (rullalautailu, BMX-pyöräily, skoottaaminen ja bleidaaminen). Aktiivisia harrastajia näissä lajeissa on laajalla ikähaitarilla. Nämä eri lajit ovat yhtälailla suosittuja ja tärkeitä harrastuksia siinä missä uiminen, jalkapalloilu, luistelu, jääkiekko, pesäpallo ja muuta lajit, joita Keravalla voi harrastaa.

Laajemmin kun ajattelee, yhteiskunnan hyvinvointi on riippuvainen yksilöiden hyvinvoinnista. Hyvinvointiin kuuluu mielekäs tekeminen ja itsensä toteuttaminen. Harrastukset ovat merkittävä osa hyvinvoinnin rakentamista. Harrastukset luovat yhteisöllisyyttä ja omanlaisensa kulttuurin, joka on ehdottomasti rikkaus, jota tulisi vaalia. Vaakakupissa on huomattavasti enemmän positiivisia puolia, joissa mahdollinen (ei todettu) meluhaitta ei toivottavasti saa kohtuuttoman suurta painoarvoa.

(Mäntsälä, 08.09.2020)

#885

Eivät ole skuuttaajat / skeittaajat yhtään syntisempiä kuin futaajatkaan. Sivustaseuranneena olen huomannut että vanhemmat tukevat skuuttausta /skeittausta enemmän, koska se RAHA. Pitää väline hankkia itse.

T; mummo 66 vuotta

(Askola, 08.09.2020)

#888

Keravan lapset, nuoret ja aikuiset ansaitsevat skeittiparkin ja on häpeällistä, että pieni joukko ihmisiä voi estää harrastuspaikan rakentamisen suurelle harrastajamäärälle. Tarvitsemme matalankynnyksen harrastuspaikkoja, mihin lapset pääsevät itse ilman kuljettamista.

(Kerava, 08.09.2020)

#891

Keravalla on aivan liian vähän lapsille ja nuorille tekemistä joten on aika saada sinne paikka jossa voivat harrastaa näitä suosittuja lajeja.

(Helsinki, 09.09.2020)

#897

Pliis

(Kerava, 11.09.2020)

#906

Hankkikaa se parkki nyt keravalle!

(Kerava, 20.09.2020)

#916

Skeittipuisto Keravalle

(Kerava, 20.09.2020)

#920

Kyllä. Vois kerrankin kaupunki käyttää hyvin rahansa. Veikkaan, että tästä ois paljon enemmän iloa ihmisille kun esim taideportaista. Keravalla on rutkasti skeittaajia ja pk seudulla. Jos tähän panostettaisiin varmasti PK seutulaiset myös löytäisivät sinne. Keravan "skeittiparkit" on tähän mennessä ollu varmaan maan huonoimpia, jos nyt ois eri tilanne.

(Kerava, 20.09.2020)

#939

Olen keravalainen vapaakiipeilijä, extremelajien harrastaja ja kiipeilykuvaaja. Kasvoin ja vartuin entisen lapilan skeittipuistossa, jossa yhteisö kokoontui, skeittasi, bleidasi, bmx pyöräili, yhdessä! Extremelajit on usein vaarallisia, skeittipuistossa on yleensä aina myös muita, jo turvallisuuden takia lajeja pitää keskittää puistoihin, avunsaannin takaamiseksi. Yhteisöissä vallitsee myös isosti tukeva, toisistaan huoltapitävä porukka, johon on matala kynnys liittyä ja tulla mukaan. Terveisiä, Henri Räbinä, ”keep em rolling”!!

(Kerava, 20.09.2020)

#940

Luokittelen skeittamisen urheilulajiksi, joten kyllä tarvitaan paikka, kuten muillakin lajeilla on.

(Kerava, 20.09.2020)

#969

Skedeparkki tarvitaan ehdottomasti !

(Kerava, 20.09.2020)