KinoMyyri pelastettava

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#42

Itsenäinen elokuvateatteri on toiminnan kannalta tietysti selvästi parempi kuin monitoimisali. Elokuvateatterit ja niissä esitettyjen elokuvien elämyksellisyys ovat tuskin häviämässä mihinkään vaikka suoratoistopalvelut kodeissakin ovat yleistyneet. Elokuvateatteri edustaa laatua ja suunniteltu monitoimisali vastaa kai (elokuvien kannalta) lähinnä määrällistä ja muodollista tarvetta. Ja eihän monitoimisaliakaan varmaan ensisijaisesti elokuvien näyttämisellä perustella? Vai perustellaanko näin lähinnä monitoimisalin käytön alkuaikojen käynnistämiseksi ja nykyisen kaupunkitalon purkamisen edistämiseksi?

Pekka Järvi (Vantaa, 25.03.2026)

#46

Kino Myyri säilytettävä nykymuodossaan

Lena Sokka (Vantaa, 25.03.2026)

#47

Myyrmäessä Kino Myyri on säilytettävä. Tikkurilassa on Bio Grandi, mutta se on liian kaukana Myyrmäestä sekä muusta Länsi-Vantaalta. 72-vuotiaana iloitsen, kyn pääsen nopeasti tuohon lähelle katsomaan elokuvia mukavilla penkeillä istuen. Omistajat ovat remontoineet tiloista tosi miellyttävät, kehittäneet toimintaa. On sääli heitä sekä meitä katsojia kohtaan, kun päättäjät eivät osaa ajatella inhimillisesti päätöksiä tehdessä. Raha ei aina saa olla päätarkoitus.

Ritva Veivo (Vantaa, 25.03.2026)

#48

Kino Myyri on hyvä niinkuin se on nyt.Hyvällä paikalla ja mukavat tilat.Ohjelmisto huippua!

Heli Salmela (Vantaa, 25.03.2026)

#61

Vallitsevaa hyvää ei kannata pilata! Ns teleskooppitila ei voi taata jatkuvaa elokuvatoimintaa kuten nyt KinoMyyri meille antaa. Nykyinen leffateatteri on Myyrmäen vetovoimatekijöitä.

Eila Lyytikäinen (Vantaa, 25.03.2026)

#66

Kino Myyri erinomainen elokuvateatteri säilytettävä ehdottomasti, kirjastotoiminta ei nykyteknologian aikana vaadi enää suuria tiloja. Ei mitään järkeä mahd. uuteen monitoimitilaan järjestää satunnaisesti näytöksiä, epämukaville istuimille ja elokuvien katseluun epäkäytännölliseen tilaan. Eläkeläiset suurena käyttäjäryhmänä siirtyvät muualle.

Tuula Hilander (Vantaa, 26.03.2026)

#71

Kino-Myyri on pelastettava. Se on tärkeä kulttuurinen ja yhteisöllinenkeskus Myyrmäessä, jolla perinteet.

Tiina Kassari (Vantaa, 26.03.2026)

#72

Kino Myyri pitää säilyttää!

Tuomas Mattila (Vantaa, 26.03.2026)

#73

Ehdottomasti Kino Myyri säilytettävä!!!

Tiina Laaksonen (Vantaa, 26.03.2026)

#79

Miksi kaikki pitää poistaa ja siirtää Itä-Vantaalle. Jättäkää edes elokuvateatteri tänne!

Jaana Honkonen (Vantaa, 28.03.2026)

#83

KinoMyyrissä käynti on aina yhtä juhlaa!
Ei mainoksia, ei mitään ylimääräistä.
Hyvä elokuva on siellä pääosassa!
Älkää, hyvät päättäjät, pilatko tätä konseptia!

Eeva Malmström (Helsinki, Kuninkaantammi, 29.03.2026)

#98

Toivottavasti leffateatteri tulevaisuudessa nykyisen KinoMyyrin tasoinen❣️4385

Pirkko Ylinen (Vantaa, 31.03.2026)

#101

Käyn PALJON Kino Myyrissä. Loptan, jos siirtyy epämukaville penkelle pois nykyisestä… Osa nautinnosta on kunnollinen elokuville tarkoitettu sali. No pääseehän täältä Helsinkiin, muttei kyllä paranna alueen jo ennestään heikkoa vetovoimaa!

Arja Sallinen (Vantaa, 31.03.2026)

#103

Kino Myyri on keskeinen osa Myyrmäen inhimillistä ja kulttuuripainotteista identiteettiä. Sen säilyttäminen alkuperäisellä paikallaan on perusteltua, sillä elokuvateatteriin on vuosikymmenten aikana kertynyt merkittävä määrä kulttuurisia arvoja ja kulttuurihistoriallista pääomaa. Lisäksi se kantaa mukanaan paikallisten asukkaiden muistoja ja kokemuksia, jotka kiinnittyvät nimenomaan tähän paikkaan, tehden siitä merkityksellisen osan alueen yhteisöllistä ja paikkasidonnaista identiteettiä.

Salla Koskiniemi (Vantaa, 01.04.2026)

#105

Kaupunginosakinot ja muutkin palvelut tärkeitä nyt kun HSL-liputkin ovat hinnakkaita ja monilla ei varaa, kuten km. eläkeläisillä, uhrata ruokarahoja matkaamiseen.

Teuvo Mikkonen (Espoo, 01.04.2026)

#113

Kino Myyri on säilytettävä

Pirkko Murronmaa (Vantaa, 05.04.2026)

#115

Kino on osa tärkeää paikallista kulttuuria.

Sirpa Siru Kauppinen (Vantaa, 05.04.2026)

#118

Kino Myyri on säilyttämisen arvoinen leffateatteri. Mukava istahtaa pehmeään tuoliin ja hengähtää hetki, kiire jää ulkopuolelle. Voi nauttia kulttuurista lähellä kotia, sielu lepää ja mieli virkistlyy.

Liisa Keltanen (Vantaa, 06.04.2026)

#123

Kino Myyri ja sen tila on säilytettävä. Miksi muuttaa konseptia, joka toimii ja jota jo käytetään. Kino Myyrin siirto monitoimitaloon ja tilan jakaminen muiden toimijoiden kanssa ei ole hyvä ratkaisu. Teleskooppikatsomo ajaa katsojat pois, koska kuka tahtoisi istua epämukavassa penkissä kolme tuntia?
Elokuvateatteri ja monitoimikatsomo on kaksi erillistä tilaa. Monitoimikatsomot harvemmin palvelevat katsojia. Jos tila ei ole mukava, se ajaa katsojat pois.
Kino Myyrin tilan muuttaminen Artsin varastoksi, on käsittämätön ratkaisu.

Reetta Flink (Vantaa, 20.04.2026)



Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3000 henkilölle.

Lisätietoja…