Lasten omaishoitajien terveiset päättäjille

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#20

Yksinhuoltaja omaishoitajan sairauslomaa ei ole edes puoliso palkkaamassa. Monilla omaishoitajille on myös enemmän kuin yksi omaishoidettavaä.

Mira Karhu (Kouvola, 21.01.2020)

#32

Toivon pikaisia parannuksia lasten omaishoitajien asemaan ja tilanteeseen. Maria Heikuran tekstin olen lukenut ja olen vierestä seurannut tyttäreni ja hänen vammaisen lapsensa kamppailua syvän syrjällään, joten voin todeta tekstin pitävän täysin paikkaansa.

Lea Kiiltomäki (Pori, 21.01.2020)

#36

🖕🏿

Tomi Lipponen (Kirkkonummi, 21.01.2020)

#48

Miettikää esimerkkien kaltaisia tilanteita omalle kohdalle ja miten tulisitte toimeen taloudellisesti, henkisesti ja fyysisesti jos tukiverkostoakaan ei välttämättä olisi. Näitä puntaroiden tehkää päätöksiä omantuntonne mukaan.

Sari Paavolainen (Jyväskylä, 21.01.2020)

#70

Kun kotiin saadaan ajoissa apua, se estää vanhempien väsymyksen ja että vanhemmilla on aikaa antaa toisillen ja muulle perheelle.

Riikka Sallinen-viitanen (Kangasala, 21.01.2020)

#83

Tämä asia on saatava kuntoon.

Hanna Riskumäki (Riihimäki, 21.01.2020)

#90

Olisi tärkeä ottaa huomioon lapsiperheet ja apua tarvitsevat sekä lapseperheistä ei ole hyvä leikata varoja se ei ole millään lailla lasten edun mukaista viedä perheiltä ja vähävaraisilta.

Silja Uusivuo (Kerava , 21.01.2020)

#100

Olen 12v, 14v ja 16v lasten yh äiti, jo 12v. Jokaisella erityispiirteitä ja sairauksia. Nuorimainen Ad/Hd, Asberger, Laaja-alaiset oppimisvaikeudet ja kehitysviivästymä. Lievä kehitysvamma. Joudun ohjaan ja valvoon joka asiassa, omantoiminnan ohjauksessa vaikeutta, hahmottamisessa. Jumittaa, eikä pääse yli päähänpinttymistä. Syömiset, lääkkeidenotot, kaverisuhteet vp ajalla, kaikki minun varassa. Tukiverkosto Pohjoisessa, ja me Lahdessa. Olen kuntoutustuella ollut kauan, ja vaikeaa työelämään paluu koska arki on raskasta, ja kuormittavaa. Erittäin haastavaa yhdistää työ ja perhe yksin. En saanut omaishoidontukea, vaikka valitin ja kaikki mahdolliset kattavat lausunnot.
On tullut esille, kuinka Suomessa ollaan epätasa-arvoisessa asemassa, asuinpaikkakunnasta riippuen.
Meidän tulee saada yhteinen ja selkeä linja vammaispalvelulle, sekä omaishoidontuelle. Vanhempien ja erityislapsi perheiden tukeminen ja uupumisen ennaltaehkäisy tärkeää.
Kukaan vanhempi ei ole valinnut kohtaloaan erityislapsen/lasten vanhempina. On aina suuri suru ja järkytys itsessään. On liian rankkaa uupuneena lähteä etsiin ja “kerjään" apua, tukea ja neuvoja. Kaiken joudut oppimaan kantapään kautta.
Toivon todellakin, että tähän tulee muutos.

Petra Penttilä (Lahti, 21.01.2020)

#120

Palkkio suuremmaksi! Verottomaksi! Vapaa päiviä saatava enemmän kuin 2pvä/kk! Todellakin omavastuu maksut pois!

Eeva Mallat (Riihimäki, 21.01.2020)

#121

Lisää taloudellista, sosiaalista ja psykososiaalista tukea omaishoitajille jotka tekevät tärkeätä, rankkaa työtä suurella sydämellä alipalkattuna yhteiskunnassamme❗️

Jenni Larres (Helsinki, 21.01.2020)

#125

Meistä jokainen varmasti yrittää ajatella lapsensa parasta..

Laura Horn (Mikkeli , 21.01.2020)

#134

Neuropsykiatriset häiriöt ovat syy miksi itse omaishoitajana toimin. Työttömyysturvaa, omaishoidontukea ja osa-aikatyötä on vaikea yhteen sovittaa. Tulee pitkiä taukoja rahoissa. Lisäks omaishoidontuki vaikuttaa päivähoitomaksuihin nuoremmilla lapsillani eli ei hirveästi töihin innosta. Mielestäni omaishoidosta pitäis saada kunnollinen palkkio ja palveluita kehitettävä niin että myös kokoaikainen työ on mahdollista jolloin lapsille järjestyy tarvittava apu kotiin.

Pia Heinonen (Jyväskylä, 21.01.2020)

#137

Fyysisen ja kognitiivisen toimintakyvyn mittarit eivät tuo riittävän laajasti esiin erilaisten lasten tarpeita ja sitovuutta. Omaishoidontukea arvioitaesaa tulisi entistä enemmän painottaa sitä, kuinka paljon omaishoito vaikuttaa vanhemman mahdollisuuteen tehdä töitä. Lapsen pitkäaikaissairaus saattaa aiheuttaa jatkuvan varuilla olon tai valvonnan tarpeen, vaikka lapsen kognitiivinen kehitys ja fyysinen toimintakyky ovat normaaleja (esim. Sairauskohtausriski, äkilliset infektiot). Pitkäaikaissairaat vammattomat lapset ovat herkästi väliinputoajia.

Laki omaishoidontuesta ja työttömyysturvalaki eivät saa olla ristiriidassa keskenään. Omaishoitolain mukaan hoito katsotaan ympärivuorokautiseksi siitä huolimatta, että hoidettava viettää osan päivästä saaden sote-palveluita, kuntoutusta tai opetusta. Lasten osalta moni kunta katsoo omaishoitajuuden ympärivuorokautiseksi huoltajuussuhteen vuoksi (alle 18v:llä on aina huoltaja ja vastuu lapsesta 24/7). Oppivelvollisuuden suorittaminen ei saa vaikuttaa omaishoidontukeen. Työttömyysturvaa taas ei pääsääntöisesti myönnetä, jos omaishoito katsotaan ympärivuorokautiseksi - eli jos omaishoidon palvelusuunnitelmassa on mainittu sana "ympärivuorokautinen" arvioidakseen asiaa TE-keskus kyselee montako tuntia vuorokaudesta omaishoito sitoo omaishoitajaa. Vanhempi on 24/7 lapsensa vanhempi, oli lapsi perusterve, vammainen tai pitkäaikaissairas, vanhemmuus ei ole tuntiperusteinen työvuoro. Tämä ei saa olla este lapsen omaishoitajan työttömyysturvan saamiselle, mikäli hän pystyy vastaanottamaan kokoaikatyön.

Jenni Härkönen (Valkeakoski, 21.01.2020)

#138

Olisi viimeinkin arvostettava omaishoitoa muutoinkin kuin juhlapuheissa. Omaishoito säästää yhteiskunnan varoja todella paljon, koska siitä maksettava korvaus on naurettavan pieni. Arvostakaa tätä työtä rahallisesti, koska näidenkin ihmisten on elettävä ja työ on raskasta.

Kristiina Anttila (Seinäjoki , 21.01.2020)

#148

Erityislasten asioiden ja erityisesti heidän omaishoitajansa ovat todella väsyneitä byrokratian pyörityksestä. Asialle on todellakin tehtävä jotain, varsinkin hakemusten ja muun paperipolitiikan osalta! Eikö päätökset voitaisi tehdä määräajsksi, tai asiakkaan vastuu ilmoittaa jos tilanne muuttuu. Vakavasti vammainen tuskin paranee vuodessa kyvykkääksi, mutta paperit täytetään ja kuntoutuksia joutuu hakeaan joka vuosi aina uudestaan. Älytöntä.

Kärt Kainulaine (Kerava, 21.01.2020)

#159

Omaishoito on tärkeää työtä tulevaisuuden ja yksilön kannalta , siitä pitää saada asiallinen korvaus ja huomioida eläkkeissä ja lomissa .
Omaishoitajien terveydestä ja jaksamisesta tulee huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla.

Raija Härkönen (Valkeakoski, 21.01.2020)

#162

Hieman yli 300e kk on minun ansiotuloni omaishoidosta sen vuoksi, että lapselleni ei ole tarjota turvallista hoitopaikkaa.

Emilia Kähkönen (Lapinlahti , 21.01.2020)

#175

Kahden erityislapsen ja kuopuksemme omaishoitajana terveiseni päättäjille on:
Erityislapsen vanhemmalta vaaditaan erityistä sinnikkyyttä hoitaa lastaan. Koulumaailma luo suuria haasteita erityislapselle. Kotona vaaditaan suurta kasvun ja kehityksen tukea. Vanhemman työpanos ei lapsen ollessa pieni ei voi ola suuri. Omaishodoin tuki antaa mahdollisuuden lyhentää vanhemman työ aikaa.

Mari Heikkinen (MIKKELI, 21.01.2020)

#184

NYT****** VALOJA PÄÄLLE!! 🖕🏻

Oskari Kahilainen (Riihimäki, 21.01.2020)

#196

Pisteutyskriteerit tulisi ehdottomasti päivittää kattamaan myös neuropsykologiset sairaudet. Nykypäivänä neiropsykologisen lapsen vuoksi saa joka asiasta tapella kaksi kertaa enemmä ja usein jopa turhaan eriarvoisen kohtelun takia. Omaishoidon kriteerit ja tasot tulisi myös kirjata lakiin tarkasti eikä suuntaa antavina, jottei kunnat ja kaupungit voi mielivaltaisesti päättää kuka on ja kuka ei ole oikeutettu omaishoitoon!

Tiina Riitinki (Järvenpää, 21.01.2020)