Minäkin käytän homeopatiaa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#6

Jokaisella tulee aina ja ikuisesti olla oikeus omaan kroppansa.

Irmeli Lehtioksa (Vääksy, 23.04.2020)

#11

Jo 40 vuotta itse ja lapset ja lapsenlapset. Kun näkee ja tuntee että auttaa ei voi kuin olla kiitollinen .

Eila Rautio (Huuhanaho, 23.04.2020)

#17

Moniallergiset lapseni ovat saaneet homeopatiasta valtavasti apua. Itse olen käyttänyt homeopatiaa tarvitessani, aina vuosia opiskelleen ammattitaitoisen homeopaatin hoidon kautta. Eniten homeopatiasta on itselleni ollut apua isoista leikkauksista toipumisessa. Homeopatia on ollut erinomainen apu myös mielialaan liittyvissä asioissa. Me, kuten kaikki muutkin tietämäni homeopatiaa käyttävät ihmiset, käytämme myös tavallisen lääketieteen mahdollisuuksia, esim. lapseni ovat säännöllisesti myös allergialääkärin ja ravitsemusterapeutin hoidossa. Pidän tärkeänä, että myös epätyypillisiä sairauksia sairastavat ihmiset voivat hyödyntää monenlaista asiantuntemusta usein vaikeastikin elämää vaikeuttavien oireiden hoidossa.Homeopatia soveltuu erinomaisesti käytettäväksi ”koululääketieteen” rinnalla.

Hanna Salminen (Helsinki, 23.04.2020)

#19

Olen käyttänyt homeopatiaa vuodesta 1993 alkaen. Sillä on ollut oleellinen vaikutus fyysiseen, henkiseen ja emotionaalisen olotilaani. Homeopatia on yksi merkittävistä täydentävistä hoitomuodoista jota tulen aina tarvittaessa hyödyntämään omassa terveydenhoidossani.

Carina Hagström (Espoo, 23.04.2020)

#22

Homeopatia on ollut meidän perheessä täysin korvaamaton tukihoito!

Terhi Jousimaa (Riihimäki, 23.04.2020)

#30

Olen hoitanut itseni sekä lapseni yli 20 vuotta homeopatialla. Haluan jatkossakin käyttää ja säilyttää itsemääräämisoikeuteni täydentävien hoitojen osalta ,itseni hyvinvoinnin edistäjänä ja terveyttäni tukemassa.

Pia Toivanen (Helsinki, 23.04.2020)

#31

On korkea aika Suomenkin ottaa täydentävät hoitomuodot osaksi terveydenhoitoa niin kuin monet muut maat! Sillä säästettäisiin huimasti kun ihmiset hoitaisivat itseään ennaltaehkäisevästi ja pehmeillä ja tehokkailla hoitomuodoilla esim. homeopatialla! Itse moneen vaivaan avun saaneena allekirjoitan tämän adressin. Olen säästynyt monelta lääkekuurilta samoin lapseni homeopatian avulla. Suomessa jyllää lääketeollisuus ja ihmiset ovat sairaita. Ravintosuositukset ovat edelleen ihan pielessä myöskin. Miksi asiantuntijoita ja avun saaneita ei kuunnella!? Nyt korona-aikana olisi ehdottoman tärkeää viimeistään ottaa nämä todellakin tutkitut hoitomuodot viralliseen terveydenhuoltoon.

Anne Kangaspusu (Ruovesi , 23.04.2020)

#45

En itse uskonut homeopatiaa ennenkuin itse sain kokea sen voiman. Sain jättää astmalääkkeet pois. (Säästän nyt veronmaksajien rahoja!)

Mirja Hyttinen (Oulu, 23.04.2020)

#46

Lapsuuden pitkäaikaiset ongelmat helpottivat. Vaikutus jännittämiseen, mikä traumatisoi kaikessa: esiintyminen ja kahvi- ja ruokailutilanteet. 9-vuoden iästä ja 30-vuotiaana löytyi homeopatia. Siitä onnellinen.

Marita Matikainen (Oulu, 23.04.2020)

#51

Vapaus valita, kuinka vaalin ja hoidan terveyttäni!

Tuija Korhonen (Vantaa , 23.04.2020)

#59

Valinnanvapaus on ehdottoman tärkeä!

Riitta-Ainikki Massala (Helsinki, 23.04.2020)

#65

Koska oikeuteni on valita itse hoitomuotoni. Lisäksi vastakkaisasettelun pitäisi loppua, ja täydentävien hoitojen ja lääketieteen tulisi sen sijaan tehdä yhdessä työtä ihmisen hyvinvoinnin puolesta, kuten jo niin monessa muussa euroopan maassa tehdään...

Minna Annala (Kokkola, 23.04.2020)

#70

Krooninen ruusufinnikin saatu pois homeopatialla. Vuoden antibiootit ennen tätä sotkivat suoliston vuosiksi.

Mari Lempiäinen (Espoo, 23.04.2020)

#72

Olen käyttänyt homeopatiaa itselleni ja lapsilleni yli 20 vuoden ajan. Flunssat, yskät, nuhat, keuhkoputken tulehdukset, korva-, silmä- ja virtsatien tulehdukset, nyrjähdykset, kolahdukset, mustelmat ja ruhjeet. Kaikki tällaiset, joita ei mielellään hoida millään vahvemmalla, varsinkaan antibiootilla, ellei ole pakko. Lisäksi olen nopeuttanut homeopatialla leikkauksesta toipumista sekä luunmurtumien paranemista, hoitanut iho-ongelmia, päänsärkyä sekä vatsavaivoja. Pienten lasten ja vakavampien sairauksien ollessa kyseessä käymme tietysti lääkärissä, mutta jos vain mahdollista lääkinnän olemme hoitaneet homeopaattisilla valmisteilla. Pikkuvaivoilla emme rasita terveyskeskuksia tai Kelaa, mikä säästää myös yhteiskunnan resursseja. Toivon että voin jatkossakin valita mitä hoidan vaihtoehtohoidoilla ja mitä perinteisellä lääketieteellä. Molemmille on tilaa ja paikkansa. Sairauksia ja vaivoja riittää molemmille.

Pauliina Kaivola (Helsinki, 23.04.2020)

#85

Kuuluu ihmisoikeuksiin vapaa valinta ottaa parhaan hoidon jonka kokee itselleen parhaaksi.

Anita Tikkanen (Vantaa, 23.04.2020)

#89

Päädyin kokeilemaan homeopatiaa vaikeaan unettomuuteen johon en saanut apua julkisesta terveydenhuollosta. Olen käyttänyt homeopatiaa tämän jälkeen ja saan siitä apua. Antibiootteja en ole tarvinnut käyttää kertaakaan aloitettuani homeopatian käyttämisen 7 vuotta sitten 2014. Käyn myös säännöllisesti vuosittain lääkärintarkastuksessa, peruslabroissa. Homeopaattisen hoidon myötä pääsin eroon 10 vuotta jatkuneesta tupakoinnista myös.
Maria Verbeek

Maria Verbeek (Helsinki, 23.04.2020)

#99

Olen saanut homeopatiasta apua sekä ihmisille ja eläimille jo 20 vuoden ajan. Toivon todella, että ette rajoita sen käyttöä. Ne sopivat hyvin yhteen lääketieteen kanssa toimimaan.

Marika Niittunen (Hämeenlinna , 23.04.2020)

#120

Homeopatiaa on käytetty kuusihenkisessä perheessämme onnistuneesti erilaisten vaivojen hoidossa yli 10 vuoden ajan. Olemme maksaneet hoidon itse ja emme ole kuormittaneet terveydenhuoltoa viimeisen 10 vuoden aikana kuin hyvin harvoja kertoja. Perheessämme ei ole ollut tarvetta antibiooteille yli kymmeneen vuoteen, kun saimme nopeaakin apua homeopatiasta hyvinkin erilaisiin vaivoihin. Tämä pitäisi olla koululääketieteelle nimenomaan toivoa luova asia jota olisi hyvä tutkia lähemmin. Homeopatia ei sulje koululääketiedettä ja soisin että koululääketiede jopa kannustaa yksilöä tukemaan terveyttä vaihtoehtoisin keinoin. Terveydenhuollon tarkoitus on mielestäni tukea kaikkia niitä keinoja, joilla voidaan tukea kehon palautumista epätasapainotilasta, sen immuniteettia ja elivoimaa. Terveyttä ei saada aikaan oireita lääkitsemällä vaan hoitamalla syytä, josta oireet kumpuavat. Euroopassa lääkärit määräävät homeopatiaa tietyissä tapauksissa jopa ensisijaisesti, en ymmärrä mistä Suomen kannassa on kysymys. Olen sairaanhoidon koulutuksen saanut ammattihenkilö ja kokemukseni homeopatiasta on vakuuttanut sen toimivuudesta. Vuosia homeopatiaa opiskelleita henkilöitä ei tule rajoittaa ammatinharjoittamisessaan.

Piia Reijonen (Inkoo, 23.04.2020)

#128

Homeopatia - hyväksi havaittu!

Eero Peltonen (Heinävesi, 23.04.2020)

#129

Olen käyttänyt taitavan homeopaatin avustuksella homeopaattisia lääkkeitä lähes 20v. Lääkkeillä saadaan hoidettua muutakin kun akuuttia vaivaa, sillä saadaan hoidettua ihmistä kokonaisuutena, mikä on erittäin tärkeää.
Vain ja ainoastaan positiivisia kokemuksia itselläni sekä perheelläni.
Hyvin harvoin on ollut tarve kääntyä lääkärin puoleen.
Suosittelen homeopatiaa lämpimästi!

Carita Ksenzak (caritaks@gmail.com, 23.04.2020)

#141

Olen käyttänyt homeopatiaa vuodesta 1994 menestyksekkäästi. Sitä ennen käytin lääkkeitä huonolla menestyksellä. Toki lääketiede on enemmän kuin lääke ja arvostan hyvää lääketiedettä. Homeopatia on myös enemmän kuin homeopaattinen lääkeaine. Se perustuu oirekokonaisuuteen ja hoidon seurantaan. Uskon, että yhdistämällä molempien voimat voitamme kaikki.

Heidi Rantalainen (Helsinki, 23.04.2020)

#156

Hienoa! Tämä adressi on tärkeä! Minun lapsenlapseni pääsi eroon korvatulehduksista homeopatian avulla!

Birgitta Wulf (Kerava, 24.04.2020)

#165

Homeopatia on tärkeä vaaraton täydentävä hoitomuoto, joka euroopassa on tavanomaista. Toivottavaa, että Suomi on osa valveutunutta, hyväksyvää eurooppaa eikä takapajula, tuomitseva.

sari Ruotsalainen (Hyvinkää, 24.04.2020)

#173

Haluan että ihmisillä säilyy oikeus valita vaihtoehtoisia hoitomuotoja.

Maarit Toppala (Oulu, 24.04.2020)

#183

Maailman luonnollisin hoitomuoto,jolla voi myös ennaltaehkäistä.Yhteiskunta olisi nytkin koronan aikana säästänyt valtavasti resursseja,jos yleisesti olisi homeopaattista tuotetta jaettu kaikille.Uskon että homeopatia on tulevaisuuden vahva hoito-lääkintä muoto,jolloin vältetään kemiallisia lääkeaineita ,jotka vain sekoittaa ihmisen immuniteettia terveyden kustannuksessa!

Merja Kuisma (Hartola, 24.04.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

kysytään!-- Large modal -->