Lapinlahden puolesta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3811

Hanke lopetettava.

Jyrki Hukka (Rajamäki , 07.05.2020)

#3817

Lapinlahteen ei tulisi kajota näin isolla mittakaavalla ja asemakaavoja muuttamalla.

Minua huolestuttaa ideakilpailun voittaneessa ideassa seuraavat seikat:

Uudisrakennukset ovat korkeampia kuin vanha päärakennus ja jättävät puiston varjoon. viisikerroksisen hotellirakennuksen sijainti tulisi jättämään puiston kokopäiväiseen varjoon marras-tammikuun välisenä aikana.

Vain noin kolmasosa osa suunnitellusta hotellista on alueella, joka suunnitteluperiaatteissa oli päätetty mahdollisen lisärakentamisen kohteeksi. Suurin osan suunnitellusta hotellista on siis sijoitettu alueen ulkopuolelle. Ehdotus ei näin ollen täytä kilpailukriteereitä. Lisäksi se poikkeaa myös suunnitteluperiaatteiden "pienmuotoisesta" rakentamisesta.


Hotelli tulisi hallitsemaan aluetta niin voimakkaasti että Lapinlahden sairaalan päärakennus olisi ikään kuin sivurakennus tälle, eikä päinvastoin.

Kolmen ison talon rakentaminen ei tule onnistumaan ilman, että ympärillä oleva luonto vahingoittuisi pahoin. Tulisi muistaa, että kaiken arvoa ei voi laskea rahassa ja kerran tuhottua ei aina voi saada enää takaisin. Räjäytettyä kalliota ei ihminen voi keinotekoisesti tuottaa takaisin. Ei ole myöskään helppoa kasvattaa yli sata puuta, joista iso osa on yli satavuotiaita. Ne joutuisivat väistymään lisärakentamisen tieltä.

Toivon, että mietitte kaupungin ja sen luonnon tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä.
Hotellin voi rakentaa muutamassa vuodessa ja sen voi myydä eteenpäin, mikäli se ei tuota tarpeeksi, mutta yli sata vuotiaita puuvanhuksia, uhanalaisia perhosia tai räjäytettyä kalliota ei saa takaisin, kun ne on kerran menetetty.

Haluan uskoa siihen, että seuraavassa kokouksessa tehdään meidän kaupunkilaisten kannalta hyviä päätöksiä, jotka turvaavat luonnon ja kulttuurihistorian asemaa meidän rakkaassa kaupungissa.

Ystävällisin terveisin

Zaki Azedani

Zaki Azedani (Helsinki, 07.05.2020)

#3840

Puuton kaupunki on juureton kaupunki.

Juhana Selin (Helsinki, 07.05.2020)

#3848

Säästäkää Lapinlahti!

Jaana Lallukka (Helsinki, 07.05.2020)

#3867

Toimenne ovat kovin lyhytnäköisiä ja palvelevat vain "säästöjä" jotka ennen pitkää tekevät kaupungista vaan rahaa arvostaneen ympäristön. Tälläistä miljöötä ei ole mahdollista saada takaisin. Kaupunkilaisilla on oikeus kaupunkiinsa.

Antti Annanpalo (Helsinki, 07.05.2020)

#3888

Nyt ei saa typerehtiä.

Harri Helminen (Tampere , 07.05.2020)

#3891

Tämä ainutlaatuinen miljöö on jätettävä kaupunkilaisten käyttöön

Pirjo Luoma-aho (Helsinki, 07.05.2020)

#3899

Säilyttäkää puisto kaupunkilaisten vapaassa käytössä..!

Risto Uljas (Helsinki, 07.05.2020)

#3905

Toisinaan muut arvot kuin raha, ovat jopa mielenterveydelle tärkeämpiä.

Mara Palmio (Helsinki, 07.05.2020)

#3912

Säilyttäkää Lapinlahti, please
T. Onerva Anttila

Onerva Anttila (Espoo, 07.05.2020)

#3917

Älkää nyt hyvät ihmiset pilatko tätä kaikkien olohuonetta.

Pauliina Turakka Purhonen (Helsinki, 07.05.2020)

#3920

Toivon todella, että tämä alue säilyy meidän kaikkien eri-ikäisten ulkoilu/seikkailu ja elämysalueena. Unohtamatta ihanaa luontoa ja sen monimuotoisuutta.

Maarit Luukkonen (Helsinki, 07.05.2020)

#3943

Helsingin rannat eivät tarvitse enää yhtään hotellia!

Leila Jokinen (Helsinki , 07.05.2020)

#3945

Hotellin rakentaminen alueelle pilaa kulttuurimaiseman ja estää kaupunkilaisilta terapeuttisen ympäristön hyödyntämisen. Koko nykyinen miljöö toimii myös turistinähtävyytenä

Oili Grönroos (Sipoo, 07.05.2020)

#3957

Kohdentakaa hotellirakentaminen jonnekin muualle- sitäpaitsi, matkailua tulisi vähentää ...matkailu aiheuttaa paljon päästöjä. Lapinlahden kulttuurihistoriallinen miljöö ja luontoarvot tulee säilyttää. Viidenkymmenen vuoden päästä tekin päättäjät makaatte mulla alla Hietaniemessä...toivottavasti silloin ei ole Lapinlahdessa hotellin rumilusta.

Sisko Pajari (Vantaa, 07.05.2020)

#3961

Jotain kunnioitusta!

Kirsi Huotari (Kajaani , 07.05.2020)

#3964

Miljööltään ja kulttuurihistorialtaan ainutlaatuinen kokonaisuus, jota ei saa luovuttaa kiinteistösijoittajien turmeltavaksi.

Anu Mansikka (Helsinki, 07.05.2020)

#3965

Lapinlahti kuuluu kaikille kaupunkilaisille!

Maria Lovkova (Helsinki, 07.05.2020)

#3992

Kaikkea arvokasta kulttuuriperintöä ei tarvitse tuhota

Toivo Saksala (Helsinki, 07.05.2020)

#3995

Helsinki kansainvälisesti ja kansallisesti arvokkaana urbaanina kaupunkiympäristönä tarvitsee omaleimaiset, historialliset miljöönsä. Juuri se houkuttelee tänne takaisin myös matkailijoita, kunhan pandemiasta selvitään. Lapinlahden omintakeisella ympäristökokonaisuudella on paljon suurempi kaupallinen arvo kuin yhdellä uudella hotellilla lisää ja muutenkin pirstaloidulla, sekavalla alueella, jossa viheriöistä muodostuu epämääräisiä välitiloja.

Jaana Anttila-Tammi (Helsinki, 07.05.2020)

#3996

Älkää hukatko osallistavan kansalaistoiminnan ideaa pääomasijoituksen kitaan!

Leena Kaarna-Oinonen (Helsinki, 07.05.2020)

#4000

Kulttuuriperintöä ei saa tuhota. Siihen liittyy monipuolista historiaa eri aloilta.

Tellervo Nieminen (Helsinki, 07.05.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…