Oulun tulee luopua keskustakampushankkeesta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#404

Linnanmaan yliopisto kampus on saneerattu mittavilla investoinneilla melkein kokonaan ja alueelle on rakennettu uutta infraa monilla miljoonilla. Eikö ole järkevää myös luonnon hiilijalanjäljen ja tehtyjen investointienkin perusteella käyttää linnanmaan kampus käyttöikänsä loppuun? Linnanmaan alueen investoinnit on jäässä ja keskustassa ei tapahdu mitään moneen vuoteen raksilan alueella. Veronmaksajana ja rakentajana ihmetyttää ja suutututtaa kyseinen siirto.

Juho Peltoniemi (Oulu, )

#416

Yliopisto kuuluu Linnanmaalle.

Birgitta Murto (Oulu, )

#419

Linnanmaan kampusta tulee kehittää, tehdä viihtyisemmäksi.

Pekka Rytky (Oulu, )

#427

Kehitetään Linnanmaata edelleen tiedonhankinnan ja -käyttämisen keskuksena. Olkoon kaupungin keskusta matkailun ja kaupan keskus.

Heli Puustinen (Oulu, )

#428

Oulun yliopisto on irroitettava Suomen yliopistokiinteistöt Oy:n vuokraorjuudesta. Yliopisto voi itse hoitaa tilahallintansa paljon edullisemmin.

Mikko Kilpeläinen (Oulu, )

#441

Linnanmaalle rakennetaan uutta hienoa tietä,että yliopistolle olisi helppo mennä...miksi tämä,jos yliopisto siirtyy Raksilaan???Ei ilmaista! Turha siirtää yliopistoa Raksilaan..mistä asunnot opiskelijoille....Toivottavasti ei toteudu siirto Raksilaan.

Pirjo Sorila (Oulu, )

#456

Julkituodut perustelut muutolle Raksilaan ovat heiveröisiä. Odotan todellisten motiivien esille tuloa.

Pauli Forsström (Oulu, )

#463

Hyvällä asialla

Ari Sulkala (Oulu, )

#478

Ei käy. Raksila pilataan. Liian kallista. Linnamaassa on oma hyvä paikka. Eikö ole muita rahareikä? Suoraan sanottuna outoa, että tällaista edes suunnitellaan!

Ilona Kivijärvi (Oulu, )

#481

Suuruudenhulluus on eri asia kuin järkevä harkinta. Pidän yliopistokeskittymän siirtämistä Oulun Raksilaan suuruudenhulluna mainostemppuna. Ei ole mitään järkeä hylätä nykyistä yliopistokampusta, jota on jatkuvasti peruskorjattu ja laajennettu. Se on toimiva kokonaisuus, jonka tavoitteena on yli koulutusasteiden tapahtuva yhteistyö, mikä tuottaa uusia innovaatioita jatkossakin.
Sanoisin, että rahalle on tässä maailmantilanteessa muitakin käyttöä.

Sari Helena Koski (Oulu, )

#482

Yliopistolla on laaja yhteiskunnan henkistä pääomaa kehittävä tehtävä, minkä kautta myös kaupunkikeskus kehittyy.

Kristiina Özyilmaz (Oulu, )

#486

Yliopiston siirron puolesta ei ole toistaiseksi esitetty yhtään yliopiston toimintaan liittyvää järjellistä perustetta.
Näin massiivinen hanke ei voi olla yksinomaan sijoittaja- ja bisnesvetoinen, kuten se nyt näyttää olevan. Surkeinta on ollut havaita Oulun vaaleilla valittujen päättäjien lähes täydellistä hiljaisuutta. Huolestuttavaa!

Risto Kenttä (Oulu, )

#487

Epärealistinen muuttohaave, tässä taloustilanteessa. Ja aivan turhakin.

Kimmo Koskenniemi (oulu, )

#488

Lopettakaa järjetön keskustan pakkoelvytys hinnalla millä hyvänsä!

Erkki Mehtälä (Oulu, )

#508

Pysyköön yliopisto Linnanmaalla, jonne se on aikanaan hyväksi nähty ja perustettu ja jossa sitä on vuosikymmenä kehitetty.

Jouko Vahtola (Posio, )

#509

Siirto keskustaan ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestämätöntä grynderivetoista pikavoittojen etsimistä. Yliopiston hallitus ja rehtori ovat täysin pihalla korona- ja ilmastomuutoksen ajan realiteeteista. Linnanmaa on juuri remontoitu toimiva työympäristö.

Kari Väyrynen (oulu, )

#517

Yliopiston muutto pois Linnanmaalta olisi ikävä asia Oulun ammattikorkeakoululle, joka on juuri itse muuttanut Linnanmaalle pääomistajan, eli Oulun yliopiston, ohjeistamana. Muuttoa perusteltiin aikanaan synergiaeduilla, ei sillä että Linnanmaalle saataisiin pitkäaikainen vuokranmaksaja sitten, kun yliopisto itse muuttaa pois sieltä.

Kimmo Paajanen (Oulu, )

#520

Kuihtuu mukava asuinalue jos YO viedään pois..olen asunut tällä alueella yli 20 vuotta ja tykkään...

Leila Kylmäluoma (Oulu, )

#523

Nykytilat toimivat hyvin.

Ulla Kakko (Pudasjärvi, )

#525

Miksi toimiva Kampus olisi siirrettävä muualle?

Eero Niemelä (Pudasjärvi, )

#526

Kiitos ja näkemiin Oulun yliopisto. Siirrän opinto-oikeuteni muualle, en halua valmistua opinahjosta joka puuhaa näin hölmöä hanketta ja samalla romuttaa huippuyksiköitään.

Timo Karjalainen (Oulu, )

#536

Jossain on liikaa rahaa, jos muuttoa pois Linnanmaalta edes harkitaan.

Eero Ryytty (Oulu, )

#555

Mielestäni kaikkien niiden satsausten, mitä yliopistolle on tehty rakenteilla olevista joukkoliikenneväylistä alkaen, ei tulisi antaa valua hukkaan.

Miia Aho (Oulu, )

#556

Järjetöntä siirtää keskustaan juuri, kun Oulu on tullut kansainvälisesti tunnetuksi teknologiayritysyhteistyöstä mitä Linnanmaan alueella on menestyksekkäästi jo pitkään tapahtunut. Nyt AMK yhteistyö on juuri alkamassa jättiremontyien jälkeen. Pidin koko keskustakampusideaa huonona pilana.

Markku Laatikainen (Oulu, )

#561

Järki käteen.

Anneli Kiiskinen (Oulu, )

#563

Aivan päätön ajatus😠.

Hannele Torkkeli (Oulu, )

#565

Yliopiston tuloksellisuus ja merkityksellisyys ei synny seinistä.

Riitta Nurkkala (Oulu, )

#567

Komppaan hyvin argumentoitua adressia

Laura Palmgren-Neuvonen (Oulu, )

#582

Hirveää tuhlausta, jos toteutuu! Epäekologista! Hyvät suunnitelmat tehty sekä kaupunkiin että Linnanmaalle, pyörätiet, uimahallit, ammattikorkean muutto, markettien uusiminen, nytkö kaikki uusiksi? Korkeatasoinen opetus yliopistoon houkuttaa, ei sen sijainti kaupungin keskustassa.

Marjatta Lipponen (Oulu, )

#583

Yliopisto ei saa sanella kaupungin kaavoitusta. Yliopiston houkutelevuus tulee sisällöstä.

Aila Outinen (Oulu, )

#584

Keskustaan siirrolla ei ole taloudellisia edellytyksiä. Pitää kehittää Linnanmaata ja suunnata rahat sinne.

Esa Niinisalo (Oulu, )

#586

Raksilalla on jo suunnitelma ja matkakeskus on tarpeellinen. Linnanmaalle saa upean ison puistomaisen kampuksen niin kuin monissa vanhoissa kaupungeissa. Opiskelijoilla ei ole varaa asua keskustassa. Kongressikeskus ja hallinto voisi olla Raksilassa. Oulu on kaunis puutarhakaupunki - vielä.

Helena Ylimaula (Oulu, )

#589

Oulun yliopiston vetovoima ei ole kiinni sijainnista vaan ennen kaikkea opetuksen ja tutkimuksen laadusta. Tämän lisäki yliopiston vetovoima edellyttäisi panostusta yhteiskunta-, humanistisiin ja kasvatustieteisiin

Jouko Jokisalo (Oulu, )

#598

Kaupungin utopia Guggenheim yliopistosta unohdettava. Realismia! Yliopiston hallinto ja toimisto pysyköön Linnanmaalla , missä varsinainen toiminto on ja kaupungin johto pysyköön kaupungintalolla: ei muuttohaaveita. Kokonaisvaltaista näkemystä niin yritysten kuin asuinalueiden kehittämiseksi nykypaikalle ja etenki olemassa olevilla resursseilla

Hannu Pyykönen (Oulu, )