Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#12217

Minulla on ollut lukuisia raudanpuutteen oireita jo vuosia. Raudanpuutetta ei ikinä nostettu edes vaihtoehdoksi, saatu tutkittu terveydenhuollossa. Sen sijaan minut on lähetetty monille erikoislääkäreille, jotka eivät löytäneet selitystä vaivoihini. Lopulta raudanpuute löytyi ihan sattumalta, kun hemoglobiini oli laskenut jo anemialukemiin. Tämäkö on säästöä? Omassa elämässäni tmä on merkinnyt vuosikausien syvää väsymystä ja vajaakuntoisuutta, jonka vuoksi olen mm. vaihtanut osa-aikatöihin. Kaltaisiani on varmasti paljon, eli asialla on merkitystä myös työllisyyttä tarkkailtaessa.

Elina Välimäki (Vihti, 26.09.2023)

#12222

Ferritiiniarvoni oli 6, kun jouduin vaatimaan mittauksen työterveydestäni (en silloin tiennyt mikä rauta-arvoni on). En tiedä missä olisin, jos en olisi itse vaatimalla vaatinut mittausta.

Elisa Hara (Helsinki, 26.09.2023)

#12253

Ferritiininnpuutos on vakava sairaus ja se kuormittaa henkisesti työssäjaksamista .

Anne Lacarac (Espoo, 26.09.2023)

#12273

Anemia ja Ferritiiniarvon alhainen määrä on sairaus siinä, kuin mikä muukin tauti / sairaus tahansa. Varsinkin naisilla ferritiinin ja raudan alentunut arvo aiheuttaa paljon oireita.

Nina Aho (Sastamala, 26.09.2023)

#12274

Hemoglobiinin lisäksi myös ferritiinitaso pitäisi aina tarkistaa kun epäillään raudan saantiin liittyen jotain puutteita.

Tiina Tiilikainen (Sauvo, 26.09.2023)

#12345

Myöntäkää että rautavarastot ovat tyhjät alle 30 arvoilla.

Jasmin Bollström (Helsinki, 26.09.2023)

#12353

Tämä on tärkeä asia johon olisi saatava muutosta! Itse kärsin kyseisestä vaivasta ja hoidon saaminen on vaikeaa.

Leena Puukka (Kouvola, 26.09.2023)

#12377

Jiulkiset terveyspalvelut tasapuolisesti joka kuntaan 👍😐.

Heikki Vesanto (Jokela, 27.09.2023)

#12381

Sanotaanko näin, että hyvinvointialan yrittäjänä, urheilijana ja 3v raudanpuutteesta kärsivänä, tiedän asiasta kyllä sen verran, että minun lukemillani ei ihminen saa elämästä kaikkea irti.. valmiiksi jo väsyneenä on melko raskasta koittaa saada apua, kun kukaan ei halua auttaa. Ja ei, pienyrittäjänä minulla ei ole vara yksityiseen lääkäriin, jolta saisi apua.

Lievästi sanottuna on hieman vaikeaa yrittää pyörittää yritystä, saati sitten kasvattaa sen toimintaa ja lisäksi YRITTÄÄ olla urheilija, kun on jatkuva väsymys, aivosumu ja hengästyt helposti..

Jonna Kallunki (Oulu, 27.09.2023)

#12391

Ihminen on kokonaisvaltainen ja kun on kokeita millä todeta, niin niitä On Käytettävä!!!

Minna Broman (Kotka, 27.09.2023)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…