Sinkkolan toiminta on turvattava!

Vain kuusi kilometriä Joensuun torilta, Noljakassa, sijaitsee ainutlaatuinen matalan kynnyksen matkailukohde, suojeltu Sinkkolan pihapiiri kotieläinpihoineen.

Sinkkola sijaitsee lähes alakoulun vieressä ja sen asukas- ja nuorisotalo tarjoaa näin tärkeän kokoontumispaikan lapsille ja nuorille koulun jälkeen sekä muina aikoina myös lukuisille eri-ikäisten toimintaryhmille. 
 
Kesäaikaan Sinkkolan navettaan ja laitumille muuttavat kotieläimet, joita ihastelee vuosittain noin 40 000 kävijää pelkästään aukioloaikoina. Kun siihen lisätään iltaisin alueella liikkuvat kävijät, kokonaismäärä lienee jo 60 000 vuodessa. 
 
Tehdyn nuorisotyön määrä Sinkkolassa on huikea; kaupungin kesätyöohjelman kautta Sinkkola työllistää 35-40 nuorta, joista monille kyseessä on ensimmäinen palkkatyö, jossa pääsee perehtymään ja oppimaan kuinka työelämässä toimitaan. Myös alakoululaiset viettävät ison osan kesälomastaan Sinkkolassa, kun vanhemmat ovat vielä töissä. Erittäin tärkeää nuorisotyötä.
 
Pedagogisena ympäristönä Sinkkola tarjoaa oppijoille paljon. Eläinten kohtaamisen ja muun toiminnan kautta moni nuori on "päässyt jaloilleen" tai saanut vahvistusta siitä mihin lähtee tähtämään: Esimerkiksi nuorisotyöhön, eläintenhoitajaksi, kahvilatyöhön tai artesaaniksi. Sinkkolaan tullaan myös opintojen aikana työssäoppimaan. 
 
Ympäri vuoden Sinkkolassa järjestetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa pääsymaksuttomia tapahtumia, jotka ovat monen ikäisten kävijöiden ja erityisesti lapsiperheiden suuressa suosiossa. Tiloja on myös mahdollista vuokrata esimerkiksi juhlien järjestämiseen ja niitä käyttävätkin paljon muutkin kuin noljakkalaiset.
 
Joensuun kaupunginvaltuusto sai valtuuston kokouksen yhteydessä 19.2. katsauksen, jossa esiteltiin vaihtoehtoja palveluverkon järjestämiseen. Valtuustolle esiteltiin vaihtoehtoa, jossa Sinkkolan nuoriso- ja asukastalosta sekä kotieläinpihasta luovuttaisiin. Kotieläinpihan osalta selvitetään mallia, jossa toimintaa jatkaisi kaupungin ulkopuolinen toimija. Myös talouden sopeutusta poliittisesti ohjannut ryhmä esitti 8.4. Sinkkolasta luopumista.
 
Sinkkola ja sen toiminta on merkittävä veto- ja pitovoimatekijä Joensuulle, ei suinkaan pelkkä kustannuserä.
 
YK:n lapsiystävällisen kaupungin sertifikaatin saaneena Joensuulla ei mielestämme ole varaa viedä tätä maksutonta vierailukohdetta tuhansilta lapsiperheiltä ympäri Suomen ja maailmankin.
 
Toimintaa pyörittää vain yksi vakituinen työntekijä ja kymmenet tuhannet ihmiset virkistyvät ja saavat luonnon ja eläinten tuomia hyvinvointivaikutuksia osakseen. Puhumattakaan siitä, kuinka tärkeä paikka on monelle lapselle ja nuorelle.
 
Jos Sinkkolan ja kotieläinpihan toiminta lakkaa, kustannukset tulevat väistämättä maksettavaksi jossain muualla, emmekä me halua nähdä sellaista.

Miia Kettunen, Noljakan asukasyhdistys ry    Ota yhteyttä adressin tekijään