Sipilä pois pääministerin virasta
Tämän allekirjoittaneiden mielestä, Juha Sipilä ei kykene toimimaan pääministerinä. Ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja, Sipilä on tehnyt päättömiä vaalilupauksia, mistä hän ei ole pitänyt kiinni. Hyvänä esimerkkinä opiskelutukien leikkaukset. Useissa kuvissa hän poseerasi opiskelijoiden kanssa, julisteiden kanssa, joissa luki muun muassa "Koulutuksesta ei leikata", "opintotukea ei heikennetä" ja "koulutus on maksutonta". 6.3.2016, eduskunnassa julkistettiin seuraava ehdotus:
- Korkeakouluopiskelijoiden opintoraha pienenee yli 25 %
- Opintotukikuukausien enimmäismäärä kiristyy
- Opintojen edistymisvaatimus kiristyy
- Opintotuen tulorajat säilyvät entisellään, mutta ne sidotaan indeksiin
- Opintolainan valtiontakauksen määrä nousee
- Opintolainahyvitystä leikataan 40 prosentista 30 prosenttiin
Useissa haastatteluissa, Sipilä on korostanut koulutuksen tärkeyttä, ja kuinka Suomen täytyisi pitää koulutuksen kannalla korkea taso. Opintotukia leikkaamalla, Suomen koulutuksen taso ei tule olemaan korkealla enään pitkään aikaan.
Ihmiset, tuikitavalliset suomalaiset, ketä tämän ovat allekirjoittaneet, haluavat Sipilän eroavan virastaan, ja näin Suomelle äänestettäisiin uusi pääministeri.
Päättömistä lupauksista kai ei tarvikaan pitää kiinni. Suomi tarvitsee pääministerin, kuka pitää sanansa.
Syksyllä, 2015, alkoi maahanmuuttaajavyöry ympäri Eurooppaa. Alunperin, Suomen oli tarkoitus ottaa 15 000 pakolaista, mutta määrä heittelehtii 33 000 paikkeilla. Lisättäen, kaikki pakolaiset, Venäjältä tulleita lukuunottamatta, ovat saapuneet kotimaahamme laittomasti. Valtiomme on myös vakavasti ylivelkaantunut, tällä hetkellä Suomella on velkaa noin 102 miljardia euroa, ja määrä nousee koko ajan. Pakolaisiin on arvioitu menemmän miljardi euroa vuodessa, luku saattaa tosin heittää jonkin verran ylä- tai alakanttiin. Tämä, on huomattavan suuri määrä rahaa.
Sipilä on leikannut myös muusta kuin opiskelusta, mistä ei olisi tarve leikata. Esimerkiksi vammaisten tuista. Uudella vammaislainsäädännöllä on tarkoitus säästää 61 miljoonaa. Jos Suomen johto haluaa pitää Suomen hyvinvointivaltiona, kannattaisi harkita tämmöisiä leikkauksia toisen kerran.
Kiitos allekirjoittaneille!
Roni Tikkanen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1393 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3487 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
418 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
382 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20446 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
114 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1857 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
44 Luotu: 07.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11332 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1470 Luotu: 10.12.2024
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025