SOINIEMENRANNAN RAUHAN JA JÄRJESTYKSEN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA

SOINISTENRANNAN RAUHAN JA JÄRJESTYKSEN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA

 

Naantalin kaupunki aikoo purkaa rakennuksen os: Soiniementie 48. Sen vieressä sijaitsee mm. pieneläinten uimapaikka.

Edellä mainittu johtaisi samaan tilanteeseen kuin aiemmin, jolloin rakennus oli tyhjillään, silloin ranta oli rauhaton, puita kaadettiin luvatta ja poltettiin, paikkaa roskattiin ja metelöitiin öisin. Soinisten ranta oli vastuuttoman joukon kokoontumispaikkana.

VIITTAAMME MM. OHEISEEN RANNIKKOSEUDUN LEHTIKIRJOITUKSEEN KO. AJALTA VUODELTA 1991, SEKÄ KULUVANA KESÄNÄ JO TAPAHTUNEESEEN VANDALISMIIN.

Mikäli rakennus jää nyt käyttämättömäksi tai puretaan, palautuu entisenkaltainen tilanne.

Rakennuksen viimeiset käyttäjät ovat ennen huolehtineet ko. ranta-alueen siisteydestä ja rauhasta. Kaupungin nykyiset aikeet johtaisivat vandalismin palautumiseen, siitä on jo vuokrasuhteen päättymisen jälkeen esimerkkejä, mm. venevarkauksia ja yöllistä häiritsevää mopoajelua, jonka vuoksi poliisi on jouduttu kutsumaan paikalle.

Me rauhallista ja siistiä virkistysaluetta arvostavat ihmiset vetoamme Teihin, Naantalin kaupungin päättäjät, rannan säilyttämistä rauhallisena ja turvallisena virkistysalueena. Helpoin ja edullisin tapa olisi säilyttää vielä hyväkuntoinen mökki käytössä esim.talvisaikaan kaupunkilaisten ulkoilu ja hiihtomajana ja muulloin esim.vapaaehtoisten koiraihmisten ja rannanvalvojan  käytössä.

Vetoamme teihin, että rannan rauhallisuus ja siisteys säilyisi.

Adressin voi käydä allekirjoittamassa myös K-supermarket Ukko-Pekassa Venekuja 5, K-market Etapissa Nuhjalantie 8 ja K-market Ellenissä Alppilankatu 2 Naantalissa. Adressin voi allekirjoittaa myös netissä googlettamalla Soiniemenranta.

 

P.S.Muistathan myös vahvistaa allekirjoituksesi!

Artikkeli: http://img825.imageshack.us/img825/6195/001yxv.jpg

Kuva 1: http://img16.imageshack.us/img16/3973/002thf.jpg

Kuva 2: http://img18.imageshack.us/img18/4664/003pgv.jpg


Arto Manninen/Heli Karjalainen    Ota yhteyttä adressin tekijään