Suomalaisten ja Venäläisten parisuhteiden puolesta!

Vastauksena Venäjän toimintaan Ukrainan konfliktissa, Suomen tasavalta määräsi 29. syyskuuta asetuksen, joka rajoittaa Schengen-viisumien omaavien Venäjän kansalaisten rajanylitystä turismi tarkoituksin. Asetus pyrkii myös teettämään uusia viisumeita vain tietyille ihmisryhmille. Venäjältä Suomeen matkustavan viisumi myös hylätään ja otetaan pois voimasta, jos matkustajan tiedot eivät ole rajoitusten kategorioiden mukaisia.

Rajoitusten määrittelemät kategoriat Venäjältä Suomeen sallittavista ryhmistä sisältää nyt vain Suomen kansalaiset sekä vakituisesti Suomessa asuvan ulkomaalaisen perheenjäsenet (puolisot, vanhemmat, isovanhemmat, lapset, lapsenlapset ja parisuhteessa olevat). Päätös perustuu ulkomaalaislain 37 §:ään.

Vaatimuksemme on poistaa rajanylityksen ja viisumin myöntämisen ehdoista ne vaatimukset joiden mukaan parisuhteessa olevien tulee olla joko naimisissa, tai he olisivat asuneet kaksi vuotta samassa paikassa yhdessä. Haluamme sen sijaan palauttaa Covid-19 pandemian ajan rajoitusten määritelmän, jonka mukaan parisuhteessa olevat luokitellaan perheenjäseniksi. "Parisuhteet ovat naimisissa olevien tai avioliittoa muistuttavissa olosuhteissa elävien ihmisten välisiä suhteita sukupuolesta riippumatta. Myös avioparien väliset suhteet sisältyvät tähän kategoriaan, ottamatta huomioon kahden vuoden yhtäjaksoisen avoliiton vaatimusta. Pysyvä asuinpaikka eri maissa on sallitaan myös etäsuhteet” (https://raja.fi/maahantulon-rajoitukset#:~:text=Ven%C3%A4j%C3%A4n%20kansalaisten%20maahantulo%20sallitaan%2C%20mik%C3%A4li,oleva%20muu%20perheenj%C3%A4sen%20direktiivin%20mukaisesti).). Monesti lyhytaikaisten viisumien hankkijat eivät ole nuoria, eivätkä ole Suomen valtiolle turvallisuusriskejä. Rakkautta ei voi mitoittaa abstrakteilla lukemilla. Samalla vaadimme että Suomen valtio hellittäisi kriteereitä viisumien myöntämiseen suomalaisten kanssa parisuhteessa oleville venäläisille. Venäjän kansalaiset, joilla on parisuhde suomalaisen kanssa, eivät tuota Suomen valtiolle turvallisuusriskiä, sekä lisäksi tämä maahanpääsyn rajoitusten menettely loukkaa myös suomalaisten ihmisoikeuksia.

 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Miro voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…