Suurlahdentie kuntoon

Me allekirjoittaneet haluamme vedota tiestön paremman kunnon puolesta päättäviin elimiin. Tämän adressin sisältö koskee Mikkelin Ristiinassa sijaitsevaa Suurlahdentietä (tienro 4323) ja sen huonoa kuntoa. Alueen asukkaat, toimijat, yhdistykset ja seurat ovat huolissaan tien huonon kunnon vaikutuksista alueen asukkaiden liikkumiseen, liikkumisen turvallisuuteen sekä elinkeinoihin. Kyseinen tie toimii myös Vihreän kullan kulttuuritienä. Alue on vahvan metsätalouden aluetta, tien vaikutuspiirissä sijaitsee noin 10 000 hehtaaria metsiä, joiden vuosittainen hakkuumäärä on noin 50 000 m3. Tien vaikutuspiirissä on satoja kesämökkejä, jolloin tien käyttö kolminkertaistuu kesäkausina. Näillä kummallakin tienkäyttäjäryhmällä on suuri vaikutus alueen työllisyyteen sekä alueen elinkeinoelämään. Lisäksi alueella on paljon matkailuliikennettä Astuvansalmen Kalliomaalauksien, Kallioniemen kesäkahvilan ja Pien-Toijolan talomuseon takia.

Tie on päällystetty asfaltilla ensimmäisen 19 kilometrin matkalta. Päällyste on todella heikossa kunnossa koko matkansa, eikä sitä ole korjattu 30 vuoteen. Päällyste on ohut ja siinä on paikoin pahoja reikiä. Lisäksi talvikunnossapito on todella huonolla tolalla. Tiellä liikkuminen alkaa olla turvallisuusriski autoilijoille. Alueen yksityistiekunnat ovat huolestuneita tilanteesta ja haluavat vedota tienpitäjään tämän kirjelmän allekirjoituksella. Tielle pitää tehdä toimenpiteitä, jotta se pysyy liikennöitävässä kunnossa. Vain näin pystytään säilyttämään alue asuttuna ja turvata alueen elinkeinot.

Facebook
Pitäisikö yleisestä asevelvollisuudesta luopua?