Teiskolaisille taattava terveyspalvelut myös jatkossa
ADRESSI TEISKON ALUEEN TERVEYSPALVELUJEN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Me allekirjoittaneet vaadimme lakkautettavan Kämmenniemen terveysaseman tilalle liikkuvia terveyspalveluja.
Teisko on osa Tamperetta ja asukasluvultaan noin 4000 henkilöä. Teisko on maantieteellisesti laaja alue ja terveyspalvelujen äärelle on pitkä matka. Nyt suunnitellun Kämmenniemen terveysaseman lakkauttamisen jälkeen matka terveysasemalle voi asuinpaikasta riippuen muodostua jopa yli 50km mittaiseksi, olettaen, että lähin terveysasema sijaitsee Linnainmaalla. Tämä on kohtuuton matka Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa.
Liikkuvilla palveluilla – joko muutaman päivän lähivastaanotolla olemassa olevalla terveysasemalla tai vaihtoehtoisesti terveyspalveluihin soveltuvassa ajoneuvossa – hyvinvointialue saa tarvitsemiaan säästöjä ja teiskolaiset saavat terveyspalvelut, jotka heille kuuluvat. Liikkuvat palvelut parhaimmillaan jopa parantavat teiskolaisten terveyspalveluja järkevästi suunniteltuina. Teiskossa asuu työikäisen väestön lisäksi paljon ikäihmisiä ja pikkulapsiperheitä, joille pitenevä matka terveysasemalle on kestämätön. Julkinen liikenne Teiskossa on harvaa ja epäluotettavaa, ja matka-aika kaupunkiin pitkä.
Mikäli terveyspalvelut poistetaan Teiskosta kokonaan, se väistämättä vaikuttaa muuttoliikkeeseen ja tätä kautta heikentää koko Teiskon alueen taloutta. Aikana, jolloin yhä useampi kaipaa tilaa ja rauhaa, ja etätyöskentely on yleistä monella alalla, terveyspalvelujen alasajo ja mahdollisuuksia täynnä olevan alueen näivettäminen olisi kohtalokasta ja kestämätöntä politiikkaa.
Vaadimme Pirkanmaan hyvinvointialuetta tarkastelemaan suunnitelmiaan uudelleen Teiskon osalta ja tarjoamaan teiskolaisille mahdollisuuden perusterveydenhoitoon myös jatkossa.
Tampereella 12.8.2024
Saija Pitkänen Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Maantien 468 peruskorjaus
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1564 Luotu: 15.10.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1411 Luotu: 17.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
866 Luotu: 13.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
627 Luotu: 15.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1444 Luotu: 11.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
523 Luotu: 14.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
333 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2655 Luotu: 05.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
247 Luotu: 19.10.2025
Pelastetaan NUUKSION Pohjoinen Pirtti
325 Luotu: 13.10.2025
Ei energiajuomia alle 15-vuotiaille Mäntyharjulla
157 Luotu: 14.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
256 Luotu: 05.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6416 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
83 Luotu: 14.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
573 Luotu: 12.03.2023
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4407 Luotu: 22.09.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
786 Luotu: 04.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
434 Luotu: 29.07.2025
Svenska Daghemmetin varhaiskasvatustoimintaa ei saa lakkauttaa / Den småbarnspedagogiska verksamheten vid Svenska Daghemmet får inte läggas ned
860 Luotu: 03.10.2025