Turvapaikanhakuprosessin kautta maahantuleville aikuisille on tehtävä sukupuolikiintiöt.

Turvapaikkajärjestelmä on osoittautunut toimimattomaksi, kalliiksi ja tehottomaksi siirtolaisvyöryn aikaan. Suurin osa turvapaikanhakijoista on nuoria miehiä, joiden integroituminen kokonaisuutena ei ole onnistunut yhteenkään Euroopan valtioon, jolloin rikolliset lieveilmiöt ovat päässeet valloilleen. Ilmiö on lisännyt niin vastakkainasettelua kansan sisällä, rasismia, kuin nostanut populististen liikkeiden suosion ennätyskorkealle tasolle koko maanosassa. Lisäksi hyvin integroituneet maahanmuuttajat joutuvat kärsimään sen takia, että poliittiset päätökset Euroopassa kyseisen maahanmuutonrakenteen suhteen ovat olleet hyvinkin sinisilmäisiä ja ongelmien vähättelyyn taipuvaisia. Tällainen maahanmuuton sukupuolirakenne ei ole muutenkaan tervettä ikääntyvän väestön kanssa taistelevalle yhteiskunnalle. Suomessakin on tämän tulijoiden sukupuolirakenteen takia todistettu nyt jo useampia törkeitä rikoksia terrorismista lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin. 

Siksi me tämän adressin allekirjoittaneet vaadimme, että Suomen hallitusten, niin nykyisen kuin tulevienkin on sitouduttava noudattamaan turvapaikanhakijoiden ottovelvoitteessa selkeitä sukupuolikiintiöitä aikuisten osalta. Miehiä ja naisia on otettava kutakuinkin saman verran. Edellisen siirtolaisaallon seurauksena turvapaikan saaneiden sukupuolijakautuma on kyettävä myös tasaamaan tulevaisuudessa. Perheitä ei pidä hajoittaa ja lapsien osalta sukupuolikiintiöiden noudattaminen on tarpeetonta. 

Tällä tavalla toimimalla kansallinen etu turvataan myös pitkällä aikavälillä, kun integroitumisen onnistumisen edellytykset moninkertaistuvat, eikä pääse muodostumaan niin helpolla nuorista miehistä koostuvia rikollisjoukkioita, jotka pikku hiljaa rikkovat yhteiskuntajärjestelmän ja ruokkivat rasismia täysin syyttömiä maahanmuuttajia kohtaan. Poliitikkojen pitää tuntea vastuunsa kansaa kohtaan kuin myös lopettaa naivistinen ajattelu sen osalta, että Suomi kykenisi tekemään jotain paljon paremmin miesvoittoisen maahanmuuton osalta, kuin kaikki tähän mennessä siinä epäonnistuneet Euroopan valtiot. Sukupuolikiintiöiden toteuttaminen myöskin maahanmuuton suhteen ei voi olla Euroopan Unioninkaan taholta laitonta, koska juuri tuolla tavalla toteutettuna se on kaikkein vähiten syrjivää.