Vaadimme tiukempia toimia koronaa vastaan

Covid-19 on vaarallinen kulkutauti, jonka kuolleisuus kaikkien ikäryhmien kesken on 0.6%. Vertailun vuoksi, vakavan influenssan kuolleisuus on arviolta 0.1% suuruusluokkaa, mikä tekee koronaviruksesta selvästi influenssavirusta vaarallisemman kuolleisuudessa mitattuna. Vanhemmalle väestölle koronavirus voi olla huomattavasti vaarallisempi, jolloin puhutaan useiden prosenttien kuolleisuuksista. Joidenkin tutkimusten mukaan koronavirustaudin jälkioireet voivat kestää kuukausia jopa suurimmalla osalla sairastuneista. Jälkioireisiin kuuluu mm. väsymystä, päänsärkyä ja tukkoisuutta. Koronavirukseen sairastuneet eristetään muista ihmisistä, minkä takia he kuolevat yksin, ilman läheistensä tukea ja turvaa.

Mielestämme valtiolla on velvollisuus suojella kaikkia kansalaisiaan, vanhempi väestö mukaan luettuna, mikä tarkoittaa yli 70-vuotiaiden suojelemista koronavirukselta. Näiden ihmisten ansiosta Suomea aikoinaan puolustettiin ja itsenäisyytemme säilytettiin. Vanhemman ikäluokan suojeleminen on kuitenkin mahdotonta, jos viruksen annetaan levitä valtoimenaan nuorempien keskuudessa. Kokemukset Ruotsista ja useista muista Euroopan maista osoittavat, että virus voi levitä hoitolaitoksiin ja myös leviää niihin, jos tartuntojen määrä väestössä kasvaa riittävän korkeaksi. Tällöin ylimääräisiltä kuolonuhreilta ei voi enää välttyä. Kyseisissä maissa on sittemmin otettu käyttöön uusia epidemian rajoitustoimia, joista esimerkkinä on Madridin rajojen sulkeminen Espanjassa.

Koska hyvin pieni osa suomalaisista on sairastanut koronavirustaudin, väestössä ei ole immuniteettia sairautta vastaan. On laskettu, että tarvittavan laumasuojan saavuttamiseksi kymmenien prosenttien väestöstä pitäisi sairastaa tauti. Tämä tarkoittaisi tuhansia kuolonuhreja annetulla kuolleisuusprosentilla laskettuna. Lisäksi sadat tuhannet joutuisivat kärsimään taudin pitkäkestoisista ja kroonisista jälkioireista. Kaikesta huolimatta osa väestöstä on väheksynyt koronavirusta ja kieltäytynyt noudattamasta turvatoimia, joiden tavoitteena on sairauden leviämisen ehkäisy. Erityisesti, osa ihmisistä on jatkuvasti kieltäytynyt suojamaskin käytöstä julkisilla alueilla ja kulkuvälineissä. Kyseinen välinpitämättömyys voi ajan mittaa vaarantaa ihmishenkiä. Aikaa epidemian torjumisessa ei kuitenkaan ole.

Edellä mainittuihin syihin vedoten me vaadimme, että Suomen valtio ottaa käyttöön tiukemman linjan epidemian torjunnassa ja selkiyttää siihen liittyvää julkista viestintäänsä. Erityisesti vaadimme

* että yli 70-vuotiaita suojellaan koronavirukselta niin hyvin kuin se resurssit huomioon ottaen on mahdollista

* maskinkäyttöpakkoa kaupoissa, virastoissa ja julkisen liikenteen kulkuvälineissä, sekä muissa vastaavissa julkisissa tiloissa

* entistä tiukempaa kieltoa suuremman mittakaavan kokoontumisille ja yleisötapahtumille (esimerkiksi 20 henkeä tai yli)

* tiukempia matkustusrajoituksia riskimaihin, joissa koronavirustilanne on huonompi kuin Suomessa

* pakollista koronavirustestiä kaikille ulkomailta palaaville ja pakollista kahden viikon karanteenia, jos testitulos on positiivinen

* että rokote tarjotaan kansalaisille vaihtoehtona heti kun se tulee saataville

* että valtio ottaa käyttöön tarvittaessa valmiuslain epidemian torjunnassa, kuten tehtiin keväällä

* että poliitikot noudattavat viruksen leviämistä ehkäiseviä turvatoimia ja siten näyttävät hyvää esimerkkiä kansalaisille. Esimerkiksi poliittisissa tapahtumissa turvavälit on säilytettävä.

* että poliitikot lopettavat koronaviruksen käytön vaaliaseena. Koronaviruksen politisoinnin on loputtava ja virusta on kohdeltava kaikille yhteisenä turvallisuusuhkana.

 

Tämän addressin on laatinut mitä suurimmalla kunnioituksella ja huoli sydämellä

 

- Ville Samuli Kivijärvi

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Ville Kivijärvi voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook