Valkealan lukion puolesta
Kouvolan lukioverkkoselvityksen mukaan Valkealan lukio lakkautettaisiin vuonna 2020 huolimatta siitä, että menestymme lukiovertailuissa erinomaisesti, meillä on terveet tilat ja Unesco-status sekä hyvä sijainti keskellä Valkealaa.
Koulumme tarjoaa opiskelijoille laadukasta opetusta yrittäjyyspainotuksella unohtamatta koulun yhteisöllisyyttä tai perinteisiä tapahtumia. Opiskelijoita tulee Valkealan alueen lisäksi muun muassa keskusta-alueelta sekä Korialta, mikä kertoo siitä, että olemme helposti saavutettavissa. Pienestä lukiosta hyötyvät myös erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat, sillä heidän erityistarpeensa on helppo huomioida pienestä opiskelijajoukosta.
Koulurakennus on lukiolaisten lisäksi aktiivisesti käytössä parakkikoulussa olevilla alakoululaisilla, jotka käyvät syömässä lukion ruokalassa päivittäin. Alakoululaisten lisäksi myös esimerkiksi kansalaisopisto käyttää tilojamme.
Lukio on suuri osa koko koulukeskusta ja Valkealan eläväisyyttä. Kuntaliitoksista huolimatta kaikkea toimintaa ei tulisi keskittää keskustaan, vaan kaikki Kouvolan alueet olisi hyvä pitää toimivina ja mahdollisimman palvelurikkaina.
Jos sinunkin mielestäsi Valkealan lukio tulisi säilyttää, allekirjoita adressi!
Valkealan lukion opiskelijakunnan hallituksen puolesta
Anni Kurittu, opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja
Anni Kurittu Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1847 Luotu: 17.10.2025
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1941 Luotu: 15.10.2025
Konneveden terveysasema on säilytettävä!
457 Luotu: 22.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1584 Luotu: 11.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
367 Luotu: 19.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
918 Luotu: 13.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
668 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2718 Luotu: 05.10.2025
Adressi Pyynikin vanhojen mäntyjen puolesta – Älkää kaatako historiaa!
163 Luotu: 22.10.2025
Kuusankosken uimahallin säilyttäminen
152 Luotu: 21.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
582 Luotu: 14.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
313 Luotu: 05.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6456 Luotu: 22.09.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
89 Luotu: 20.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
579 Luotu: 12.03.2023
ADRESSI Ympäristölupa tai 3 km suojaetäisyys Kiuruveden tuulivoimaloille
80 Luotu: 20.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
338 Luotu: 15.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
791 Luotu: 04.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
451 Luotu: 29.07.2025