Vastustamme lakialoitetta tarveharkinnan poistamiseksi

Kansanedustajat mm. Anna Kontula ja Juhana Vartiainen haluavat poistaa tarveharkinnan ns. kolmansista maista tulevilta työntekijöiltä. Meidän mielestä se tarkoittaa tätä:

Ei lisää halpatyövoimaa Suomeen - Rakennusliitto

Jos työvoimaa aletaan tuoda EU:n ulkopuolisista matalan elintason maista, ongelma kärjistyy. Mahdollisuus saada pysyvä oleskelulupa EU:n alueelle on miljoonille ihmisille niin houkutteleva, että sen päälle maksettava palkka saa olla mitä hyvänsä. Ulkomailta lähetettyjen työntekijöiden palkkoja ei pystytä nykyäänkään juuri valvomaan ja kehitysmaista tulevien kohdalla se olisi täysin mahdotonta.

Rakennustyövoima ulkomailta tulee aina vuokrayritysten kautta. EU-alueen välittäjät maksavat liian pientä palkkaa, teettävät ylipitkiä työpäiviä ja jättävät usein sosiaalivakuutusmaksut maksamatta. Työsuhdeturvaa ei ulkomaisella vuokratyöntekijällä ole. Välittäjä voi lähettää työntekijän kotiin milloin haluaa.

EU-alueen ulkopuoliseen rakennustyövoimaan liittyy tätäkin suurempia ongelmia. Kehitysmaiden työntekijät joutuvat poikkeuksetta maksamaan välittäjälleen palkkion, yleensä ensimmäisen vuoden palkan. Ennen lähtöä raha joudutaan lainaamaan tai antamaan siitä vakuus. Tämä panee työntekijän täysin välittäjänsä armoille.

Työvoiman tuonnin täydellistä vapauttamista puuhaavat kansanedustajat suhtautuvat ylimielisesti työntekijöitä edustavien ammattiliittojen huoleen ja sanovat tietävänsä asiat paremmin. Rakennusliiton hallitus vetoaa itsekin työmiehenä aikanaan töitä tehneeseen Sinisen ryhmän työministeri Jari Lindströmiin. Suomessa asuvien työttömien asemaa ei pidä entisestään vaikeuttaa ja avata maamme työpaikkoja koko maailmalle. Kehitysmaiden rakennustyövoimaa välittäville järjestäytyneen rikollisuuden tavoin toimiville yrityksille ei pidä antaa pienintäkään jalansijaa Suomessa.

 


Rakennusliiton Uudenmaan aluejärjestö ry. Jari Renlund, puheenjohtaja    Ota yhteyttä adressin tekijään