Vastustetaan hoivakotia Pansion koulun viereen

Mielenterveyspotilaiden hoivakoti alakoulun viereen Pansiossa

Turun Sanomat 26.8.2011 18:48:05

Pansion alakoulun viereiselle tontille rakennetaa mielenterveykuntoutujien hoivakotia. Osa alueen asukkaista ehti jo uskoa paikalle olevan rakenteilla pitkään odotettu yläkoulun laajennus. Myös alakoululaisten turvallisuus on herättänyt huolta heidän vanhemmissaan.

Pernon omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Esko Kanerva uskoi Turussa paljon puhutun Pansion yläkoulun laajennuksen vihdoin viime kuussa alkaneen, kun alakoulun viereisellä tontilla aloitettiin kallion räjäytystyöt. Yllätys oli alueen asukkaille kuitenkin melkoinen, kun selvisi, että paikalle rakennetaan odotetun koulurakennuksen sijaan yksityistä hoivakotia.

– Kyllä tämä tieto on huolestuttanut alueen asukkaita, koska mistään ei ole tullut tarkkaa tietoa rakennushankkeeseen liittyen. Yleensä rakennuskohteissa on jonkinlainen kyltti, jossa kerrotaan mitä rakennetaan ja kenelle, ei kuitenkaan täällä, Kanerva ihmettelee.

Vanhempia pelottaa epätietoisuus

Kanerva sanoo, että alueen lapsien ja alakoulun oppilaiden vanhempia on pelottanut hoivakodin luonne ja sinne sijoitettavien potilaiden hoitotarpeet.

– Puhetta on ollut siitä, että tuleeko tänne huumeidenkäyttäjiä, alkoholisteja vai jonkin vastaavan vaivan kourissa olevia potilaita. Epätietoisuus on ollut pahinta, mies toteaa.

Yksityistä hoivapalvelua tarjoava Esperi Care Oy:n toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni myöntää, että paikalle rakennetaan heidän yrityksensä hoivakotia. Hän kertoo hoivakodin valmistuvan mielenterveyskuntoutujien hoitopaikaksi.

– Ymmärrän asukkaiden huolen, mutta vakuutan huolen olevan turhaa. Hoitokodissa annetaan potilaille tehostettua hoitoa, mikä tarkoittaa sitä, että potilaat eivät pääse vapaasti kulkemaan hoitokodin ulkopuolella, Aarnio-Isohanni toteaa.

Vanhempainillassa kerrottua

Koulun vanhempainillassa Esperin väki tuli sinne puolustelemaan. Kyseessä on kaikenlaisia mielenterveysongelmaisia, mm. masennuksesta ja skitsofreniasta ym kärsiviä. Tapa millä tämä tuli tänne oli törkeä. asiasta ei kerrottu lähiasukkailla, koululle eikä sen kummemmin rakennus-ja ympäristölautakunnan, tämänkin lautakunnan jäsen luki asiasta lehdestä.

Kyseiseen laitokseen tulee 30 asiakasta, ja olikos 22 hoitajaa, jotenka jokaiseen vuoroon laskettuna hoitajia ei ole kuin muutama. Ovet on lukittuna mutta kyseessä kuitenkin avohoitoyksikkö?

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Kati Haapalainen voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Huomaathan, ettet voi vahvistaa allekirjoitustasi vastaamalla tähän viestiin.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…