Vesa Vainion erottaminen Kouvolan kaupungin luottamustoimista

Kristillisten valtuustoryhmän valtuutettu ja ryhmäpuheenjohtaja Vesa Vainion käyttäytyminen julkisuudessa olleiden tietojen valossa kaupungin johtavia virkamiehiä ja kaupunginjohtajan perhettä kohtaan on ollut sopimatonta. 

Vainion toiminta on ollut kaikenkaikkiaan ikävää paitsi kaupunginjohtajaa kohtaan mutta aiheuttanut varmasti syvää haittaa myös perheelle ja sen hyvinvoinnille. 

Kaupunginjohtajan väitetään syyllistyneen epäasialliseen toimintaan kiinteistökaupassa ja päätöksenteossa. Useat virkamiehet ja monet tahot ovat kaupunginjohtajan toimia arvioineet, toteamatta mitään laitonta tapahtuneen.

Vainio kuitenkin jatkaa asian turhaa puimista ja aiheuttaa turhia kustannuksia veronmaksajille. Vainio tuntuu keskittyvän enemmän ilmapiirin myrkyttämiseen kuin positiiviseen kaupungin kehittämiseen ja yhteiseen hyvinvointiin.

Kaupungin ja kaupunkilaisten etu on osaava ja edustava kaupunginjohtaja joka perheineen asuu Kouvolassa, maksaen veronsa tähän kaupunkiin.

Tästä syystä pyydän kohteliaimmin jakamaan ja allekirjoittamaan adressin. Luovutan tämän adressin Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle vuoden vaihteeseen mennessä. 


susanna hanhineva    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että susanna hanhineva näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…