Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
Me allekirjoittaneet vetoamme akrojoogasalin säilyttämisen puolesta. Sali sijaitsee Ruskeasuolla osoitteessa Tenholankatu 10 ja se on ollut akrojoogan käyttössä jo melkein 20 vuotta. Sali on uhattuna, koska uusi omistaja on rakentanut tilaan kuntosalin, jonne pääsyn se haluaa rajata vain omalle henkilöstölleen.
Ennen salia pystyivät käyttämään kaikki akrojoogasta kiinnostuneet harrastajat ja ammattilaiset. Se toi yhteen esittävän taiteen toimijoita ja tavoitteellisia harrastajia. Tavoitteenamme oli virkistää, kehittää ja levittää hyvinvointikulttuuria. Kontaktilajina akrojooga edustaa yhteisöllisyyttä ja lempeää tapaa kohdata erilaisia henkilöitä. Salin tavoitteena oli tuoda yhteen ihmisiä eri yhteiskuntaluokista ja kulttuuritaustoista sekä lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se on erityisen tärkeää aikana, jolloin yhteiskunnan koherenssia rikkovia voimia on liikeellä liiaksi asti.
Akrojoogan pyrkimys on edistää liikunnan ja taiteen yhteensovittamista sekä mahdollistaa osallistuminen kaikille halukkaille. Tavoitteenamme on myös luoda kontakteja ulkomaalaisiin taiteilijoihin ja tehdä yhteistyötä koulujen kanssa. Pyrimme yhdistämään eri taiteenalojen ammattilaisia ja luomaan elämyksiä, jotka innostavat sekä lapsia että aikuisia liikkumaan ja luomaan.
Akrojoogaa on kuvailtu helposti saavutettavaksi lajiksi, joka tarjoaa mahdollisuuden kehittää sekä fyysistä kuntoa että keskinäistä luottamusta. Kiteytetysti lajia on kutsuttu ”luottamusjoogaksi”. Akrojooga ei kuitenkaan vain vaadi luottamusta vaan se myös vahvistaa sitä. Suurin osa suomalaisista akrojoogan harrastajista kokee lajin muuttaneen heitä ihmisinä, mikä näkyy erityisesti luottamuksen vahvistumisena. Aiheesta voi lukea lisää verkko-osoitteesta:
Ruskeasuon akrojoogasali on siis enemmän kuin pelkkä tila. Se on yhteisön sydän, jossa ihmiset voivat kasvaa, oppia ja inspiroitua yhdessä. Me vetoamme, että tämä tärkeä tila säilytetään kaikkien akrojoogasta kiinnostuneiden käyttöön. Pyydämme teitä tukemaan tätä vetoomusta akrojoogalle tärkeän harrastustilan säilyttämiseksi – jotta jokainen voisi kokea akrojoogan voiman.
Kiitos tuestanne!
Johanna Kellomäki Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45547 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1743 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
272 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
205 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
174 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20874 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
146 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025