Vetoomus Shia keskuksen (Resalat Islamic Community) sulkemiseksi Helsingissä.

Pyydämme tukea kaikilta poliitikoilta ja kansalaisilta jotka arvostavat ihmisoikeuksia, sekularismia, valinnanvapautta ja sukupuolten tasa-arvoa. Tiedämme Resalat Shia Keskuksen ja muiden euroopassa sijaitsevien moskeijoidenolevan tiiviissä yhteistyössä Iranin Islamilaisen Tasavallan lähetystöjen ja diplomaattien kanssa. Nämä moskeijat ovat tehneet yhteistyötä hallituksen kanssa joka on jo vuosikymmeniä, erityisesti viime viikkoina, tehnyt rikoksia ihmisyyttä vastaan tappamalla Iranilaisia koululaisia, kiduttamalla kansalaisia, vangitsemalla ylioppilaita ja väkivaltaisesti tukahduttamalla mellakoita. Islamilaisen tasavallan hallitus on vastuussa viattomien lasten kuolemasta. On aika puhua tätä tyranniaa vastaan!

Islamilaisen tasavallan menettelytavat ovat jatkuvasti perustuneet sortoon ja kansalaisten terrorisointiin. Tällä hetkellä vapaudenjanoiset ihmiset ympäri maailmaa ovat mukana mielenosoituksissa ja kokoontumisissa joiden tarkoitus on tukea Iranin kansaa ja torjua Islamilaisen tasavallan vihantäyteiset opetukset ja kulttuuri joka on pitänyt Irania vallassaan jo 44 vuotta kansan enemmistön tahtoa vastaan.

Toisaalla, Islamilaisen tasavallan hallinto käyttää palkkasotureita ja vakoojia hiljentääkseen vastustajansa ulkomailla.Shia moskeijat useissa Euroopan maissa ovat operatiivisia ja tiedonkeruu keskuksia niille jotka välittävät tietoa Iranin lähetystöille ja konsulaateille. Shia keskus Resalat Helsingissä on yksi näistä.

Me allekirjoittaneet, oikeuden, ihmisoikeuksien, demokratian ja Iranin kansan tukemisen nimissä, pyydämme Suomen hallitusta sulkemaan Islamilaisen Tasavallan vakoilukeskuksen joka myös tunnetaan nimellä Resalat Islamic Community.

Suomi on jatkuvasti ollut ihmisoikeuksien suuri tukija; Suomalaiset ihmiset pitävät sananvapautta ja ihmisoikeuksia perusarvoinaan. Siksi juuri Shia keskuksen olemassaolo ja sen linkit näiden arvojen vastaiseen toimintaan, on niin pahasti ristiriidassa niiden arvojen kanssa mitä Suomalaiset pitävät tärkeinä.

Kiitos kaikille jotka ovat allekirjoittaneet tämän vetoomuksen ja erityinen kiitos Suomen poliittisille päättäjille.Naisten, Elämän ja Vapauden puolesta

 

 

#Mahsaamini

#IranRevolution2022

Petition_for_closing_Resalat_Centre.jpg

 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Arvin Adriyan näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…