Viikonlopun lääkärivastaanotot Suomussalmella ja Kuhmossa säilytettävä
Kainuun soten terveysjohtaja Olli-Pekka Koukkari esittää Kainuun soten yhtymähallitukselle että viikonloppuvastaanotto lopetetaan Suomussalmella ja Kuhmossa toukokuun lopussa.
Yhtymähallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 21.4.2021.
Me allekirjoittaneet vastustamme tätä ehdottomasti. Viikonloppuvastaanottoa ei saa lopettaa. Suomussalmelaiset ja kuhmolaiset tarvitsevat ja ansaitsevat lääkärin vastaanoton myös viikonloppuisin. Matka Kajaaniin on pisimmillään jopa 200 kilometriä ja lyhimmilläänkin liki sata kilometriä.
On kohtuutonta, että perusterveydenhuoltoon kuuluvan päivystyksellisen vaivan vuoksi olisi lähdettävä Kajaaniin. Kun ottaa huomioon, että myös kiireettömien lääkäriaikojen saaminen on vuosien ajan ollut vaikeaa, niin tuntuu että Kainuun sote on jättämässä Suomussalmen ja Kuhmon asukkaat heitteille.
Kainuun sotelle viikonloppuvastaanottojen lakkauttaminen voi olla säästö, mutta matkakulut Kajaaniin siirtyvät Kelan ja kuntalaisten itsensä maksettaviksi.
Mikä on terveysasemien vuodeosastojen tulevaisuus? Lakkautetaanko nekin, kun viikonloppuna ei olisi tarjolla lääkäripalvelua? Vai lisääntyykö ambulanssiralli Kajaaniin myös vuodeosastojen potilaiden akuuttitilanteiden osalta?
Lääkäripalveluiden saatavuudella on merkitystä myös elinkeinoelämän ja työvoiman saatavuuden kannalta. Kuhmoon tai Suomussalmelle muuttoa harkitseva helposti perääntyy, kun huomaa terveyspalveluiden heikon tason.
Miksi tällä isolla päätöksellä on nyt näin kova kiire, kun sote-uudistus on tulossa ja koronapandemia päällä?
Kainuun soten päättäjien on kaadettava tämä päätösesitys. Lähipalvelut on taattava suomussalmelaisille ja kuhmolaisille.
Miia Heikkinen, Suomussalmi
Pekka Huttu-Hiltunen, Kuhmo
Antti Komulainen, Kuhmo
Ilmo Komulainen, Kuhmo
Pirjo Kähkönen, Suomussalmi
Janne Laatikainen, Suomussalmi
Sami Pihlajamaa, Suomussalmi
Petri Pesonen, Suomussalmi
Jonna Seppänen, Suomussalmi
Jonna Seppänen Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45546 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1742 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
269 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
247 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
204 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
174 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20874 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
145 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025