Viinishoppi Pakkahuoneelle
Uudenkaupungin Alko on autottomille ihmisillekeskustasta liian kaukana. Haikeina muistelemme Rantakadun aikoja, jolloin veneilijöitä varten oli jopa oma laituri. Moni ihmettelee yhä, miksi ihmeessä se siirrettiin Itäpoijuun? Ei siellä keskusta sijaitse – ainakaan vielä.
Kesäisin kaupungin sykkivä sydän sijaitsee Pakkahuoneella. Vierasvenesatama on äänestetty monena vuonna maan parhaaksi satamaksi, mutta Alkon muutto Itäpoijuun heikensi palveluja tuntuvasti kuihduttaen samalla myös koko keskustan liike-elämää. Alkossa asiointi vaatii hyvää kuntoa tai taksia.
Olisi hienoa, jos Alko harkitsisi muuttoa takaisin keskustaan. Kesäisin kaupungin väkiluku kasvaa kesäasukkaiden ansiosta tuntuvasti ja turistit, keskustan asukkaat ja etenkin veneilijät tarvitsisivat Alkolta ”lähipalveluja”.
Ehdotamme, että Pakkahuoneen rannassa voisi toimia pieni viinishoppi, josta saisi myös olutta.Se elävöittäisi samalla koko keskustan palvelutarjontaa. Aluksi se voisi olla avoinna vaikka vain kesäisin kuten Pakkahuoneen kahviokin. Rantamakasiinista löytyisi sille sopivat tilatkin.
Miten sellaisen viinishopin saisi? Alkosta vastattiin, että aloitteen pitää tulla asukkailta.Alkolla ei ole ollut sesonkimyymälöitä, kaupunkimme väkiluku on pieni ja kannattavuus täällä laskusuunnassa.
Tarvitaan siis asukkaiden adressi osoittamaan Alkolle viinishopin tärkeyttä, Kesäisin kaupunginväkiluku miltei tuplaantuu ja se on otettava huomioon kaupungin ”pienuutta” arvioitaessa. Alkon kannattaisi tehdä täällä sesonkikokeiluvaikka vain pilottihankkeena.
Voit käydä allekirjoittamassa adressin 10.7. - 15.8. Pakkahuoneen kahviossa, Rantamakasiinin Puodissa, Golfravintolassa, Kenkäkauppa Aliinassa ja kirjastossa. Kannatuksensa voi ilmaista myös netissä tai asiakaspalvelu@alko.fi ja tekstiksi ”ViinishopiPakkahuoneen rantaan”. Voit myös vapaasti kertoa mielipiteesi Alkon sijainnista.
Haluan korostaa, että kyseessä on nimenomaa viinishoppi, ei viinashoppi.
Pirkko Arstila Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45598 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10627 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1753 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1464 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
326 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
219 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2259 Luotu: 22.03.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
207 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
178 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20882 Luotu: 20.03.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
150 Luotu: 01.07.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025