Jatkakaa Voikkaan yleisurheilu- ja jalkapallokentän kunnossapitoa
Me, tämän adressin allekirjoittajat Viljami Laakkonen ja Juuso Konttinen vetoamme teihin Kouvolan kaupunginvaltuutetut sekä lautakunnan jäsenet:
Jatkakaa Voikkaan yleisurheilu- ja jalkapallokentän kunnossapitoa!
- Voikkaan yleisurheilu- ja jalkapallokentän kunnossapitoa tulisi jatkaa, sillä kaksi lähellä olevaa koulua käyttävät ja hyödyntävät kenttiä aktiivisesti.
- Lisäksi useat joukkueet käyttävät kenttiä harrastustoimintansa hyväksi.
- Kenttä toimii aktiivisessa käytössä jalkapallojunioreiden toiminnassa, eikä toista kenttää vastaavaan tarkoitukseen ole kovinkaan lähellä. Jos Voikkaan jalkapallokentän kunnossapito lopetettaisiin, niin ongelmaksi saattaisi muodostua se, että kaikilla ei ole mahdollisuutta kuljettaa lapsiaan tai kulkea itse kauemmille kentille muun muassa varallisuuden, ajanpuutteen tai liian nuoren ikänsä vuoksi.
- Voikkaan kenttien läheisyydessä asuu paljon lapsiperheitä, joten kenttä on myös aktiivisessa vapaa-ajan käytössä. Lisäksi asukkailla tulisi olla matala kynnys liikkua, ja lähellä olevat kentät mahdollistavat tämän.
- Kenttä tunnetaan myös Liverpool-legenda Sami Hyypiän nuoruusvuosien kotikenttänä, josta kaikki alkoi.
Allekirjoituksia kerätään 12.7.2020-12.9.2020
Adressin laatijat:
Viljami Laakkonen
Juuso Konttinen
Viljami Laakkonen Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45654 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
362 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2317 Luotu: 22.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
188 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
129 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20891 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1762 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3597 Luotu: 10.09.2021
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
211 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
18 Luotu: 10.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
250 Luotu: 18.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
14 Luotu: 10.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025