Sinebrychoffin Wild Indian -olut markkinointikieltoon

Kehotan kaikkia boikotoimaan nyt kauppoihin ilmestyvää Sinebrychoffin Wild Indian -olutta. Kyse on siis uudesta oluesta, jota panimon sivustolla markkinoidaan seuraavasti:
"Ajan henkeen kuuluu, että toimimme päivittäin monien sosiaalisten heimojen jäseninä. Kesällä aktiiviset heimot vaeltavat festareille ja pitävät hauskaa yhdessä. Vaalea, kirkas ja raikas KOFF Wild Indian Beer syntyi nautittavaksi kylmänä ja kimpassa. Wild Indian -filosofiassa kesä on mielentila, ei vuodenaika. Vaikka KOFFin inkkarioluesta tulee Suomen kesän ehdoton festariolut, kesä jatkuu Wild Indianin seurassa vuoden ympäri. Se on aina siellä, mihin heimo tiipiinsä pystyttää. Amerikan intiaanien powwow-juhlissa on tanssia ja musiikkia, puheita ja yleistä hauskanpitoa. Powwow kestää yhden päivän tai jopa kokonaisen viikon. Se on siis kuin suomalaista festarimeininkiä parhaimmillaan."

Näin kertoo siis Sinebrychoffin oluiden markkinointipäällikkö Teemu Tommila.

Alkuperäisamerikkalaisten kotoseutujen ryövääminen maailman suurimman rosvovaltion talousmahdin vetoavuksi ja alkuperäisen kansan pakottaminen reservaatteihin on yksi historian suurimmista ihmisoikeusrikoksista, ja nyt sen yhdestä symboleista, intiaani-sanan käytöstä, tehdään markkinavoimien vetoapua. Etenkin termi "villi intiaani" viittaa juuri siihen, että valkoiset katsoivat alkuperäisamerikkalaisten olevan sivistymätöntä pohjasakkaa, joten valkoisen miehen oikeus ja suoranainen velvollisuus oli lyödä näitä kurittomia pakanoita päähän Raamatulla ja revolverinperällä.

Kaikkein vastenmielisintä on kuitenkin se, että intiaani-tavaramerkillä markkinoidaan juuri alkoholia. Alkoholi oli nimittäin juuri se ase, jolla amerikkalaiset valloittajat rappioittivat intiaaniyhteisöjä sisältäpäin. Alkuperäisväestö nimittäin piti suuresti alkoholista, mutta ei silti osannut itse valmistaa tarpeeksi tujua myrkkyä, joten uudisasukkaiden viski ja paloviina kelpasivat sotureille varsin hyvin aiheuttaen häiriöitä heimoyhteisöissä ja suoranaista alkoholismia. TV:ssä nähtävä mainos on varsin surullista katsottavaa, sillä siinä näkyy varsin tehokkaasti se, kuinka länsimaiset tavat ja paheet juurtuivat herkkien luonnonkansojen keskuuteen tuhoten niiden alkuperäistä kulttuuria peruuttamattomalla tavalla. Mainoksen olisi kai tarkoitus olla hauska, mutta lähinnä se on surullinen ja alentava. Ja tiedoksi vain: intiaanien pow-wow-meiningit eivät olleet mitään suomalaistyylisiä festariräkäryyppäjäisiä, vaan kokoontumisia, joissa nautittiin toisten seurasta, tanssista ja laulusta ilman päihdyttäviä aineita. Mikään Tommilan väitteistä ei pidä paikkaansa.

Mistä Wild Indian -oluen tuonti markkinoille kertoo? Piittaamattomuudesta alkuperäiskansoja kohtaan ja vuosisatoja vanhasta rasismista, joka pohjaa valkoisen miehen perättömään oikeuteen hallita muita, alempina pitämiään kansoja. Joka kerta kun ostat ja juot tätä kyseistä olutta, tuet tuota ajatusmaailmaa. Kirjoittamalla nimesi adressiin vastustat edellämainittua ajattelutapaa ja kunnioitat Amerikan alkuperäisväestön arvoja ja tapoja.