kovemmat rangaistukset henkirikoksista
Tämä adressi on niille, joiden mielestä Suomen rikoslaki on muutoksen tarpeessa.
Tällä adressilla halutaan erityisesti puuttua henkirikoksia tehneiden ihmisten rangaistusten koventamiseen.
Allekirjoittaneet haluavat herättää keskustelua väkivallan lisääntyneestä määrästä, sen yhä julmemmista ilmenemismuodoista ja riittämättömistä rangaistuksista.
Rikollisten ja ennen kaikkea rikostenuusijoiden tulisi saada entistä kovempia rangaistuksia ja vankilaoloja tulisi muuttaa niin, että rangaistusta voitaisiin kutsua edes rangaistukseksi eikä lomamatkaksi. Kyseessä on RIKOKSESTA saatu RANGAISTUS!
Lähiaikoina on saanut lukea lehdistä kuinka ystävänsä kanssa riitaantunut mies valitsi sattumanvaraisesti uhrin kadulta jonka hän pahoinpiteli, purkaakseen vihaansa. Tuomio: yhdyskuntapalvelu. Miten tuomiossa huomioidaan uhriksi joutunut henkilö, joka saattaa joutua kärsimään peloista koko loppu elämänsä? Varsinkin kun hän tietää että tekijä liikkuu edelleen samoilla kaduilla.
Porissa tapahtunut ns. muilutus on saanut ihmiset kauhistumaan ja miettimään teon järjettömyyttä ja omaa turvallisuuttaan. Nuori mies menetti henkensä turhaan. Tässäkin tapauksessa tekijöillä on pitkä rikostausta ja silti he saivat olla vapaana kaduilla, ja sen seuraukset olivat traagiset. Yhden nuoren elämä päättyi liian aikaisin. Poliisi tutkii vielä asiaa, joten yksityiskohdista tai tuomiosta ei voi vielä puhua. Voi vain toivoa, että rangaistus tulee olemaan kova.
Esimerkkitapauksia on valitettavan monta. Mitä vielä pitää tapahtua ennen kuin asioihin puututaan?
Elinkautisen tulisi tulla nimensä mukainen, eikä siinä tule olla poikkeuksia.
Sakkorangaistukset eivätkä yhdyskuntapalvelu ole riittäviä rangaistuksia henkirikostapauksissa.
Tämä adressi toimitetaan oikeusministeri Leena Luhtaselle kesän 2006 aikana.
LISÄYS/MUUTOS:(02.09.2006) Adressiin tulee yhä hyvällä vauhdilla allekirjoituksia, joten muutan aikaisempaa tekstiäni hieman ja uusi kohta kuuluukin näin:
Tämä adressi toimitetaan oikeusministeri Leena Luhtaselle vuoden 2006 loppuun mennessä.
NIMIEN KERÄÄMINEN ON PÄÄTTYNYT JA ADRESSI ON LÄHDÖSSÄ ETEENPÄIN!
KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!
(häirikkö/pilailunimet poistetaan ennen adressin luovuttamista)
yksi monista Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1398 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3494 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
420 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
384 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20446 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
116 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1859 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
50 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11334 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1471 Luotu: 10.12.2024
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
14 Luotu: 08.05.2025