Ylen on jatkettava Sydänjuurilla-ohjelman tuottamista
- Adressi
- Tiedotteet 5
- Allekirjoitukset 2 738
- Allekirjoittajien kommentit
- Tilastot
- Tietosuojakäytäntö
- Lisänäkyvyys
Vaadimme, että Yle peruu aikomuksensa lakkauttaa Yle Radio 1 -kanavalla lähetettävän Sydänjuurilla-radio-ohjelman, joka keskittyy suomalaiseen ja lähialueidemme kansanmusiikkiin.
Ylen perustelu lopettaa ohjelman tuottaminen siksi, että yhdeksän vuotta on pitkä aika yhdelle ohjelmalle, on ensinnäkin kategoriavirhe. Kansanmusiikki on yhtä vanhaa kuin kansakuntamme.
Toiseksi, Amanda Kauranteen toimittama Sydänjuurilla on tällä hetkellä ainoa Suomessa lähetettävä radio-ohjelma, joka keskittyy kattavasti suomalaiseen kansanmusiikkiin. Se on ammattitaitoisesti, syväluotaavasti ja herkästi ajan hermolla toimitettu, kansainväliselläkin tasolla katsoen laadukas radio-ohjelma tärkeästä, merkityksellisestä musiikin alasta, kansamme ja kansojemme musiikista.
Toimittaja ja laulaja Amanda Kauranne on erinomainen opas kansanmusiikkiin niin tavalliselle kuulijalle kuin ammattilaisillekin. Kauranteen luotsaama Sydänjuurilla on alkanut kuulijoiden mielessä olla samanlainen ”käsite” kuin esim. Yle Radio 1:n pitkään lähettämä Risto Nordellin Riston valinta. Amanda Kauranne pitäisikin päinvastoin palkita pitkästä työstään ohjelman toimittajana eikä lopettaa ohjelmaa, jolla on vankka rakastajakuntansa.
Yleisradion julkisen palvelun tehtäviin (Yleisradiolaki 7 §) kuuluu suomalaisen moninaisen kulttuurin ja kulttuuriperinnön tuottaminen, luominen, kehittäminen, säilyttäminen ja tukeminen. Ohjelman lopettamispäätös on olennaisesti vastoin Ylen sivistystehtävää ja kulttuurisen monimuotoisuuden esiintuomisen tavoitteita.
Yle Radio 1 -kanava on ainoa aidosti kulturelli radiokanava, jonka ohjelmatarjonnasta löytyy myös marginaalisemman kulttuurin huomioimista. Lakkautuspäätös pienentää ohjelmatarjontaa olennaiselta osalta.
Suomessa kansanmusiikkia opiskellaan korkeakoulutasoisesti mutta esimerkiksi nykykansanmusiikille ei ole muuta julkista kanavaa kuin tämä ohjelma. Toivotamme tervetulleeksi ohjelmalaajennukset, mutta ohjelmalisäysten ei pitäisi tapahtua Sydänjuurilla-ohjelman kustannuksella.
Me adressin allekirjoittaneet vaadimme, että Sydänjuurilla-radio-ohjelman lakkauttamispäätös perutaan.
Tämä adressi toimitetaan Ylen radio-ohjelmista vastaaville henkilöille 5.12.2023.
Miira Sippola Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3733 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1460 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
400 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1834 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
380 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1540 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1870 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11349 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
598 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
27 Luotu: 08.05.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
497 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025