Korkeakoulujen pääsykokeita ei tulisi poistaa
Viimeaikoina on ollut vahvasti esillä, että korkeakoulujen pääsykokeet poistettaisiin kokonaan ja haku tapahtuisi ainoastaan ylioppilastodistuksen perusteella. Tämä saattaa vaikuttaa jo kevään 2018 hakuun.
Tämä uudistus vaikuttaa kaikkiin ikäluokkiin ja eritoten niihin joilla kirjoitukset ovat pian edessä tai jo ohi. Me olemme opiskelleet lukiossa siinä uskossa, että yliopistoon haetaan pääsykokeella. Olemme jo valinneet kirjoitettavat aineet ja lukio alkaa olla loppusuoralla. Mitään ei ole enää tehtävissä. On epäreilua että vasta nyt saamme kuulla tulevasta uudistuksesta.
Nuorille tulisi ilmoittaa jo yläkoulussa, että pääsykokeet otetaan pois käytöstä - ei vasta lukion viimeisellä vuosiasteella. Nyt jo ennestään suuri jännitys ja stressi ylioppilaskirjoituksista vain lisääntyy, ja saatamme sen vuoksi menestyä jopa huonomminkin.
Uudistusta ei pitäisi ottaa käyttöön ainakaan näin lyhyellä varoitusajalla. Riittävä pääsykoekiintiö olisi myös ehdottomasti säilytettävä
Saara Kokkonen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
4410 Luotu: 05.02.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
5742 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2153 Luotu: 15.07.2023
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
1577 Luotu: 24.11.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
381 Luotu: 07.02.2025
Tornionjoen kalastussäännön muutostarpeet vuodelle 2025
328 Luotu: 07.02.2025
Vetoomus Jokelan koulun puolesta
288 Luotu: 10.02.2025
Ei aurinkovoimalaa Lopen Vojakkalaan Kalattomannummelle ja Kyläntaustanmaalle
264 Luotu: 10.02.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
1403 Luotu: 21.01.2025
Pelastetaan Kuggomin puuvenekoulu
704 Luotu: 31.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
226 Luotu: 03.02.2025
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
937 Luotu: 14.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
241 Luotu: 22.01.2025
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101830 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
563 Luotu: 28.01.2025
Ei tuulivoimaa Vaalan Haarasuonkankaalle
69 Luotu: 07.02.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2886 Luotu: 01.12.2024
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1091 Luotu: 19.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
608 Luotu: 22.01.2025
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
205 Luotu: 26.01.2025