Kivinokka uudelleen kansanpuistoksi – vetoomus kaupungin päättäjille


Vieras

#76

02.11.2013 21:39

V. 2013 megatrendi on : kaupungit säilyttävät luontoalueitaan Ne ovat myös kansainvälisen matkailun vetonauloja!

Vieras

#77

04.11.2013 12:11

Kivinokka on ehdottomasti säilytettävä nykymuodossaan tai lisätä mm. mökkejä sekä pitää ko. alue virkistysalueena, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tulla Kivinokkaan.
Kulkija

#78 Kivinokka on luonnon lahja

06.11.2013 10:19

Raikas Kivinokka tarjoaa rentouttavan virkistysalueen Kalasataman uusien asuinkortteleiden ja tiiviisti rakennetun Herttoniemenrannan välittömässä läheisyydessä.

Kaupunkilaisten pienet kesämajat elävöittävät ja täplittävät kulttuurihistoriallista viheraluetta. Kivinokkaan on kenen tahansa helppo saapua. Siellä voi vapaasti nauttia ulkoilusta ja liikkumisesta merellisessä ja vahvassa luonnossa. Luontopolut ovat hyvin viitoitettuja ja hoidettuja. Polkujen varrella on kuvitettuja infotauluja karttoineen. Niissä kerrotaan alueen linnuista, eläimistä ja kasvistosta. Kivinokka on mitä mainioin retkeilykohde kaikille - ikään katsomatta.

Kivinokan hiekkauimarannat ovat viehättäviä. Alue on aivan täydellinen virkistysalue keskellä pakahtuvaa ja tiivistyvää Helsinkiä.

Vieras

#79

07.11.2013 12:47

Toivo Onnimetsä kertoi että ihminen hukkaa itsensä jos ei kunnioita luontoa!
Lähiluonnon puolesta

#80 Kaupunkilomailu kestävää kehitystä

18.11.2013 16:59

Kotikaupungissa tapahtuva vapaaajan vietto luonnon helmassa on varteenotettava ekologinen vaihtoehto kaukomatkailulle ja -mökkeilylle.

Vieras

#81

25.11.2013 14:18

erittäin tärkeä . Kivinokan luontoaoe on tärkeää mielenterveydellekin, joka Helsingissä näyttä heikkenevän ..lääkkeitä siihen ei löydy--luonyo varmasti auttaa

Vieras

#82

26.11.2013 14:23

Munkkiniemeen ja Lehtisaareen voisi rakentaa riitävän korkeita kerrostaloja että kaikki mahtuvat näkemään merelle...

Vieras

#83

01.12.2013 10:52

Helsingissä pitäisi pystyä säilyttämään jotain ainutlaatuisia virkistysalueita, kuten Kivinokka, tuleville sukupolville eikä rakentaa kaikkia viheralueita täyteen asuntoja tai liikekeskuksia!

Vieras

#84

08.12.2013 09:49

Taannoin Vanhankaupunginlahden keskellä sijaitsevan Lammassaaren kesämaja-alueelle kaavoitettiin paikat yhdeksälletoista(19) kesämajalle. Arvontaan osallistuvia helsinkiläisiä hakijoita majoille tuli lähes yksitoista tuhatta (11.000). Tämä osoittaa että meillä on suuri tarve saada lisää suojeltuja luontokohteita kaupunkiimme. Lisäksi asukasluku on tällä hetkellä voimakkaassa kasvussa

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

08.12.2013 09:55



Vieras

#86

12.12.2013 05:55

PK-seudulla tarvitaan viheralueita. Luontoa ei saa turmella! Mitä tulevatkin sukupolvet ajattelevat meistä??? Lontoossakin on green belt jonne ei saa rakentaa!

Vieras

#87

15.12.2013 13:06

Ihana ulkoilualue, joka tule säilyttää sellaisena :)

Vieras

#88

29.12.2013 14:59

Kivinokan mehiläispesät ovat välttämättömiä Herttoniemen siirtolapuutarhalle ja ympäröiville metsäalueille. Jos Kivinokan mehiläispesät hävitetään, hedelmäpuiden, marjapensaiden, kukkien, perunapenkkien ym. hedelmöittyminen tulee mahdottomaksi. Mehiläisten tuhoaminen on aiheuttanut maailmalla todella isoja ympäristöongelmia. Jos mehiläispesät tuhotaan Kivinokasta, se vaikuttaa ympäröivien kasvillisuusalueiden tuhoutumiseen kymmenien kilometrien säteellä. terv. Biologian opiskelija vm. 2014.
Mehiläinen

#89 Re: Kivinokka innostaa ja kiinnostaa

29.12.2013 15:05

#75: Risto - Kivinokka innostaa ja kiinnostaa

Kivinokan mehiläispesät ovat välttämättömiä Herttoniemen siirtolapuutarhalle ja ympäröiville metsäalueille. Jos Kivinokan mehiläispesät hävitetään, hedelmäpuiden, marjapensaiden, kukkien, perunapenkkien ym. hedelmöittyminen tulee mahdottomaksi. Mehiläisten tuhoaminen on aiheuttanut maailmalla todella isoja ympäristöongelmia. Jos mehiläispesät tuhotaan Kivinokasta, se vaikuttaa ympäröivien kasvillisuusalueiden tuhoutumiseen kymmenien kilometrien säteellä. terv. Biologian opiskelija vm. 2014.


Vieras

#90

27.01.2014 12:06

Tämmöinen ainutlaatuinen luontomiljöö pitää ehdottomasti säilyttää rakentamattomana. Kaikilla pitää olla mahdollisuus ulkoiluun luonnossa myös pääkaupunkiseudulla. Sinne voi mennä kuka tahansa, vaikka kesäiselle piknikille ilman kustannuksia. Tämä on tärkeä perintö myös lapsille. Kyllä sitä joutomaata rakentamiseen on kehäteiden varsillakin.

Vieras

#91

06.02.2014 04:23

Hei halooooooooo,pysähtykää "herrat"niiden typerien aikeidenne kanssa!

Vieras

#92

06.02.2014 09:11

alue on liian upea tuhottavaksi rakentamalla, hieno ulkoilualue kauempaakin tuleville, käyn itse siellä usein kävelemässä

Vieras

#93

12.02.2014 16:16

Rakennetaan Herttoniemelle uusi keskus Kalsataman tapaan Metroaseman ympärille ja metroradan sekä Itäväylän päälle! Alue on ollut kuin kaatopaikka jo vuosia!

Vieras

#94

06.04.2014 03:55

Luonnontilaa enemmän ihmisille ja eläimille! Asuntoja ym voi rakentaa muuallekin.
Alex

#95 IHMEELLISTÄ

13.04.2014 08:12

On todellakin hatunnoston arvoista että valtuuston Sosialidemokraatit ovat nyt asettuneet kannattamaan Kivinokan säilyttämistä asuntorakentamiselta. Yhdessä Vasemmistoliiton ja Vihreiden jo aikaisemmin omaksuman suojelukannan kanssa voidaan saada aikaan se päätös joka tulee olemaan kulttuurihistoriallinen. Toivottavasti saamme vielä Perussuomalaisetkin tähän suojelurintamaan.
Keskustan panos jo aikaisemmilta vuosilta on huomionarvoinen.
Mielestäni nämä puoluet ansaitsevat oman nimikkopuistikkonsa sen kesäteatterin vieressä jota on ajateltu Beowulff-teatterin kohdalle tulevassa säilyttämisvaihtoehdossa.

Vieras

#96

15.04.2014 07:00

Helsinki on pieni Kaupunki, se on fakta, mutta pitää
täällä säilyä kuitenkin "henkireikiä" asukkailleen,
jotta me kaikki viihdyttäisiin täällä. Löytyy varmaan sopivampiakin rakennuskohteita ja voihan sitä asua Helsingin lähialueillakin.

Vieras

#97

19.04.2014 21:10

Lapsuudessani 50-60 luvulla vanhemmillani oli kesämökki Kivinokassa, lähellä uimarantaa. Vietettiin siellä ihania kesäpäiviä.
Kesäkaupasta ostettiin kaikki päivittäisruokatavara maitoineen, jäätelöineen. Kauniit muistot.
Nykyään eläkeläisenä vierailen siellä useamman kerran kesässä.

Päättäjät! Älkää tuhotko minulta ja meiltä kaikilta helsinkiläisiltä tätä ihanaa, nostalgista keidasta !


Vieras

#98

21.04.2014 08:47

Vanhan kaupungin lahti on lintujen ja ihmisten virkistyaluetta. Olkoon niin edelleen!

Vieras

#99

22.04.2014 09:00

Ihana paikka. Laajasalossakin tämä näkyy ja on kauhee katsoa kun luonto pilataan.
Kivinokan ystävä

#100 Tiedoksianto

30.04.2014 04:02

Täten saatetaan tiedoksi kaupunginvaltuutetuille Tatu Rauhamäki (kok) ja Risto Rautava (kok) että ajopuomi Kivinokan pysäköintipaikan vieressä pidetään suljettuna koska se estää autoilun, moottoripyöräilyn ja mopoilun ulkoilualueen kuntopoluilla, samoilureiteillä ja lintujen tarkkailualueilla. Tarkoituksena ei siis ole kaupunkilaisten pääsyn estäminen alueelle vaan kaikki ovat tervetulleita. Kivinokka on kaikkien kaupunkilaisten viherolohuone.