Valtolantien päällystämisen puolesta välillä Kinni-Käävänkylä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressi toimitettu Elylle
2022-07-12 16:52:01Adressi toimitettu Elylle vuonna 2017 ja vastaus saatu seuraavasti:
Kiitämme ELY-keskukselle toimittamastanne toimenpide-ehdotuksesta. Saamme paljon ehdotuksia, joissa toivotaan tien kunnon parantamista. Käsittelemme ehdotuksenne ja arvioimme sen toteuttamisedellytykset. Valitettavasti teiden uudelleen päällystämiseen ei ole riittävästi rahoitusta ja etenkin vähäliikenteisten teiden kunto heikkenee koko ajan. Käytettävissä oleva rahoitus kohdennetaan ensisijaisesti vilkkaimpien teiden päällystämiseen, sillä se hyödyttää useampia tienkäyttäjiä. Päällystysmäärien vähetessä vähäliikenteisten teiden vaurioita korjataan yhä enenevässä määrin vain paikkauksilla.
Toteutamme tienpitoa valtakunnallisesti yhtenäisten linjausten mukaan. Ensisijaisesti pidämme kaikki maantiet liikennöitävässä kunnossa tienhoitotoimenpiteillä. Päivittäisten tienhoitotoimien ohella panostamme olemassa olevien tierakenteiden kunnossapitoon mm. päällystämällä teitä. Tiet on jaettu eri laatua tavoitteleviin hoito- ja kuntoluokkiin mm. teiden yleisen merkittävyyden ja liikennemäärien mukaan. Hoito- ja kuntoluokat määrittävät, missä kunnossa teiden on oltava. Vilkasliikenteisillä teillä on tiukemmat vaatimukset kuin vähäliikenteisillä teillä. Maanteiden vuorokausiliikennemäärät vaihtelevat alle 50 ajoneuvosta kymmeniin tuhansiin. Kaikkia maanteitä ei voidakaan hoitaa ja pitää yhtä hyvässä kunnossa.
Päällystetyn tien kuntoa voidaan kuvata lukuisilla eri muuttujilla, mutta niistä tärkeimpiä ovat pinnan tasaisuus, uraisuus, päällysteen vauriot ja tien kantavuus. Vilkkailla teillä vaaditaan parempaa kuntoa kuin muualla. Päällysteiden kuntoa seurataan vuosittain toistuvilla kuntomittauksilla. Vilkkaasti liikennöidyt tiet urautuvat yleensä nopeasti ja korkeimmissa kuntoluokissa sallittu urasyvyys on vain joitain millimetrejä. Urat tienpinnassa lisäävät vesiliirtoriskiä, tien liukkautta talvella sekä raskaan liikenteen perävaunun heijaantumisriskiä. Etenkin suuremmilla ajonopeuksilla onnettomuusriski on suuri ja onnettomuuden seuraukset ovat vakavampia. Vähäliikenteiset tiet eivät samalla tavalla uraudu, mutta ajan myötä päällysteeseen tulee erilaisia vaurioita, kuten halkeamia ja kuoppia, epätasaisuutta ja myös kantavuuspuutteita.
Alemmissa kuntoluokissa päällysteen ei edellytetä olevan uuden veroinen. Päällysteessä voi olla halkeamia ja epätasaisuutta ilman, että se alittaisi päällysteen kunnolle määritellyt vaatimukset. Liikennettä vaarantavat urat ja vauriot korjataan kuitenkin parin viikon kuluessa paikkaamalla päällyste. Uusimme päällysteitä keskimäärin 15 vuoden välein, mutta vilkkaimmilla pääteillä noin viiden vuoden välein ja vähäliikenteisimmillä teillä jopa 40 vuoden välein. Kaikkein hiljaisimmilla teillä erittäin heikkokuntoisia päällysteitä joudutaan muuttamaan sorateiksi, koska niiden uudelleen päällystämiseen ei ole rahaa.
Teemme parhaamme toimivan ja turvallisen liikenteen varmistamiseksi eduskunnan myöntämän rahoituksen puitteissa.
Valtola-Käävänkylän kylätoimikunta
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10262 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40929 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
912 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
618 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
558 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
637 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
120 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
94 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
83 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025