Adressi Muonion terveyskeskuksen vuodeosaston ja kiirevastaanottojen puolesta - pohjoisen asukkaat eivät saa jäädä ilman hoitoa!
Aluehallitus hyväksyi 22.10.2025 jatkoon palveluverkkoehdotuksen, jossa koko Muonio-Tornio jokivarren vuodeosastot lakkautetaan ja samalla lakkaisi klo 16 jälkeinen kiirevastaanotto näiltä paikkakunnilta. Muonion vuodeosaston lakkauttaminen olisi täystyrmäys laajan alueen asukkaiden terveyspalveluille niin inhimillisen kärsimyksen, turvattomuuden sekä hyvinvointierojen muodossa. Niin sanotuilla lähipalveluilla on oltava kilometriraja, jonka tämä ehdotus toteutuessaan rikkoisi räikeästi, sillä Muonion terveyskeskuksen vuodeosasto palvelee myös Enontekiön asukkaita. Pohjoisen ihmisiä ei saa unohtaa, eikä palveluja saa keskittää niin, että pohjoisen asukkaat jäävät ilman hoitoa.
LAPHA:n suunnitelma vuodeosastojen lakkauttamisesta ei vaaranna paitsi Muonion ja Enontekiön kuntalaisten perusturvallisuuden vaan myös alueen alati kasvavan matkailun. Lappiin odotetaan tänäkin vuonna ennätysmäärä matkailijoita, jolloin virka-ajan ulkopuolista vastaanottotoimintaa tarvitaan. Muonion sijainti valtatie 21:n varrella puoltaa sekin virka-ajan ulkopuolisia palveluja: se on osa huoltovarmuus- sekä mahdollista evakuointireittiä.
Luonnos palveluverkon heikentämisestä etenee nopealla aikataululla ja vaadimme tällä adressilla, että siihen liittyviä päätöksiä ei tehtäisi ilman kunnollisia vaikutusten arviointeja. Leikkauksia suunnitellaan, mutta laskelmat säästöistä eivät ole kovin julkisia. Emme halua, että satasen säästö tänään on tonnin lasku huomenna.
Adressin allekirjoitukset luovutetaan 16.11.2025 Muonion kunnalle
Mia-Matleena Maisonvaara Ota yhteyttä adressin tekijään