Adressi Tampereen vanhan tavara-aseman säilyttämisen puolesta
Tampereen yli satavuotias, valtion edelleen omistama vanha tavara-asema aiotaan purkaa. Tammelassa, ratapihan itäpuolella sijaitseva jugend-tyylinen asema on olennainen osa sekä kaupunkikuvaa että Tampereen ja rautateiden historiaa.
Yhdyskuntalautakunnassa hyväksytyssä asemakaavaehdotuksessa tavara-asema halutaan purkaa uuden Ratapihankadun autotien takia. Kaavaehdotus merkitsee kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuisen ja persoonallisen rakennuksen hävittämistä kaupunkihistorialliselta kartalta peruuttamattomasti. Toisin kuin on väitetty, Ratapihankadusta on mahdollista rakentaa toimiva ja turvallinen tie ilman, että se edellyttää rakennusperintökohteen hävittämistä. Liikennesuunnittelussa löytyy aina vaihtoehtoja. Tiehen voidaan tehdä mutka ja esimerkiksi tavara-aseman sisäänkäynti suunnitella uudelleen. Vanhoja rakennuksia on purettu Tampereella jo riittämiin. Kauniit kuvat eivät korvaa menneisyyden näkymistä ja kokemista arjessa.
Tavara-asema on olennainen osa Tampereen menneisyyttä. Arvostetun arkkitehdin Bruno Granholmin suunnittelema, vuonna 1907 valmistunut rakennus on toiminut paitsi VR:n tavara-asemana myös yhtenä kansalaissodan tapahtumapaikkana ja Tampereen Oopperan henkilökunnan toimitilana. Yhdessä läheisten rautatieläisten talojen kanssa tavara-asema on historiallisesti arvokas kokonaisuus, joka voi tulevaisuudessa palvella kaupunkilaisten tarpeita monin tavoin. Alueesta voidaan tehdä Tallipihan, Tullikamarin tai Telakan kaltainen kaupunkikulttuurin väripilkku ja omaperäinen matkailunähtävyys. Tavara-aseman rakennus voidaan ottaa uusiokäyttöön myös kauppahallina, toimistohotellina tai ravintola- ja näyttelytilana.
Tavara-aseman tulevaisuudesta päättää Tampereen kaupunginvaltuusto. Me allekirjoittaneet vaadimme vanhan tavara-aseman säilyttämistä ja vetoamme Tampereen kaupungin päättäjiin, jotta he toimisivat viisaasti ja estäisivät tavara-aseman purkamisen.
Milja Mansukoski Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
4696 Luotu: 27.04.2025
Virkistys- ja lähimetsien hakkuut pois Vaasan metsäsuunnitelmasta
248 Luotu: 12.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
210 Luotu: 16.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
195 Luotu: 11.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
182 Luotu: 13.05.2025
Reilumpi luistelupassijärjestelmä aikuisille harrastajille
138 Luotu: 14.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20598 Luotu: 20.03.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
682 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
255 Luotu: 29.04.2025
Vesannontie /Seututie 552 Keiteleellä turvalliseksi kevyen liikenteen väylällä
105 Luotu: 15.05.2025
Turvallisuutta Malminkartanonaukioon - lisää valvontaa Alepan alueelle
102 Luotu: 11.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
494 Luotu: 04.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
775 Luotu: 13.03.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
317 Luotu: 17.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
132 Luotu: 07.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1514 Luotu: 01.05.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1596 Luotu: 10.12.2024
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
40 Luotu: 18.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
68 Luotu: 08.05.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11389 Luotu: 03.02.2025