Ota Vastaa Kallein Lahja Rahatta Hinnatta!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Helsingin Sanomien häikäilemätön toiminta kärjistyy!

2019-12-03 09:44:42

 


Julkilausuma: Sananvapaus, Raamattu ja Räsänen

Me allekirjoittaneet haluamme julkisesti tukea Päivi Räsästä häneen kohdistuneen poliisitutkinnan ja syyteharkinnan vuoksi. Kyse on ennen kaikkea sananvapaudesta ja meille elintärkeästä kirjasta, Raamatusta. Tiedämme, että jokainen suomalainen ei näe Raamattua tärkeänä ja suuri osa ei tunne sitä lainkaan. Meille seurakunnissa se on kuitenkin elämämme perusta. Päivi kuuluu tähän joukkoon. Me kuulumme eri kirkkokuntiin mutta siitä huolimatta olemme samaa perhettä.

https://docs.google.com/document/d/1QDjSVFwdm8W6w39kVPFmy8Z6lCTfSQNzZVB_bhHY59s/mobilebasic?fbclid=IwAR3rCljEynk-Z0yAANzmfc0Pe-Pfq19uKLcj6uZnp8X_BwgH1gY99PlqskQ

+
Helsingin Sanomien häikäilemätön toiminta kärjistyy: Räsänen syypää jopa toimittajan väärinkäsityksiin - Sodomasta ja Gomorrasta ei pelastunut kuin kolme henkilöä eli hengellisesti kuolleet sodomiitit saivat lopulta ihan fyysisenkin kuoleman, joten turha meidän on väitellä Jumalan tuomioita vastaan. JEESUS: piskuinen lauma pelastuu tulevina päivinä. 

2.Pietarin kirje: 3:7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.

Loot ei lähtenyt tappamaan sodomiitteja, vaan jätti homman Kaikkivaltiaalle, joten jätetään mekin! 

1 Mooses 19 Sodoman pahuus

https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Moos.+19%3A1&rnd=1575328882202

+

2.Pietarin kirje:

2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.

 

Juudaan kirje:

1:7 samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.

 

2.Pietarin kirje:

2:5 Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.

+

Helsingin Sanomien häikäilemätön toiminta kärjistyy: Räsänen syypää jopa toimittajan väärinkäsityksiin

 

https://timoeskola.wordpress.com/2019/12/02/helsingin-sanomien-haikailematon-toiminta-karjistyy-rasanen-syypaa-jopa-toimittajan-vaarinkasityksiin/?fbclid=IwAR33ZwDzAZACGjHt6yCaZ2hzijw9Rl4vrQYPyzvwqUV2025NGaF5KphzEeQ
+

Päivi Räsäsen kannattaisi puhua homoista ja kuolemasta niin, että maallikkokin ymmärtää

Raamattua siteerataan kuin se olisi joku sisäpiirijuttu, kirjoittaa kolumnissaan Maria Manner.

Sunnuntai | Viikon lopuksi

Julkaistu: 1.12. 2:00 , Päivitetty: 1.12. 6:17

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006326003.html

+

 


Juhani Starczewski

Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä!

2019-11-27 09:14:31
LAITA VIESTIÄ NIILLE, JOTKA EIVÄT OLE ALLEKIRJOITTANEET ADRESSIA!

Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on huolestunut Suomen keskusteluilmapiiristä. Jos ihmiset eivät ymmärrä mitä on rikollinen puhe, lakia tulisi hänen mukaansa terävöittää.
 
 
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sanoo, että sananvapausrikoksiin liittyy aina tulkintaa.
Paavo Teittinen HS Julkaistu: 20.11. 2:00 , Päivitetty: 20.11. 6:19

+++++++

HS ei julkaissut tätä Päivi Räsäsen Raamattu-vastinetta

ANTTI KIRKKALA | 25.11.2019 | 15:41- päivitetty 25.11.2019 | 15:46
https://www.verkkouutiset.fi/hs-ei-julkaissut-tata-paivi-rasasen-raamattu-vastinetta/?ref=rns_tw

+++++++
 

Hesarin valeuutinen Paavalista ja Räsäsestä - Patmos blogi  - 20.11.2019

Pasi Turunen (TM) on toimittaja, raamatunopettaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.

Hesarin valeuutinen Paavalista ja Räsäsestä

https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/1391/hesarin_valeuutinen_paavalista_ja_rasasesta/13525?comments_comment=13525#comments_comment_13525 

Kommentointia:

Juhani Starczewski 24.11.2019 15.24

Tarkennus kohtaan: Turunen kirjoittaa: ...joista edes mikään VT:n laki ei säätänyt kuolemantuomiota.

Mielestäni 3 Moos 20:13 tarkoittaa ihan konkreettia kuolemantuomiota, ei hengellistä kuolemaa.

3.Mooseksen kirja:

20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; HEIDÄT RANGAISTAKOON KUOLEMALLA, he ovat verivelan alaiset.

18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.

Turunen kirjoittaa: Paavali tarkoittaa Room 1:32 jakeessa "kuolemalla" hengellistä kuolemaa, siis ikuista eroa Jumalan elämästä. Tämä ilmenee muun muassa siitä, että Paavali viitatessaan "senkaltaisiin" (1:32; 2:2-3), jotka ”ansaitsevat kuoleman”, ei viittaa yksin homoseksin harjoittamiseen, vaan luettelee muun muassa panettelun, parjaamisen ("korvaan kuiskuttelun"), kateuden, kerskailun, rakkaudettomuuden, säälimättömyyden ym., joista edes mikään VT:n laki ei säätänyt kuolemantuomiota. Tällä tavoin Paavali rakentaa argumentaatiotaan 1-2 lukujen kautta kohti Room. 3:23 siitä, että "KAIKKI ovat syntiä tehneet" ja tarvitsevat pelastusta Kristuksessa.

Juhani Starczewski kommentoi

Roomalaiskirje:

1:18 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,

1:19 sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

1:20 Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,

1:21 koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt.

1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet

1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.

1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,

1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.

1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;

1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.

Ketkä pitävät totuutta vääryyden vallassa Room 1:18? Mikä porukka tietää totuuden, mutta eivät sitä kerro muille. Mikä on tämä porukka? Mielestäni homoseksuaalit eivät ole tämä porukka, joka pitää totuutta vääryyden vallassa, vaan he ovat seuraus tuon porukan toiminnasta, jotka eivät kerro Jumalan todellisesta olemuksesta kirkkaudesta ja toiminnasta. Homoseksuaalitko ovat tyhmiksi tulleet? Mielestäni tämä porukka, joka pitää totuutta vääryyden vallassa on pimentynyt ja heidän väärän toiminnan seurauksena ”syntyy” homoseksuaalinen toiminta. Homoseksuaalisuus ei ole syy vaan väärän toiminnan seuraus.

Suomessakin sanotaa, että lainsäädäntömme on perustettu Jumalan Kymmenen Käskyn pohjalle. Tämä on valhetieto. Suomessa on koko historian ajan ollut voimassa vain yhdeksän käskyä eli ns. näkyvä tunnustus. Jumalan näkymätön olemus on pimennety jo vuonna 787, kun seitsemäs ekumeeninen synodi poisti toisen käskyn ja jakoi kymmenen eli ns. himoitsemisen kielto käskyn kahteen osaan 9 ja 10 käsky.

2. KÄSKY

Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

Ilmestyskirja:

12:17 Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT ja joilla on JEESUKSEN TODISTUS.

14:12 Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät JUMALAN KÄSKYT ja JEESUKSEN USKON.

Tämä porukka pitää TOTUUTTA VÄÄRYYDEN VALLASSA!

Seuraavassa on artikkeli "Ikonimaalari"-kirjasta.

Siinä kerrotaan päätöksestä vuodelta 787, jolloin 2. käsky poistettiin ja 10.käsky jaettiin 9. ja 10.käskyksi!

Vuonna 787 tehtiin päätös, jolla on suuri merkitys kuvan historiassa. Sen teki ”pyhä ja suuri maailmanlaajuinen kokous ”, joka oli kokoontunut ”Jumalan armosta sekä hurskaiden ja kristittyjen hallitsijoiden”, Bysantin keisarin Konstantinoksen, joka tuolloin oli alaikäinen, ja hänen äitinsä, sijaishallitsijana toimivan Irenen määräyksestä Nikean kaupunkiin Bithynian maakunnassa. Se oli kristillisen kirkon historian viimeinen synodi, jonka päätöksiin yhtyivät kaikki silloisen kirkon johtajat: Antiokian, Aleksandrian, Jerusalemin ja Konstantinopolin patriarkat sekä Rooman paavi.  Tämän vuoksi sitä kuten kuutta aikaisempaa vastaavaa kirkolliskokousta kutsutaan ekumeeniseksi synodiksi. Järjestyksessä se siis oli seitsemäs ja toistaiseksi viimeinen.

Mitä seitsemäs ekumeeninen synodi sitten päätti kuvista?

- Kuin kuninkaallista polkua kulkien, seuraten pyhien isiemme Jumalan johdatuksella antamia opetuksia sekä katolisen kirkon traditiota sillä tiedämme sen olevan peräisin siinä asuvasta Pyhästä Hengestä – päätämme tarkoin ja huolellisesti harkittuamme, että samoin kuin kunnioitettu ja elämää antava ristin kuva, on asetettava esiin hurskaita ja pyhiä kuvia, jotka on valmistettu väreistä, pienistä 

mosaiikkikivistä ja muusta sopivasta materiaalista, Jumalan pyhiin kirkkoihin, pyhiin astioihin, esineisiin ja vaatteisiin, seinille ja puulaudoille, taloihin ja teille. 

Meidän Herramme ja Jumalamme sekä Pelastajamme Jeesuksen Kristuksen kuvan tavoin turmeltumattoman valtiattaremme pyhän Jumalansynnyttäjän ja kunnioitettujen enkeleiden ja kaikkien pyhien ja hurskaiden ihmisten (kuvia). Päätöstä olivat edeltäneet vuosisataiset erimielisyydet kirkollisessa käytössä olleista kuvista. Vuodesta 726 lähtien oli vallinnut konkreettinen kiistatilanne, kuvainraaston aika eli ikonoklasmi. Tästä kielteisestä reaktiosta kirkon kuvahurskautta kohtaan teki virallisesti lopun seitsemännen ekumeenisen synodin päätös vuodelta 787. Se määräsi kuvien käytön kultti- tarkoituksiin sallituksi, jopa välttämättömäksi. Pyhistä kuvista tuli erottamaton osa idän rtodoksisen kirkon hartauselämää.

Kunnia kuvatulle

Samalla erotettiin selvästi pyhälle kuvalle osoitettu kunnioitus, joka kohdistuu siihen kuvattuun eli kuvan aiheeseen,vain 'jumalalliselle olemukselle' kuuluvasta todellisesta palvonnasta. - Sillä mitä enemmän jatkuvasti nähdään kuvallisen esityksen kautta, sitä enemmän kuvien katselijat palauttavat mieliinsä kuvien esikuvat ja kaipaavat niitä ja voivat jakaa niille tervehdyksensä ja kunnioittavan kumarruksensa, ei kuitenkaan uskomme mukaista todellista palvontaa, joka kuuluu vain jumalalliselle olemukselle. Sen sijaan niiden kunniaksi on suitsutettava ja niitä on (kynttilöin) valaistava kuten kunnioitettua ja elämää antavaa ristin kuvaa ja pyhiä evankeliumeja ja muita pyhiä esineitä, kuten esi-isämmekin hurskaasti tapasivat tehdä.  'Sillä kuvan kautta kunnioitetaan esikuvaa' ja se, joka kumartaa kuvaa, osoittaa kunnioitustaan siinä kuvatulle.

Kirous kieltäjille

Toisinajatteleville synodi saneli kirouksensa ja tuomionsa. Kauas kirkosta pitää ajaa kaikki, jotka rohkenevat olla eri mieltä ja opettaa toisin tai mitätöidä kirkolliset perinnäissäännöt kirottujen harhaoppien mukaisesti tai tavoitella jonkinlaista muuta määrittelyä tai hylätä jonkin kirkon säännöistä, evankeliumin tai ristin kuvan tai ikonimaalaukset ja marttyyrien pyhäinjäännökset. Erotettava on piispat ja papit, jotka rohkenevat - vieläpä käyttäen hyväkseen yhteisiä pyhiä esineitä ja laillisia luostareita pyrkiä väärin ja ovelasti kumoamaan yhdenkin katolisen kirkon perimätiedon kohdan. Yhteisöstä on suljettava näin menettelevät, yhtä hyvin munkit kuin maallikot.

Yksimielinen ylistys

Tällä tavoin tulee voimaan pyhien isiemme opetus samoin kuin katolisen kirkon traditio, kirkon, joka maan äärestä toiseen on ottanut vastaan hyvän sanoman. Tällä tavoin seuraamme Paavalia, joka puhui Kristuksen nimissä, ja koko jumalallista apostolista seurakuntaa sekä isällistä pyhyyttä ja pidämme kiinni niistä perinnäissäännöistä, jotka olemme saaneet. Tällä tavoin laulamme voitonhymnit kirkolle profeetallisella tavalla. 'Riemuitse suuresti, tytär Siion, julista, tytär Jerusalem. Iloitse ja riemuitse koko sydämestäsi. Herra otti sinusta pois vastustajiesi väärät teot, sinut on lunastettu vihollistesi käsistä. Herra on kuningas keskelläsi. Et pahaa näe! Ja rauha on päälläsi iankaikkisesti!' Pyhä kirkolliskokous julisti: me kaikki uskomme niin, kaikki olimme samaa mieltä, kaikki hyväksyimme ja al-lekirjoitimme. Tämä on apostolien usko, tämä on oikeauskoisten usko. Tämä usko lujitti maailmanlaajuista (kirkkoa). Uskoen yhteen Jumalaan, Kolminaisuudessa ylistettyyn, tervehdimme kunnioitettuja kuvia.

Sallitut kuvaamistavat

Seitsemännen ekumeenisen synodin väljästi muotoilema päätös ei sulje pois yhtään maalaustaiteen menetelmää tai aluetta. Kokouksen muista asiakirjoista saa tarkempaa tietoa aikakauden näkemyksistä. Keskeinen perusta pyhien kuvien maalaamiselle ja käytöllä on inkarnaatio, näkymättömän Jumalan Pojan ihmiseksi tuleminen., kuvattavaksi tuleminen. 

Se on kumonnut juutalaisille annetun kuvakiellon. 

Kristus on ollut Jumalan kuva, Jumalan oma ikoni, maan päällä. Itse Jumala, joka on pysynyt näkymättömänä, ei ole kuvattavissa. Aikakauden teologit, lähinnä Johannes Damaskolainen ja Theodoros Studites, käsittelivät kirjoituksissaan yksityiskohtaisesti kuvien teologisia lähtökohtia. Aukotonta käsitystä sallivuuden rajoista ei kuitenkaan ole tähän mennessä vielä syntynyt. Niinpä ikonien tekijät ovat sukupolvesta toiseen pohtineet ja kyselleet kirkollisen perinteen heille asettamia velvoitteita sekä mahdollisuuksiaan ja kykyjään soveltaa niitä käytännön ammattityöhön. Ikonimaalauksen historia on ollut täynnä liikettä ja elämää. Se on ollut monien henkisten ja hengellisten ja myös perin inhimillisten tasojen kohtauspaikka. Se on versonut uskon maaperästä, mutta uninäyt ja mystiikka ovat sitä saatelleet vuosisadasta toiseen.

+++++++

”Kiihottaako syyttäjä itse kansanryhmää vastaan?”
JUHA-PEKKA TIKKA | 26.11.2019 | 10:17
KD:n Antero Laukkanen kysyy, onko valtakunnansyyttäjältä historia kadoksissa.

https://www.verkkouutiset.fi/kiihottaako-syyttaja-itse-kansanryhmaa-vastaan/?ref=rns_fb&fbclid=IwAR2yiirJfeW3MDFMETrB-ujJKfJKjOZ6H82yMs4y2nNSm3guZY57oydFeDc

+++++++




 

 

 


Juhani Starczewski

Päivi Räsänen poliisikuulusteluun perjantaina 1.11. klo 11.15 -> levitä tietoa!

2019-10-28 11:54:23

28.10.2019: Päivi Räsänen: "Sain kutsun poliisikuulusteluun – olen hämmästynyt" Sain kutsun poliisikuulusteluun, joka toimitetaan tämän viikon perjantaina 1.11. klo 11.15 alkaen Pasilan Poliisitalolla, Räsänen kertoo tiedotteessaan.



https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paivi-rasanen-sain-kutsun-poliisikuulusteluun-olen-hammastynyt/7604458#gs.ce7xii

Päivi Räsänen: "Sain kutsun poliisikuulusteluun – olen hämmästynyt" Sain kutsun poliisikuulusteluun, joka toimitetaan tämän viikon perjantaina 1.11. klo 11.15 alkaen Pasilan Poliisitalolla, Räsänen kertoo tiedotteessaan.



Video: Päivi Räsänen harkitsi kesäkuun tviittikohun yhteydessä kirkosta eroamista.



Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen kertoo saaneensa kutsun poliisikuulusteluun.



Puolueen entinen puheenjohtaja, nykyinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja on epäiltynä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.



– Sain kutsun poliisikuulusteluun, joka toimitetaan tämän viikon perjantaina 1.11. klo 11.15 alkaen Pasilan Poliisitalolla, Räsänen kertoo tiedotteessaan.



– Olen hämmästynyt siitä, että tutkintaa edelleen jatketaan tapauksessani, jossa on kysymys syvästi uskonnon- ja sananvapaudesta.



Tutkinta juontaa juurensa Räsäsen kesäkuiseen tviittiin, jossa hän ihmetteli kirkon päätöstä olla Helsinki Pride -tapahtuman yhteistyökumppani ja tiedusteli, miten raamattu sopii yhteen sellaisen aatteen kanssa, jossa "ylpeys ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi".



Tviitin yhteydessä on myös kuva Raamatun Kirjeen roomalaisille katkelmasta, jossa puhutaan esimerkiksi toistensa kanssa "riettautta" harjoittaneista miehistä ja "häpeällisistä himoista".



Maksimituomio kaksi vuotta vankeutta



Poliisi tiedotti aikanaan aloittaneensa tutkinnan saatuaan tapauksesta rikosilmoituksen. Ilmoittaja katsoi Räsäsen tviitin olevan vähemmistöihin kohdistuva suvaitsemattomuuden ilmaus.



– Rikostutkinnan lopputuloksesta riippumatta aion edelleen käyttää perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa turvattua uskonnonvapautta pitämällä esillä Jumalan pyhän sanan opetuksia ja rohkaisen myös muita niin tekemään, Räsänen sanoo tiedotteessaan.



Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi saada sakkorangaistuksen tai enintään kaksi vuotta vankeutta.




Juhani Starczewski

Suomen perustuslaki -> 11 § Uskonnon ja omantunnon vapaus

2019-09-18 08:35:43
 
Suomen perustuslaki

11 § Uskonnon ja omantunnon vapaus
 
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
 
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.
 
12 § Sananvapaus ja julkisuus
 
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
 
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.
 
+
 
TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE! JO YLI 3.800 ON SEN ALLEKIRJOITTANUT!
ALLEKIRJOITA JA LAITA TIETO KAVEREILLE JA KAIKKIIN MAHDOLLISIIN RYHMIIN!
 
+
70669224_10218289288276129_1942698361786204160_n2.jpg

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Juhani Starczewski

TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE!

2019-09-08 15:53:23

bRI9k0TR_400x400.jpg
TUEN ILMAUS PÄIVI RÄSÄSELLE!
ALLEKIRJOITA JA LAITA TIETO MUILLEKIN!
https://www.adressit.com/tuen_ilmaus_paivi_rasaselle

Siunaten
Juhani Starczewski
Adressin aloittaja
040 757 3537


Juhani Starczewski

”Jumalan siunaus Suomen yllä” – Suomi 100 vuotta

2019-07-30 10:11:44


”Jumalan siunaus Suomen yllä” – Suomi 100 vuotta

https://www.youtube.com/watch?v=GDmtvBbBLkQ


Tommi Leskelä 14.7. 2019: "Talvisodan ihme"

18157698_10154643442933262_5828609532630895571_n1.jpg

 

 

 

 

 


 



 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

18157763_10154643464273262_8086662242422400121_n1.jpg



 
 

Juhani Starczewski

Male­siassa pidä­te­tyllä Timo Valto­sella vakava sydän­sai­raus – Niikko: ”Montaa päivää ei ole aikaa odottaa”!

2018-11-26 06:41:08

46495216_10156189446513542_236538086807306240_n.jpg
TIMO VALTONEN ON OLLUT TÄRKEÄ LINKKI USKON TIELLE!
 
https://www.facebook.com/juhani.starczewski/posts/10156073531643262

Kansanedustaja Mika Niikko 25.11.2018 klo 18·
Saavuin eilen illalla Israelin työmatkalta. Viimepäivät, erityisesti aamuyöt Malesian aikaeron johdosta on mennyt vaalipäälliköni Timo Valtosen ryhmän pidätyksen tilanteen parissa.
 
Malesiasta omaisten kanssa hankkimamme paikallinen lakimies on ollut yhteydessä Langkawin poliisiviranomaisiin perjantaista lähtien. Kuitenkin vasta tänään olemme saaneet yhteyden kaikkiin pidätettyihin. Heidän luonaan on päässyt käymään suurlähetystön edustaja ja tavannut heidät kaikki neljä erikseen.
 
Olosuhteisiin nähden pidätettyjen mieliala on hyvä. Saamamme tiedon mukaan kenelläkään ei ole välitöntä vaaraa terveyden suhteen. Tärkein tavoitteemme on saada heidät pois maasta mahdollisimman pian.
 
Kahden vuoden vankeusrangaistuksen uhka, joka on minimi epäharmonian ja vihamielisten tunteiden aiheuttamisesta on sen verran vakava uhka, että teemme kaikkemme, jottei tuomiota lueta.
 
Seitsemän päivän tutkinta-aika päättyy tiistaina. Siihen mennessä tiedotamme lisää.
+
YK:n GCM-sopimuksen logossa on kätkettynä islamilainen viesti 23.11.2018
+
Mika Niikko menetti vaalipäällikkönsä Malesian poliisille – kehui itse muistelmissaan liimanneensa Jeesus-tarroja suurmoskeijan oveen
Nelihenkinen suomalaisseurue, jossa on mukana kansanedustaja Mika Niikon (ps, kuva oik.) vaalipäällikkö Timo Valtonen, pidätettiin viime keskiviikkona Langkawissa Malesiassa. Julkaistu: 25.11. 6:50
+
MALESIA 23.11.2018 14:38 (päivitetty 20:32)
Mika Niikko: Malesiassa pidätetyt tarvisevat nopeasti lakimiehen ja tulkin
+
Näkökulma: Suomalaisten pidätykset Malesiassa ovat kaksinaismoralismin taidonnäyte sekä muslimimailta että perussuomalaisilta Eilen 23.11.2018 klo 11:36
Neljän kristinuskoa levittäneen suomalaisen pidätykset Malesiassa toivat esiin ongelmallisen ajattelumallin, kirjoittaa Lähi-idän tutkija Alan Salehzadeh. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a47732c0-43ab-4e2b-985d-f4d2eacf951a
+
PUHEENAIHE 22.11.2018 19.00
Suomalaisten pidätys Malesiassa uhkaa vähävaraisten joulujuhlaa Korsossa – "Heihin ei ole saatu mitään yhteyttä"
+
Tässä on sharia-laki islamilaisessa maassa.
Nyt länsimaat haluavat tämän sharia-lain ja Soinin Vatikaani!
+
Pelasta meidät, Herra, meidän Jumalamme, ja kokoa meidät pakanain seasta, että me kiittäisimme sinun pyhää nimeäsi ja kerskauksemme olisi, että me sinua ylistämme!
+
Matteus 6:6: rukoillaan!!! Timo Valtonen SAA JAKAA!!! https://www.facebook.com/100010068466018/videos/811018375910437/
+
AAAMENTA! JEESUS JA EVANKELIUMI ESILLÄ! JEESUS: Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat...Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden!
 
Matteuksen evankeliumi:
28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
 
Luukkaan evankeliumi:
4:36 Ja heidät kaikki valtasi hämmästys, ja he puhuivat keskenään sanoen: "Mitä tämä puhe on, sillä hän käskee vallalla ja voimalla saastaisia henkiä, ja ne lähtevät ulos?"
 
5:26 Ja heidät kaikki valtasi hämmästys, ja he ylistivät Jumalaa; ja pelkoa täynnä he sanoivat: "Me olemme tänään nähneet ihmeellisiä."
 
7:16 Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen."
 
Apostolien teot:
19:17 Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.
 
Matteuksen evankeliumi:
5:11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
 
5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
 
Luukkaan evankeliumi:
11:49 Sentähden Jumalan viisaus sanookin: 'Minä lähetän heille profeettoja ja apostoleja, ja muutamat niistä he tappavat ja toisia vainoavat,
 
21:12 Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagoogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden.
 
Johanneksen evankeliumi:
15:20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
+
Male­siassa pidä­te­tyllä Timo Valto­sella vakava sydän­sai­raus – Niikko: ”Montaa päivää ei ole aikaa odottaa” marraskuu 22, 201814:12
+
Ekumenia etenee! Katolisen ulkoministerimme Timo Soinin jytkymissio ja hillotolppa maailman politiikassa jatkuu: Pekka Sartolan kirjasta S.O.S sivu 138-139:
USKONTOJEN YHDISTÄMINEN ALKAMASSA
Ensimmäinen tätä ennakoiva tapahtuma järjestettiin vuonna 2016 Jerusalemissa. Syyskuun 5-11.päivinä islamin / juutalaisuuden / kristinuskon edustajia kokoontui yhteiseen rukoukseen Jerusalemiin. Uskontojen yhteysjumalanpalvelus on osa festivaalia Mekudeshet, Siunattu Jerusalemin Kulttuurin aika.
Yhteinen projekti on yhdistetty Jerusalemin temppeli / kirkko / moskeija / kolmas temppeli!
 
sivulta 164: Heinäkuussa 2016, ja ensimmäistä kertaa roomalaiskatolisen kirkon historiassa myös koraania luettiin katolisen messun aikana. Lukijana imaami Sale Salem, paikka St. Marian kirkko Roomassa. Kunnioittaakseen islamia, kirkossa ollut MARIAN PATSA OLI PUETTU BURKAAN. Tällä haluttiin tehdä selväksi se, että Maria on merkityksellinen hahmo myös islamille. Näin todella asia onkin, sillä islamin profeetta Muhammad on maininnut Mariasta ja itsestään seuraavaa; Allah on paratiisissa antava minulle vaimoksi Marian, Imranin tyttären, faaraon vaimon ja Mooseksen sisaren. (Ibn Kathir, Qisas alal-Anbiya, s.381). Sekä toisessa hadithissa; Taivaassa, Jeesuksen äiti Maria, tulee olemaanyksi vaimoistani., (alSiyunti, 6/395).
+
Miten Soinin kuningatar suhtautuu tähän kuvioon?
Rooman Kuningatar, Islamin Kuningatar, Kaikkien Kuningatar
Maria-ilmestykset ja kaikkien uskontojen yhdistyminen
+
Mitenkähän Vatikaani ohjeistaa ulkoministeri Timo Soinia tässä asiassa? IS: Soinin avustaja kuuluu Opus Deihin
+
+
Profeetta Muhammad ja Islam - Vatikaanin luomus
Entisen jesuiittapapin, sittemmin Vatikaania vastustaneen tohtori Alberto Riveran (1935-1997) kuvakertomus profeetta Muhammadista (Muhammed), jonka hän väittää olevan Vatikaanin, roomalaiskatolisen kirkon, keksintö ja luomus. Tämä tarina on sen verran uskomaton, että sen sulattelu voi ottaa koville erityisesti niille, jotka ovat pitäneet katolista kirkkoa aitona kristillisenä instituutiona. Myös Vatikaanin masinoimat sodat pistävät virallisiin historiankirjoituksiin uskovat lujille, mutta aiheisiin liittyviä linkkejä on tekstin joukossa runsaasti - tosin useimmat viittaavat englannin kielisiin artikkeleihin.
 
Alussa Vatikaani käytti muslimeja hyväkseen sotiessaan juutalaisia ja tosi kristittyjä vastaan. Muslimit kuitenkin voimainsa tunnossa nousi Vatikaania vastaan ja julisti Paavin vääräuskoiseksi. Savi nousi valajaansa vastaan. Nyt Islam nostaa taas päätään. Se haluaa Jerusalemin ja haluaa hävittää Vatikaanin, tuon suuren porton.
 
Tosi kristitty on ihminen joka sydämmessään uskoo, että Jeesus on Herra, lihaksi tullut Jumalan Poika, joka kuoli ja haudattiin ja nousi kuolleista, istuu nyt Jumalan oikealla puolella ja on pian tuleva alas taivaasta voimassa ja kirkkaudessa tuomitsemaan tämän maailman. Mutta, joka häneen uskoo, pelastuu; se jolla on Jeesuksen todistus, se joka on uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Ei siis riitä, että ihminen kuuluu kirkkoon, maksaa kirkollisveroja ja käy kerran vuodessa joulukirkossa.
+
TIMO VALTONEN ON OLLUT TÄRKEÄ LINKKI USKON TIELLE!
 
Olin käymässä Helsinki Missiossa elokuun lopussa vuonna 1987. Grahamin puheen jälkeen menin stadionin viheriölle. Kanssani tuli juttelemaan nuori innokas mies – entinen uusnatsi ja jengipomo TIMO VALTONEN! Hän kertoi JEESUKSESTA ja USKOSTAAN niin vakuuttavasti, että olin hämilläni ja koin, etten kyllä JEESUSTA ja USKOA noin ole koskaan kokenut.
 
Olin syntyperäinen roomalaiskatolinen ja olinhan koko ikäni (31v) käynyt kirkossa. Olin ollut messupalvelija, Raamatun lukija messuissa, olin seurakuntaneuvoston varapuheenjohtaja sekä kuuluin hiippakuntaneuvostoon. Olin ollut töissä kuusi vuotta lastentarhanopettajana Nunnalassa eli Katolisten Sisarten leikki-ikäisten koulussa. Esimieheni oli puolalainen nunna. Hän oli silloisen puolalaisen paavin henkilökohtainen ystävä....
 
Eikös minun kohdallani Uskon asiat pitäisi olla kunnossa...? Olin uskontoni mukaan uudestisyntynyt vauvana kasteessa ja minut oli konfirmoitu ja vahvistettu piispan voitelulla nuorena ja olin silloin kuulema saanut Pyhän Hengen lahjat...ELI MINUN PITI OLLA KIRKON USKOSSA!?
 
Keskustelimme Timo Valtosen kanssa. Rukoilimme. Sanoin, että jos asiat JEESUKSEN kanssa eivät ole kunnossa, niin pyysin Häntä – JEESUSTA - selvittämään asiani!
 
Sain Missiokirjat. Kotona luin ja katselin niitä. Kirjassa oli kuva, jossa oli syvä rotko, jonka molemmin puolin oli ihmisiä. Vasemmalla puolella olivat jumalattomat ihmiset ja rotkon oikealla puolella olivat pelastuneet ihmiset. Katselin seuraavaa kuvaa, jossa oli tyhjä risti rotkon välissä. Koin olevani rotkon vasemmalla puolella eli en kokenut olevani uskovainen.
 
Vaimoni oli iltapesulla ja sammutin valon ja valmistauduin nukkumaan. Yhtä äkkiä pimeä huone tuli aivan kirkkaaksi ja ihmettelin, mistä kirkkaus tuli? Yhtään valoa ei ollut päällä huoneessa. Kirkkaus oli häikäisevä. Kuulin kirkkaudesta äänen, joka sanoi minulle.”JUHANI, KAIKKI SINUN SYNTISI OVAT ANTEEKSIANNETUT!” Ihmeissäni kysyin: ”KAIKKIKO?” Kirkkaudesta kuului jälleen selvä puhe: ”KAIKKI!” Silloin koin selvästi, että minä siirryin ristin kautta rotkon oikealle puolelle! Koin Uudestisyntyneeni ja Uskon elämä avautui valtavalla tavalla ja sitä on riittänyt reilut 31 vuotta. Olin kerran nähnyt tuon kirkkauden kuin aukinaisesta oven kautta loistavana, kun vielä en ollut Uskossa – olin silloin herätyksessä ennen Missiota.
 
Heprealaiskirje 10
Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
 
Kolossalaiskirje
1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
1:15 ja hän on NÄKYMÄTTÖMÄN Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
 
Tutkin Sanaa ja se avautui ihmeellisellä tavalla. Menin raamatulliselle Tosisukovien upotuskasteelle Israelissa Genesaretin järvessä. Apostolien teot: 2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
 
Roomalaiset 6 Kaste ja uusi elämä! Roomalaiskirje:
6:1 Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
6:2 Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
6:3 Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
6:4 Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
 
SIUNAUSTA JA VARJELUSTA JA JOHDATUSTA TIMOLLE JA SEIJALLE JA KAHDELLE MUULLEKIN!
 
Hebrealaiskirje:
13:3 Muistakaa vankeja, niinkuin olisitte itsekin heidän kanssaan vangittuina; muistakaa pahoinpideltyjä, sillä onhan teillä itsellännekin ruumis.
 
+
 
Lähe­tys­työtä tehneitä suoma­laisia pidä­tetty Male­siassa –
Malesiassa pidätetty suomalainen ehti päivittää Facebookia ennen kuin kännykkä vietiin – Ystävä: ryhmä ainakin viikon tutkintavankeudessa
Langkawin poliisi pidätti neljä suomalaista. Taustalla kuva yleisnäkymästä Langkawin saaren Cenangin rannalta.
Julkaistu: 22.11. 11:32
 
Timolla on hyviä ystäviä täällä Suomessa ja he varmasti saavat osaltaan autettua sitä. Hänellä on vakava sydänsairaus ja hän tarvitsee hyvät lääkkeet päivittäin. Uskotaan, että hän sieltä pääsee kyllä.
 
+
Kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö on yksi kristinuskon levittämisen takia pidätetyistä suomalaisista – "Joku sai seurueelta kynän ja ilmoitti heistä poliisille – tilanne on vakava"
+
Mika Niikko: ”Voit­teko kuvi­tella, että yhden kynän ojen­ta­minen voi johtaa 5 vuoden vankeu­teen?”
marraskuu 22, 2018 0:12
+
Mika Niikko puhui Malesiassa pidätetyn Timo Valtosen kanssa puhelimessa: "Timo tuo omaa uskoaan esiin joka paikassa" Kotimaa 21.11.2018 21:01
+
Kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö pidätetty Malesiassa, uhkana pitkä vankeus: ”Toteutti Jeesuksen käskyä” keskiviikko 21.11.2018 klo 17:42 (muokattu 21.11.2018 klo 18:06)
+
Malesiassa pidätettiin kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö – ”He ottivat puhelimet pois ja sen jälkeen ei ole kuulunut mitään”
Kansanedustaja Mika Niikon (ps) vaalipäällikkö pidätettiin Malesiassa.
Julkaistu: 21.11. 17:19 , Päivitetty: 21.11. 19:34
+
Malesiassa pidätettiin kansanedustaja Mika Niikon vaalipäällikkö – ”Hänellä oli kova hätä”
Julkaistu: 21.11. 17:19
+
Yksi Malesiassa pidätetyistä oli Joosua Missiosta
– järjestö on tuttu Suomi Jeesukselle -bussista
Julkaistu: 21.11. 16:15
+
Neljä suomalaista on pidätetty Malesiassa epäiltynä kristillisen materiaalin jakamisesta
MALESIA 21.11.2018 14:22 (päivitetty 14:41)
+
Neljä suomalaista pidätetty Malesiassa kristillisten vihkojen jakamisesta – joukossa perussuomalaisen Mika Niikon vaalipäällikkö - Pidätetyt olivat jakaneet kristillistä materiaalia. Muslimienemmistöisessä Malesiassa se on jyrkästi kiellettyä.
Malesia 21.11.2018 klo 10:13 päivitetty 21.11.2018 klo 13:00
+
Neljä suomalaista pidätetty Malesiassa, vuosien vankeus uhkaa – poliisi takavarikoi 336 muistikirjallista Raamatun tekstejä ja 47 kynää
Julkaistu: 21.11. 9:54
+
 
Presidentti Kyösti Kallion rukous ja puhe talvisodan aikana 1939!
Sitoudun Kallion rukoukseen:
-
FB+YSTÄVÄ!
-
TOSIUSKOVIEN UPOTUSKASTE! JEESUS: NÄIN TÄYTETÄÄN KAIKKI VANHURSKAUS! MONET OVAT KUTSUTUT, HARVAT VALITUT! Klikkaa, lue ja kommentoi:
-
David Wilkersonin näky! Klikkaa, lue ja kommentoi:
-
Kristalliyön tapahtumat - 80 vuotta 9.-10.11.2018 – Lutherin 535v-syntymäpäivä! Klikkaa, lue ja kommentoi:
-
Sionistit marssivat lauantaina Turussa – toimittaja pelkää Vastarintaliikkeen iskua
-
Kertokaa siitä lapsillenne
-
JEESUS PELASTI JA PELASTAA 31 VUODEN AJAN! KIITOS JEESUS!
-
-
SAAKO SUOMENJUUTALAINEN YHTEISÖ ELÄÄ TURVASSA SUOMESSA?
Klikkaa, lue ja kommentoi:
-
Uskova Vaimo peitätkö vai häpäisetkö pääsi -> miehesi -> Jumalanpalveluksessa rukoillessa ja profetoidessa?
-

Juhani Starczewski

Helsingin juutalainen seurakunta - Turvakeräys 72h - 8.10.2018 -> aikaa kerätä yhteensä 90 000 euroa!

2018-10-10 08:24:18
Helsingin juutalainen seurakunta - The Jewish Community of Helsinki 8. lokakuu kello 17.08 ·

Turvakeräys 2018 on alkanut! charidy.com/turva

30657138_1764435690284327_2092628756871396652_n2.jpgMeillä on 72h aikaa kerätä yhteensä 90 000 euroa. Jokainen lahjoitettu euro on kolmen euron arvoinen kiitos yksityisen lahjoittajan ja Patmos Lähetyssäätiön tuen. Tarvitsemme tukeasi! Voit lahjoittaa kampanjasivustolla luottokortin avulla: charidy.com/turva tai pankkisiirtona :
FI12 2185 1800 0014 64, NDEAFIHH, viite 1818
tai suomalaisen nettipankin kautta: www.jchelsinki.fi/lahjoita/turvallisuus
+
Helsingin juutalaisella seurakunnalla on Poliisihallituksen myöntämä varainkeräyslupa nro RA/2016/757, joka on voimassa kaikkialla Suomessa Ahvenanmaata lukuunottamatta 1.1.2017-31.12.2018 
Turvallisuushuoli Kampin synagogassa: Juutalainen seurakunta kerää rahaa vartijan palkkaan, vuorokaudessa saatu kokoon 30 000 euroa
Seurakuntaa toivoo saavansa yksittäisten lahjoittajien turvin kokoon noin puolet turvallisuusbudjetistaan.
Julkaistu: 9.10. 15:12 , Päivitetty: 9.10. 16:58

Juhani Starczewski

SUURI ISRAEL-JUHLA! JAA TIETOA KAVEREILLESIKIN!

2018-10-05 23:10:49

Suuri_Israeljuhla-20181.jpg



”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” 1 Mooseksen kirja 12:3
"Toivottakaa rauhaa Jerusalemille, menestykööt ne, jotka sinua rakastavat. Rauha olkoon sinun muuriesi sisällä, olkoon onni sinun linnoissasi. Veljieni ja ystävieni tähden minä sanon: olkoon sinulla rauha. Herran, meidän Jumalamme, huoneen tähden minä tahdon etsiä sinun parastasi." Psalmi 122:6-9

Juhani Starczewski

KUKA PUOLUSTAA PUOLUSTUSKYVYTTÖMINTÄ?! Laita kaverillesikin!

2018-09-18 19:22:58

LÄHETETTY KAIKILLE 200 KANSANEDUSTAJALLE 18.9.2018 -> ARVOISA KANSANEDUSTAJA!

KUKA PUOLUSTAA PUOLUSTUSKYVYTTÖMINTÄ?!

Katso, lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti. Niinkuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat. Onnellinen se mies, jonka viini on niitä täynnä! Eivät he joudu häpeään, kun portissa puhuttelevat vihamiehiänsä. Psalmi 127

Ja Jumala loi ihmisen - Aadamin -  omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän - Aadamin - hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät 1 Ms 1:27. Mies on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. (1 Kor 11:7).

Daavid sanoi: "Syntiseksi minä olen siinnyt äitini kohtuun." (Ps 51:5).
Ei ainoastaan ihmiselämä ala hedelmöittymisestä vaan myös synnillinen ihmiselämä alkaa siitä.
Psalmissa 58:4 sanotaan: "Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta saakka."
Jeremiaan Jumala kutsui jo äidinkohdusta (Jer 1:5).

Johannes Kastaja hypähti ilosta (Lk 1:44) ja täyttyi Pyhällä Hengellä äitinsä kohdussa (Lk 1:15)
Jumala ei Raamatussa koskaan täytä Pyhällä Hengellä muita kuin ihmisiä. Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä Marian kohdussa (Mt 1:20) ja Raamattu osoittaa tämän olevan Hänen inhimillisen elämänsä alku.
Psalmin 139 mukaan Jumala on jopa kirjoittanut sikiön nimen kirjaansa taivaassa (jae 16).
Syntymätön lapsi on hedelmöittymisestä lähtien täysi ihminen, niin silloin kielto "Älä tapa" liittyy myös sikiöön kuten kaikkiin ihmisiin, koska kyse on tarkoituksenmukaisesta ihmiselämän tappamisesta.

Seuraavaan on koottu raamatullisia väitteitä koskien sikiön täyttä ihmisyyttä:
1. Syntymättömiä vauvoja kutsutaan lapsiksi, samalla sanalla puhuttaessa nuorista lapsista ja vauvoista, (Lk 1:41,44; 2:12,16; 2 Ms 21:22) ja joskus jopa aikuisista (1 Kun 3:17).
2. Syntymättömät lapset ovat Jumalan luomia (Ps 139:13) kuten Jumala loi myös Aatamin ja Eevan (1 Ms 1:27).
3. Syntymättömän lapsen elämää suojellaan samalla rangaistuksella, jonka saa aikuisten vahingoittamisesta tai tappamisesta (2 Ms 21:22; 1 Ms 9:6). 4. Kristus oli ihminen (jumalihminen) hetkestä jolloin Hän oli Marian kohdussa (Mt 1:20-21; Lk 1:26-27)
5.  Ja Jumala loi ihmisen - Aadamin -  omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän - Aadamin - hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät ( 1 Ms 1:27. Mies on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa. (1 Kor 11:7).
On tieteellinen fakta, että ihmisen sukupuoli määräytyy hedelmöittymishetkellä.
6. Syntymättömät lapset ovat syntisiä (Ps 51:5) ja voivat iloita (Lk 1:44), ominaisuuksia, jotka ovat ihmiselle tunnusomaisia.
7. Persoonapronomineja käytetään kuvaamaan syntymättömiä lapsia (Jer 1:5) kuten muitakin ihmisiä.
8. Sanotaan, että Jumala tuntee intiimisti ja henkilökohtaisesti syntymättömät kuten muutkin (Ps 139:15-16; Jer 1:5).
9. Jumala jopa kutsuu syntymättömiä (1 Ms 25:22-23; Tuom 13:2-7; Jes 49:1,5; Gal 1:15).

Kokonaisuutena nämä Raamatun kohdat eivät jätä epäilystäkään, etteikö syntymätön olisi ihminen, poikavauva Jumalan kuva, yhtä lailla kuin pieni lapsi tai aikuinen. Poikavauva on luotu Jumalan kuvaksi hedelmöittymishetkestä saakka ja syntymää edeltävä elämä on arvokas ja sitä suojelee Jumalan laki: "Älä tapa".
Vahingossa tapahtunut tappo ei ole raamatullisessa mielessä rikos, (4 Ms 35:11,12). Mutta tiedostettu viattoman ihmisen tappo on. Syntymätön on myös ihminen, siten syntymättömän tappaminen on väärin, on se sitten tehty pahansuovasti tai hyvin motiivein, sillä hyvätkään motiivit eivät oikeuta sitä. Tietenkään kaikki tappaminen ei ole väärin. Raamattu ei esimerkiksi vastusta oman elämän puolustamista, vaikka oli tarpeellista tappaa uhkaaja. 2 Ms 22:2 sanoo: "Jos varas tavataan murtautumasta sisään ja hänet lyödään hengiltä, surmaaja ei joudu vastuuseen hänen verestään." Käsky käännetään "Älä tapa", mutta hepreankielinen sana ei tarkoita yksinkertaisesti tappamista, vaan ennemminkin tarkoituksenmukaisesta ihmiselämän tappamisesta.

Vaikka Raamattu ei tuomitse kaikkea tappamista, se tuomitsee kuitenkin tiedostetun viattoman ihmiselämän tappamisen, vanhan tai nuoren, syntyneen tai syntymättömän. Egyptin kuningas käski tappaa kaikki syntyneet poikalapset, mutta kätilöt eivät suostuneet tottelemaan kuninkaallista käskyä ja Jumala siunasi heitä heidän myötätuntonsa ja rohkeutensa vuoksi (2 Ms 1). Ihmisen tappaminen ilman oikeutettua syytä on Raamatussa vakava rikos. Koska poikavauva on Jumalan kuva, se on hyökkäys Jumalaa vastaan. Jumala ei suhtaudu siihen kevyesti (Ilm 2), eikä meidänkään pitäisi.

ERITYISIÄ ONGELMIA, JOITA TULISI AJATELLA

Muutamat erityiset ongelmat vaativat huomiota. Ensinnäkin, vakavasti vammautuneita lapsia ei ole oikeutta abortoida, koska he ovat vammastaan huolimatta ihmisiä. Ihmiselämää tulisi suojella, oli fyysinen vammautuminen miten vakavaa hyvänsä. Jos on väärin tappaa vammautuneita lapsia ja aikuisia, niin on väärin tappaa syntymättömiäkin.

Toiseksi, entä ne lapset, jotka ovat siinneet raiskauksen kautta? Raiskaus on yksi pahimmista loukkauksista, mitä ihminen voi kärsiä. Kuitenkin täytyy muistaa, ettei ole mitään keinoa tehdä tapahtunutta tapahtumattomaksi. Lopettaessaan raskauden abortin kautta ihminen ei poista raiskausta. Raiskauksen uhri ei myöskään saa oikeutta kohdistamalla rangaistuksen syntymättömään lapseen. Kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa. Syyllisyys oman lapsen hengen riistämisestä, raiskauksen nöyryytyksen lisäksi, ei auta äitiä. Viattoman syntymättömän lapsen tappaminen on rikos. Miksi rankaisisimme viatonta raiskauksen tulosta? Rankaistaan syyllistä, raiskaajaa. Vaikka raiskauksen tuloksena tapahtuu erittäin harvoin hedelmöittyminen, niilläkin muutamilla lapsilla, jotka ovat syntyneet raiskauksen tuloksena, on oikeus elää. Heidätkin on tehty Jumalan kuviksi (Ps 139:13-16).

Kolmanneksi, eikö naisella tulisi olla oikeus hallita omaa kehoaan? Vauva ei ole osa äidin kehoa. Se on erillinen ihmisolento, jolla on oma kehonsa. Äiti ruokkii vauva kohdussa, mutta onko äidillä oikeus lopettaa vauvan ruokkiminen sen syntymän jälkeen? Tämä olisi tappamista näännyttämällä. Samoin olisi syntymättömän lapsen ruuan saamisen katkaiseminen. Entä jos vauvan olemassaolo uhkaa äidin henkeä? Tässä kysymyksessä kristityt eroavat. Jotkut säästäisivät vauvan hengen, koska eivät saa tappaa, mutta he sallivat äidin kuoleman tässä tilanteessa. Monet ovat kuitenkin tätä vastaan, perusteenaan itsepuolustus. Heidän mukaansa äidillä on oikeus suojella elämäänsä sen uhkaajaa vastaan, vaikka toista ihmistä vastaan (2 Ms 22:2). Teknisesti tällainen teko ei olisi abortti, vaan tarpeellinen teko äidin elämän säilyttämiseksi, mikä johtaisi myös sikiön kuolemaan. Jotain lohtua voi olla siitä, että tällaisia tapauksia esiintyy hyvin harvoin. Viimeksi mainituissa kysymyksistä tekee vaikeita se, että on kyseessä kaksi ihmiselämää. Siten syntyy ristiriita molempien elämän säilyttämisintressien välille.

Lopuksi on tärkeää muistaa, että vaikeat poikkeustapaukset ovat erittäin harvinaisia. Kun esim. Suomessa nykyään tehdään n. 10.000 aborttia vuodessa, joukossa ei yleensä ole yhtään tällaista erityistapausta. Keskusteltaessa abortista tulisi ensiksi ratkaista asennoituminen niihin yli 99 % tapauksista, jotka eivät mitenkään ole luokiteltavissa poikkeustapauksiksi.

ABORTTI: SYNTYMÄTTÖMÄN LAPSEN TAPPAMINEN
- Raamatulliset perusteet aborttia vastaan

Tiedoksenne!

Kunnioittaen

Juhani Starczewski

+358 40 757 3537
juhani.starczewski@elisanet.fi
Kotisivu: http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/
Facebook: https://www.facebook.com/juhani.starczewski
Twitter: https://twitter.com/juhanistarczews

Presidentti Kyösti Kallion rukous ja puhe talvisodan aikana 1939!
Sitoudun Kallion rukoukseen:
https://www.adressit.com/presidentti_kyosti_kallion_rukous_ja_puhe_talvisodan_aikana_1939

-------- Alkuperäinen viesti --------
Aihe: Kuka puolustaa puolustuskyvyttömintä?!
Päiväys: 18.9.2018 16:14
Lähettäjä: juhani.starczewski@elisanet.fi
Vastaanottaja: eduskunta@eduskunta.fI
olavi.ala-nissila@eduskunta.fi;mikko.alatalo@eduskunta.fipertti.hakanen@eduskunta.filasse.hautala@eduskunta.fipetri.honkonen@eduskunta.fihannu.hoskonen@eduskunta.fikauko.juhantalo@eduskunta.fiantti.kaikkonen@eduskunta.fitimo.kalli@eduskunta.finiilo.keranen@eduskunta.fiesko.kiviranta@eduskunta.fitimo.v.korhonen@eduskunta.fiantti.kurvinen@eduskunta.fiseppo.kaariainen@eduskunta.fijari.leppa@eduskunta.fimika.lintila@eduskunta.fimarkus.lohi@eduskunta.fimarkku.pakkanen@eduskunta.fimauri.pekkarinen@eduskunta.fiarto.pirttilahti@eduskunta.fipekka.puska@eduskunta.fituomo.puumala@eduskunta.fijuha.pylvas@eduskunta.fiantti.rantakangas@eduskunta.fijuha.rehula@eduskunta.fimarkku.rossi@eduskunta.fimikko.savola@eduskunta.fijuha.sipila@eduskunta.fimartti.talja@eduskunta.fikimmo.tiilikainen@eduskunta.fiari.torniainen@eduskunta.fitapani.tolli@eduskunta.fimatti.vanhanen@eduskunta.fieerikki.viljanen@eduskunta.fisirkka-liisa.anttila@eduskunta.fianne.berner@eduskunta.fihannakaisa.heikkinen@eduskunta.fimarisanna.jarva@eduskunta.fianne.kalmari@eduskunta.fihanna.kosonen@eduskunta.fikatri.kulmuni@eduskunta.fieeva-maria.maijala@eduskunta.fiaila.paloniemi@eduskunta.fiulla.parviainen@eduskunta.fiannika.saarikko@eduskunta.fianu.vehvilainen@eduskunta.fimarkku.eestila@eduskunta.fiharry.harkimo@eduskunta.fitimo.heinonen@eduskunta.fiantti.hakkanen@eduskunta.fiharri.jaskari@eduskunta.fikalle.jokinen@eduskunta.fiilkka.kanerva@eduskunta.fipauli.kiuru@eduskunta.fijukka.kopra@eduskunta.fieero.lehti@eduskunta.fikai.mykkanen@eduskunta.fipetteri.orpo@eduskunta.fiwille.rydman@eduskunta.fipertti.salolainen@eduskunta.fiarto.satonen@eduskunta.fieero.suutari@eduskunta.fikari.tolvanen@eduskunta.fijuhana.vartiainen@eduskunta.fisinuhe.wallinheimo@eduskunta.fiben.zyskowicz@eduskunta.fisanni.grahn-laasonen@eduskunta.fipia.kauma@eduskunta.fisusanna.koski@eduskunta.fijaana.laitinen-pesola@eduskunta.fielina.lepomaki@eduskunta.fisari.multala@eduskunta.fijaana.pelkonen@eduskunta.fisari.raassina@eduskunta.fipaula.risikko@eduskunta.fiveera.ruoho@eduskunta.fisari.sarkomaa@eduskunta.fisaara-sofia.siren@eduskunta.fimari-leena.talvitie@eduskunta.filenita.toivakka@eduskunta.fisofia.vikman@eduskunta.fianne-mari.virolainen@eduskunta.fisimon.elo@eduskunta.fireijo.hongisto@eduskunta.fiari.jalonen@eduskunta.fikimmo.kivela@eduskunta.fikari.kulmala@eduskunta.fijari.lindstrom@eduskunta.fimartti.molsa@eduskunta.fijussi.niinisto@eduskunta.fipentti.oinonen@eduskunta.fivesa-matti.saarakkala@eduskunta.fitimo.soini@eduskunta.fisampo.terho@eduskunta.fimatti.torvinen@eduskunta.fikaj.turunen@eduskunta.fitiina.elovaara@eduskunta.fimaria.lohela@eduskunta.fianne.louhelainen@eduskunta.fipirkko.mattila@eduskunta.filea.makipaa@eduskunta.fijukka.gustafsson@eduskunta.fitimo.harakka@eduskunta.fieero.heinaluoma@eduskunta.filauri.ihalainen@eduskunta.fiilkka.kantola@eduskunta.fimika.kari@eduskunta.fiantti.lindtman@eduskunta.fiilmari.nurminen@eduskunta.fiantti.rinne@eduskunta.fijoona.rasanen@eduskunta.fiville.skinnari@eduskunta.fierkki.tuomioja@eduskunta.fiharry.wallin@eduskunta.fieeva-johanna.eloranta@eduskunta.fimaarit.feldt-ranta@eduskunta.fitarja.filatov@eduskunta.fimaria.guzenina@eduskunta.fituula.haatainen@eduskunta.fianneli.kiljunen@eduskunta.fikrista.kiuru@eduskunta.fisuna.kymalainen@eduskunta.fisanna.marin@eduskunta.firiitta.myller@eduskunta.fimerja.makisalo-ropponen@eduskunta.fijohanna.ojala-niemela@eduskunta.fisirpa.paatero@eduskunta.fikristiina.salonen@eduskunta.fisatu.taavitsainen@eduskunta.fikatja.taimela@eduskunta.fimaria.tolppanen@eduskunta.fipilvi.torsti@eduskunta.fitytti.tuppurainen@eduskunta.fijutta.urpilainen@eduskunta.fipia.viitanen@eduskunta.fijuho.eerola@eduskunta.fiteuvo.hakkarainen@eduskunta.fiolli.immonen@eduskunta.fitoimi.kankaanniemi@eduskunta.firami.lehto@eduskunta.fijani.makela@eduskunta.fimika.niikko@eduskunta.fitom.packalen@eduskunta.fimika.raatikainen@eduskunta.fijari.ronkainen@eduskunta.fisami.savio@eduskunta.fiville.tavio@eduskunta.fiville.vahamaki@eduskunta.fi;  ritva.elomaa@eduskunta.filaura.huhtasaari@eduskunta.fiarja.juvonen@eduskunta.fileena.meri@eduskunta.fi;  touko.aalto@eduskunta.fipekka.haavisto@eduskunta.fihaavisto@fin.la;  jyrki.kasvi@eduskunta.fiville.niinisto@eduskunta.fiolli-poika.parviainen@eduskunta.fijani.toivola@eduskunta.fiantero.vartia@eduskunta.fiozan.yanar@eduskunta.fiouti.alanko-kahiluoto@eduskunta.fihanna.halmeenpaa@eduskunta.fisatu.hassi@eduskunta.fiheli.jarvinen@eduskunta.fiemma.kari@eduskunta.fijohanna.karimaki@eduskunta.fikrista.mikkonen@eduskunta.fipaavo.arhinmaki@eduskunta.fimarkus.mustajarvi@eduskunta.fijari.myllykoski@eduskunta.fimatti.semi@eduskunta.fikari.uotila@eduskunta.fili.andersson@eduskunta.fikatja.hanninen@eduskunta.fianna.kontula@eduskunta.fiannika.lapintie@eduskunta.fiaino-kaisa.pekonen@eduskunta.fihanna.sarkkinen@eduskunta.fianders.adlercreutz@eduskunta.fithomas.blomqvist@eduskunta.fimats.lofstrom@eduskunta.fimats.nylund@eduskunta.fijoakim.strand@eduskunta.fistefan.wallin@eduskunta.fieva.biaudet@eduskunta.fianna-maja.henriksson@eduskunta.fimikaela.nylander@eduskunta.fiveronica.rehn-kivi@eduskunta.fi;  antero.laukkanen@eduskunta.fipeter.ostman@eduskunta.fi;  sari.essayah@eduskunta.fipaivi.rasanen@eduskunta.fisari.tanus@eduskunta.fihanna-leena.mattila@eduskunta.fipaavo.vayrynen@eduskunta.fi;  riitta.makinen@eduskunta.firaija.vahasalo@eduskunta.fimia.laiho@eduskunta.fieero.reijonen@eduskunta.fi


Juhani Starczewski



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.