Kuutsalon Santaranta säilytettävä nuorisotoimen leirialueena
Ota yhteyttä adressin tekijään
Santaranta säilyy leirikäytössä
2016-08-22 19:53:52Sunnuntaina 21.8.16 oli avoin keskustelutilaisuus Santarannan tilanteesta. Tilaisuuteen saapui Salusiinin leiriohjaajia, leiriläisiä sekä joitakin leiriläisten vanhempia sekä isovanhempia. Aktiivinen nuoriso- ja seuratoimija Helena kempas oli myös paikalla ja partiolaiset antoivat tukensa asialle kirjeitse. Lisäksi paikalla oli nuorisotyöntekijä Johanna Repo sekä kysymyksiin vastaamassa nuorisotoimenjohtaja Leena Ruotsalainen.
Tilaisuuden henki oli hyvä ja yhteistyöhaluinen. Kaikilla on tahto säilyttää Santaranta jatkossakin seurojen ja nuorison käytössä.
Leena Ruotsalainen kertoi, että alue on kaavoitettu v. 2000 yleiseksi virkistysalueeksi, eikä kaavan muuttamiseen ole haluja eikä se edes kovin helposti onnistuisi. Alue säilyy siis virkistyskäytössä, mikä oli huojentava tieto. Aluetta on tähänkin asti huoltanut tekninen virasto, mutta nuorisotoimi ja nuorisotoimen huoltovahtimestari on ollut vastuussa alueesta. Suunnitelmassa luopua Santarannasta ei siis niinkään ole kyse rahallisesta resurssista, vaan henkilöresursseista sillä Santarannan huoltokäynnit vievät kovasti vahtimestarin aikaa suhteessa käyttöön ja muihin leirialueisiin.
Nuorisotoimenjohtaja kuuli ja ymmärsi huolemme ja lupasi, että jos / kun nuorisotoimi luopuu alueen hallinnoinnista, hän huolehtii että Santaranta kuitenkin säilyy seurojen käytössä. On kuulemma mahdollista tehdä sopimukseen lisäehtoja, jotka takaavat alueen olevan jatkossakin leirikäytössä ja asiat ovat järjestettävissä ja sovittavissa niin, että käytännössä seurojen näkökulmasta "mikään ei muutu".
Samalla pohdittiin alueen harmillisen vähäistä käyttöä sekä sitä, miten käyttöastetta voitaisiin saada lisättyä ja lisää toimijoita alueelle. Tästä on hyvä jatkaa ja hyvillä mielin alamme kääntää katseita kohti ensi kesän eräleiriä. Toivottavasti mahdollisimman moni pistää nyt ns. "korvan taakse" tämän paikan ja käyttömahdollisuudet jotta tulevina kesinä vähän useampikin porukka pystyttäisi telttansa tälle Etelä-Suomen upeimmalle leirialueelle.
Salusiinilaiset kiittävät lämpimästi jokaista allekirjoittajaa ja kommentoijaa tuesta sekä Leena Ruotsalaista kuuntelemisesta ja avoimesta, yhteistyöhaluisesta keskustelusta. Kiitos.
Kati Paakkanen / Salusiini
Kati Paakkanen & Marita Oljakka, Salusiini
Jaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Kuinka mainostaa adressia?
- Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
- Ota yhteyttä ystäviisi
- Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
- Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
- Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43053 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10413 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1066 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
699 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
611 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
93 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
80 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
652 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1702 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
680 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025