ADRESSI EDUSKUNNAN LUOTTAMUKSEN PALAUTTAMISEKSI
ADRESSI EDUSKUNNAN LUOTTAMUKSEN PALAUTTAMISEKSI
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanedustajan työn tulee olla luottamustehtävä – ei palkintotoimi. Kansanedustajien palkkioiden korotuksia on perusteltu mm. sillä, että siten saamme eduskuntaan päättäjiksi ”pätevämpää väkeä”. Tosiasia on toinen; näillä ansiotasoilla kansanedustajiksi valikoituu yhä enemmän vain omaa etuaan ajavia ahneita saalistajia, joilla ei ole enää mitään ymmärrystä tavallisen työtätekevien kansalaisten arjesta. Suomen perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Kansanedustajien keskuudessa esiintyvä tosiasioiden pimittäminen ja perättömien tietojen esittäminen julkisessa sanassa viestivät suomalaisen yhteiskunnan korruptoituneisuudesta.
- Eduskunnan luottamuksen palauttamiseksi kansanedustajan tulojen/palkkioiden ei tulisi olla suurempi kuin keskipalkka Suomessa.
- Eduskunnan luottamuksen ja uskottavuuden palauttamiseksi lahjoman vastaanottoon tai sen antoon syyllistyneiltä kansanedustajilta pitäisi kieltää mahdollisuus asettua ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Korruptio on lähes kaikissa maissa määritelty rangaistavaksi teoksi rikoslaissa.
- Eduskunnan luottamuksen ja uskottavuuden palauttamiseksi eduskuntavaaleissa kullakin edustajaehdokkaalla kuuluisi olla taloudellisesti tasavertainen kuuluvuus ja näkyvyys tiedotusvälineissä.
Allekirjoita vetoomus. Adressi toimitetaan oikeusministerille, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja eduskuntaryhmille sekä tiedostusvälineille. Aloittakaamme yhdessä kansalaiskamppailu eduskunnan luottamuksen ja kansanvallan palauttamiseksi Suomessa. Me emme kaipaa edustajiksemme lurjuksia ja välistävetäjiä!
Kiitoksin
Helsingissä 4. lokakuuta 2010
Matti Laitinen Reijo Katajaranta
Matti Laitinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1040 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
397 Luotu: 22.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
194 Luotu: 25.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
757 Luotu: 16.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2033 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
778 Luotu: 07.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
628 Luotu: 04.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
623 Luotu: 13.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
860 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
565 Luotu: 17.03.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
495 Luotu: 20.03.2025
Lastenosteopatian puolesta
719 Luotu: 21.05.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3482 Luotu: 10.09.2021
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
467 Luotu: 17.02.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
778 Luotu: 18.05.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1620 Luotu: 23.09.2023
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
122 Luotu: 19.05.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
809 Luotu: 10.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11317 Luotu: 13.12.2020
Skeittipuisto Viialaan
392 Luotu: 11.05.2025