EI LENTOKENTTÄÄ HENNAAN
Hennan alueelle Kärkölän, Orimattilan, Mäntsälän ja Hollolan rajalle ollaan suunnittelemassa lentokenttää. Aluevaraus merkitsisi rakennuskieltoa vähintään 1000 hehtaarin suuruiselle alueelle kymmeneksi vuodeksi eteenpäin huolimatta siitä rakennetaanko alueelle kenttä vai ei. Me allekirjoittaneet vastustamme hanketta ja vaadimme, että Päijät-Hämeen liitto, Lahden alueen kehittämisyhtiö Lakes, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä alueen kunnat lopettavat kentän suunnittelemisen.
Perustelut vaatimuksellemme:
- toteutuessaan kenttähanke aiheuttaa selkeitä melu- ja muita ympäristöhaittoja Länsi-Mäntsälästä Etelä-Lahteen ulottuvalla alueella Kärkölässä, Orimattilassa, Mäntsälässä, Hollolassa ja Lahdessa
- mahdolliseen aluevaraukseen liittyvä rakennuskielto rajoittaa kohtuuttomasti paikkakunnalla asuvien, lomailevien ja työskentelevien elämää
- hanke vähentää Orimattilan Hennan ekotaajaman vetovoimaisuutta ja aiheuttaa siten riskejä Henna – hankkeen toteutumiselle
- jatkuva keskustelu lentokentästä vahingoittaa alueen kuntien imagoa virkistävänä asuinympäristönä ja on suuressa ristiriidassa kuntien asumiseen ja elinympäristöjen kehittämiseen liittyvien strategioiden kanssa
- hankkeen toteutuminen on erittäin epävarmaa, minkä vuoksi sen suunnitteluun ei tule käyttää enempää veronmaksajien varoja
Adressi tullaan luovuttamaan asiasta päättäville elimille Päijät-Hämeen liitossa ja alueen kunnissa.
EI LENTOKENTTÄÄ HENNAAN –yhdistys
Meidät löytää myös facebookista EI LENTOKENTTÄÄ HENNAAN -nimellä
Nimien kerääminen adressiin lopetettiin 25.9.2012. Nimilistat toimitetaan 30.9.2012 mennessä Päijät-Hämeen liiton hallitukselle Ei lentokenttää Hennaan yhdistyksen laatiman lausunnon liitteenä. Lausunnossa esitetään Hennan lentokenttäselvitysten lopettamista ja lentokenttämerkinnän poistamista kaavaluonnoksesta. Nettiadressin lisäksi nimiä kerättiin kesän 2012 aikana paperisiin nimilistoihin. Kaiken kaikkiaan nimen adressiin kirjoitti 1059 henkilöä.
Minna Lähteemäki Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
720 Luotu: 18.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
600 Luotu: 21.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
662 Luotu: 16.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
519 Luotu: 16.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
5106 Luotu: 27.04.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
486 Luotu: 13.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
181 Luotu: 22.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
340 Luotu: 11.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
906 Luotu: 13.03.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
398 Luotu: 17.03.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
105 Luotu: 22.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
764 Luotu: 01.04.2025
Keminmaan kirkonmäen ala-asteen juhlat on palautettava entisiin ajankohtiin!
91 Luotu: 18.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68699 Luotu: 15.02.2024
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
84 Luotu: 19.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20640 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1646 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
630 Luotu: 07.02.2025
Virkistys- ja lähimetsien hakkuut pois Vaasan metsäsuunnitelmasta
270 Luotu: 12.05.2025
Vesannontie /Seututie 552 Keiteleellä turvalliseksi kevyen liikenteen väylällä
114 Luotu: 15.05.2025