Adressit.com

Ei näköalatornia Björkuddenille!

S Susanna Akkila ·

Ei näköalatornia Björkuddenille!

Me allekirjoittaneet vastustamme näköalatornin rakentamista Björkuddenin ainutlaatuiselle alueelle.

Ensinnäkin Björkudden on arvokas luontokohde. Useilla lintulajeilla on rauha pesiä, ja alueella on muutenkin monipuolinen ja arvokas eliöstö ja kasvusto, mistä esimerkkinä on rauhoitettu valkolehdokki. Paviljongin edessä kasvaa merkittävän kokoinen kuusi, jonka ympärysmitta on lähes 3m. Lisäksi meidän rantamme on niitä harvoja Etelä-Suomen rantoja, joiden vesissä on tänä vuonna esimerkiksi voinut uida läpi kesän.  Meidän tulee suojella luontoa, ei rakentaa ranta-aluetta tai tuoda sinne valtavaa ihmismassaa. Ympäristömme tuhoaminen ei ole tätä päivää tai tulevaisuutta.

Björkudden on lisäksi harvinaislaatuinen virkistysalue. Sinne tullaan läheltä ja kaukaa ihailemaan kaunista Inkoota. Ei meidän tarvitse kiivetä torniin, jotta näkisimme luonnon. Eikä meidän tarvitse maksaa jollekin yritykselle, jotta voisimme nauttia luonnosta.

Björkudden on myös kulttuurihistoriallinen paikka: Se kuului vuoteen 1944 suojeluskunnalle, joka lahjoitti sen Inkoon kunnalle sillä ehdolla, että aluetta ja sen tuottoa tulee käyttää nuorten hyvinvoinnin tukemiseen.

Torni ei sitä paitsi uhkaa vain Björkuddenia vaan myös inkoolaisia veronmaksajia. Kyseessä on massiivinen infrahanke, sillä laajennettavaa ja parannettavaa tieosuutta on paljon. Myös saasteet niin ilmanlaadun kuin melun suhteen lisääntyisivät radikaalisti.

Mikäli tornihanke kuitenkin halutaan toteuttaa, torni tulisi sijoittaa jonnekin, missä on jo tiet, parkkipaikat ja inkoolaiset yritykset, jotka turisteista hyötyisivät - siis jonnekin, missä luontoa ei tuhota enää lisää, missä inkoolaiset veronmaksajat eivät kärsi ja missä historia ei unohdu.

Loppujen lopuksi tornihanke on ihmiselle, joka haluaa hyötyä luonnosta. Me allekirjoittaneet kuitenkin ajattelemme, että luonto ei ole vain ihmistä varten. Hanketta ei saa toteuttaa Björkuddenille.

Tiedotteet

Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Liitä linkki viestiin ja lähetä se ystäville, jotka saattaisivat allekirjoittaa.




Maksullinen mainonta

Adressit.com mainostaa tätä adressia 3,000 henkilölle.

Lisätietoja…

Valitse budjettisi
Maksutapa
OsuuspankkiNordeaHandelsbankenDanske BankAktiaS-PankkiPOP PankkiSäästöpankkiÅlandsbankenOma Säästöpankki
MobilePay
Google Pay
Apple Pay
Visa / Mastercarddebit tai credit
PayPal

Valitse maksutapa jatkaaksesi.