Energiajuomien myynti lapsille kiellettävä.

Olemme seuranneet kirjoittelua energiajuomista ja niiden markkinoinnista yhä nuoremmille lapsille. Haluammekin kysyä, miksi kaupat eivät noudata itsenäisesti annettuja suosituksia? Energiajuomia ei suositella myytäväksi alle 15-vuotiaille. Kuitenkin lähikaupoissamme pienetkin lapset jonottavat energiajuomien kanssa kaupan kassalla, varmasti vastoin monen vanhemman neuvoa. Kauppaketjuilta ja kauppiailta toivoisi korkeampaa moraalia tähän asiaan ja suositusten noudattamista, sillä energiajuomien nauttimisen tiedetään aiheuttavan lapsille mm. käyttäytymishäiriöitä, jotka ilmenevät hermostuneisuutena, ärtyisyytenä, yliaktiivisuutena sekä huonovointisuutena (ravitsemustutkija Patrik Borg UKK-instituutti). Energiajuomien käytöllä on myös hyvin tunnettu yhteys ylipainoon sekä rasvamaksan kehitykseen. Energiajuomat ovat Yhdysvalloissa tehdyn selonteon mukaan riskitekijöitä terveillekin lapsille, mutta erityisen vaarallisia ne ovat niille lapsille, joilla on terveysongelmia. Osassa Pohjoismaita nämä tutkimustulokset on otettu vakavasti, sillä Ruotsissa myyntikielto on sitova ja Norja sekä Tanska ovat kieltäneet myynnin kokonaan.
Suomessakin joillakin paikkakunnilla on saatu yhteistyössä kauppiaiden kanssa lopetettua energiajuomien myynti lapsille, tämä on paikkakunnan kouluista saatujen tietojen mukaan jopa rauhoittanut koulunkäyntiä. Tämän tyyppistä yhteisöllisyyttä ja vastuuta toivoisimme toteutettavaksi kauppaketjujen taholta koko Suomessa. Se olisi mahdollista, jos kauppaketjut ja kauppiaat ottaisivat vakavasti energiajuomista annetut suositukset sekä tutkimusten tulokset.

Toivomme myös lakialoitetta joka kieltää energiajuomien myynnin lapsille.

Adressi luovutetaan huhtikuussa 2012 kauppaketjujen johdolle, Päivittäistavarakauppa ry:lle, Panimoliiton johdolle sekä asiasta vastaaville ministereille sosiaali- ja terveysministeriöön ja maa- ja metsätalousministeriöön.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/01/australialaistutkijat_huolestuivat_energiajuomista_3178423.html


Johanna Laisaari, Henna Dolk, Anna-Kaisa Melvas    Ota yhteyttä adressin tekijään