Eveline Fadayelin karkoituspäätös kumottava
''
Eveline Fadayel, 64 vuotias isoäiti karkoitetaan Suomesta. Eveline on asunut Vantaalla kolmen poikansa kanssa kaksi vuotta. Hänellä ei ole ainuttakaan sukulaista Egyptissä, jonne Suomen poliisi on antanut hänelle kuukauden aikaa lähteä.
Isoäidin karkoittamisesta on kiistelty, koska suomalaislääkärien lausuntojen mukaan nainen on sairas eikä pärjää yksin. Hän on riippuvainen poikiensa hoidosta, eikä hänen voi olettaa pärjäävän omillaan Egyptissä.
Pojille äiti on tärkeä ja he haluavat pitää huolta hänestä. "Meille äiti on kaikki. Ilman häntä ei olisi mitään. Meidän kulttuurissamme me pidämme huolen äidistämme, kun hän on vanha. Aivan kuten äitikin piti huolen meistä, kun me olimme lapsia", Evelinen poika, Nader Gerges sanoo.
''
Suomen lain mukaan oleskelulupa voidaan myöntää vain ydinperheelle, eikä tässä tapauksessa katsota isoäidin kuuluvan poikien perheeseen. TÄMÄ EI VOI OLLA OIKEIN. Mistä lähtien äiti ei ole enää kuulunut perheeseen? Karkoituspäätös on raaka ja epäinhimillinen.
--Evelinen lapset ovat asuneet suomessa vuosikausia ja he ovat työssäkäyviä hyvin perheensä hoitavia ihmisiä. Tuetaan heitä, että he saisivat hoitaa iäkästä äitiään omissa kodeissaan ja antaa hänelle turvallisen ja arvokkaan vanhuuden.--
Te, kenellä on sydän kohdallaan, tuokaa mielipiteenne julki allekirjoittamalla tämä addressi.
Laura Huovinen Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Maantien 468 peruskorjaus
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
VETOOMUS ALEKSANTERIN TEATTERIN LAAJENNUSOSAN NYKYISEN TOIMINNAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA
1617 Luotu: 15.10.2025
Pelastetaan Galleria Forum Box – Turvataan taiteen tulevaisuus Helsingissä vuoteen 2030 asti!
1457 Luotu: 17.10.2025
Säästetään Haukkalan lähteen metsä luonnontilaisena
633 Luotu: 15.10.2025
Vetoomus Suomussalmen Syväjärvenkankaan ja Pitämänkankaan metsien puolesta
1462 Luotu: 11.10.2025
Juankosken Iivolan palvelukeskuksen asukaspaikkojen säilyttäminen
869 Luotu: 13.10.2025
Tikkakosken terveysaseman lakkauttaminen
529 Luotu: 14.10.2025
Kivijärven hoivayksikkö Hopearannan sulkemisen vastustaminen
333 Luotu: 15.10.2025
VETOOMUS Suomen ja Venäjän hyvien naapurisuhteiden palauttamiseksi / PETITION för återupprättandet av god grannsämja / ОБРАЩЕНИЕ о восстановлении добрососедских отношений / PETITION for restoring good
2659 Luotu: 05.10.2025
Kaltialan virkarikoksesta on suoritettava kattava esitutkinta
266 Luotu: 19.10.2025
Pelastetaan NUUKSION Pohjoinen Pirtti
325 Luotu: 13.10.2025
Ei energiajuomia alle 15-vuotiaille Mäntyharjulla
160 Luotu: 14.10.2025
Vastusta Ääneniemen ranta-alueen vireillä olevaa kaavaa (Äänekoski)
257 Luotu: 05.10.2025
Someron vuodeosastoa ei saa lopettaa
3161 Luotu: 03.10.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa 2026!
6418 Luotu: 22.09.2025
Yle Radio 1 muutokset peruttava
84 Luotu: 14.10.2025
Shiroi Senshi Yamato suomeksi
574 Luotu: 12.03.2023
PERUTAAN LEIKKAUKSET KAIKISTA KÖYHIMMILLE – NÄPIT IRTI TOIMEENTULOTUESTA
4408 Luotu: 22.09.2025
EI siirretä Ounaskosken leirintäaluetta - se on osa meitä, ei kaavamuutokselle!
786 Luotu: 04.10.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
436 Luotu: 29.07.2025
Adressi Satumetsän päiväkodin säilyttämiseksi
58 Luotu: 20.10.2025